Tämä foorumi on omistettu salatieteelle ja muulle epäilyttävälle hermeettiselle menolle.

Vs:Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede

Lisää
1 vuosi 6 kuukautta sitten - 1 vuosi 6 kuukautta sitten #49900 : yamann
Vastaus käyttäjältä yamann aiheessa Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede
Nummelan Kokkokallion etäisyyksiä observoidessani panin merkille että sieltä on 33 kilometriä esimerkiksi Pikkalanlahden saarille Gåsholmeniin, sama lahti mihin Nummelan Enäjärvestä alkava Siuntionjoki laskee.

Toisena huomiona: vanhan merireitin varrelta ja nykyisen Hiidenveden rannoilta sijaitsevalta Kokkokalliolta on Itämeren tiettävästi vanhimpaan majakkaan Kõpuun Hiidenmaalle matkaa linnunlentoa 199,5 kilometriä. Paljassaareen, niemeen joka mereen kurkottaessaan muodostaa Tallinnanlahden länsireunan, on sinnekin sopivasti 99.9 kilometriä.


Nämä meren takana olevat paikat ovat olleet itä-länsi suuntaisen kauppareitin kannalta oleellisia jo kauan ennen Hansaliittoa ja valtiorajoja. Oleellisia myös niille ihmisille jotka ensimmäisinä tulivat meren yli Suomen läntiselle etelärannikolle. Kokkokallio, sekä sen vieressä oleva Nummelanharju (Salpausselkänsä korkein kohta) ovat epäilemättä olleet tuttuja muinaisille esi-isillemme jo kauan sitten, ajoilta kun meri on ulottunut Vihtiin, Noidanmaahan saakka. 


Kymmenen kertaa 33.3 km johtaa taas entisen Viipurin läänin Pyhäjärveen, siis sinne Laatokan rannoille Konevitsan saaren läheisyyteen. Tästä innostuneena ja siis vastikään ley-linjoihin ja tähän sivustoon tutustuttuani otin Google Earthin viivaimen käteen ja mittasin Vihdin oman Pahajärven, eli nykyisen Karkkilan Pyhäjärven etäisyyden niinikään sinne Viipurin läänin kaimaansa. Ja niinhän se on myös: 333.3 kilometriä! Siis järvestä järveen.


Varmasti innostuneena löytää kaikenlaisia merkityksiä ties mistä, mutta olen silti erityisen mielissäni Kokkokallio-Kõpu (Hiidenvesi-Hiidenmaa) ja Pyhäjärvi-Pyhäjärvi löydöksistä!
Mistä lie Pyhäjärvi Vpl:n Noitermaa saanut nimensä? Sidos Vihtiin nimenä on ilmeinen.
Kokkokallio-Karkkilan Pyhäjärvi ei sentään totellut 33-mittaa. Niiden välinen etäisyys on 22.2 kilometriä.


Viimeksi muokattu: 1 vuosi 6 kuukautta sitten yamann.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
1 vuosi 5 päivää sitten #50732 : Etsijä197
Vastaus käyttäjältä Etsijä197 aiheessa Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede
Törmäsin tuossa yhteen sivustoon jossa on juttua Ley-linjoista ja "kirkko-linjoista". Laitan linkin tähän:  www.maasateily.com/maasateily/henkistaus...et-alueet-ja-linjat/

Tieto lisää tuskaa

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
1 vuosi 3 päivää sitten #50737 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede
En oo tätä koskaan kellekään kertonu mut aikanaan suomen maasäteily-yhdistys haki mulle valtioneuvostosta ritarin arvoa. Sehän on se halvin arvonimi, taitaa maksaa joku 300e kiitoksena tosta mun 33-kirjasta ja sen ley-linjoista.

Raati joka päättää näistä nimikkeistä ei ehkä ollu niin otettu kun varpuyhdistys hakee titteliä kaverille joka on löytäny ley-linjoja ja tän takia sitä ollaan edelleen ilman mitään hienompia titteleitä. Voi olla että kun sillon oli ammattina yömajan portsari ei sekään kieliny hienoista taustoista

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
1 vuosi 2 päivää sitten - 1 vuosi 2 päivää sitten #50748 : KimmoK
Vastaus käyttäjältä KimmoK aiheessa Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede
Maasäteilyn tutkailuhommat yms. varpuhörhöily on kyllä mielenkiintoinen harraste.

Ilmiö jolle ei tieteellistä faktaa ole mikään taho rohjennut selvitellä.
Enkä fysiikkaa harrasteena insinöörinä ymmärrä itsekään mitä se on.
Mutta jostain kumman syystä ne "säteilylinjat" löytyy ja niitä voi muutella erinäisin kikkakutosin.

Joskus sitten eläkkeellä vois varmaan "varpuja" ulkoiluttaa hieman enemmän. Laitan foliohatun päähän niin pysyy turhat kyselijät loitolla. 

*** MH17 tutkimusta harrastava ammattimainen tekninen asiantuntija. ***
Jos mielestäsi kirjoitan asiaa MH17 tapauksesta, sano se tai anna kiitos:
www.sinikivi.com/foorumi/konspiraatio/18...hjus?start=495#40866
Viimeksi muokattu: 1 vuosi 2 päivää sitten KimmoK.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
1 vuosi 2 päivää sitten #50749 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede
Itse asiassa varpuilua on tutkittu tieteellisestikin. Tiedetään satavarmuudella että varpu itsessään ei taivu vaan varvunkäyttäjän hauislihakset tekevät mikrovärähtelyjä. Siis joillakuilla "herkillä" ihmisillä paremmin ja muilla huonommin. Amerikkalaisissa yliopistoissa pidettiin aikanaan empiirisiä kokeita opiskelijoilla jotka etsivät maahan kätkettyä kuparilankaa johon oli kyketty parin voltin sähkövirta ja yllättävästi lähes kaikki sen löysivät.

Mehän pidettiin aikanaan omissa iltamissamme vastaava koe ja tuskin kukaan löysi kolikkopussia mutta valtaosa kylläkin päällä olevan kännykän.
Luultavasti ilmiön takana on ihmisen oma piilevä magneettiaisti joka joillakuilla on vahvempi ja toisilla heikompi. On sitten oma asiansa onko tästä taidosta mitään hyötyä paitsi jos haluaa tietää missä päin pihamaata sähköpiuhat kulkee tai haluaa tehdä hyvän kaivon. Vesisuoni - eli maanalainen virtauspaikka - omaa myös maaperän mineraaleja ja luo näin sähkömagneettisen kentän.

Mitä tulee varsinaisiin maaperän virtauksiin niin niitä voi mitata ilman varpuakin. Ottaa tavallisen matkaradion, pistää sen kohinalle ja lähtee kävelemään. Huomaa että tasaisesti 5-10m välein kohina joko voimistuu tai heikkenee

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 kuukautta 1 viikko sitten - 10 kuukautta 1 viikko sitten #50859 : Mysteerikko
Vastaus käyttäjältä Mysteerikko aiheessa Suomen Ley-linjat ja muu arkeomaantiede
Terve.
Pitkäaikainen lukija aktivoituu ja ilmoittautuu!

Englantilaisten ley-linjojen kohteissa ja niiden läheisyydessä on havaittu jonkin verran ufohavaintoryppäitä ja viljapeltokuvioita, mutta Suomesta en ole kuullut vastaavasta ilmiöstä.

Onko joku muu törmännyt ufohavaintoryppääseen ley-linjojen läheisyydessä? Tässä tapauksessa ei varmaankaan ole järkevää keskittyä yksittäisiin havaintoihin, sillä niitä esiintyy kaikkialla Suomessa, mutta useammat havainnot, vaikka vuosienkin välein, ovat mielenkiintoisia.
Lauhanvuori lukuisine linjoineen vaikuttaisi potentiaaliselta paikalta, mutta FUFORAn tietokannasta löytyi Isojoen, Kauhajoen ja Kankaanpään alueilta vain muutamia havaintoja, joista yksikään ei minun mielestäni liity Lauhanvuoreen millään tavalla. Tietenkään FUFORAn tietokantaan eivät päädy kaikki havainnot ja valtaosa sen havainnoista on tehty vuoden 2008 jälkeen.

Olisi mielenkiintoista tietää kuuluvatko Savonlinnan Paasselkä (Paasselän piru, havaintoja ainakin 1700-luvulta lähtien) ja sen pohjoispuolella oleva Rääkkylän Varpasalo (useita havaintoja kymmenien vuosien aikana), Pudasjärven Iso-Syöte (ufohavaintoja tehdään edelleen, vaikka aalto olikin 70-luvun alussa) ja eräs nimeämätön (en nimeä kylää julkisesti, koska kylän asukkaat eivät halua ufoturisteja) kylä Ylä-Savossa jollekin merkittävälle ley-linjalla tai ovatko ne mahdollisesti useiden linjojen solmukohtia.

Tämän tutkimuslinjan ongelmalla on se, etteivät läheskään kaikki ufohavainnot päädy rekistereihin. Kuulemma esimerkiksi jossain Iijoen varrella on nähty ufoja yli sadan vuoden ajan suht’ tiheään, mutta paikalliset eivät ole kiinnittäneet niihin suurempaa huomiota, koska heille ne ovat normaaleja asioita, ei mitään ihmeteltävää.
Viimeksi muokattu: 10 kuukautta 1 viikko sitten Mysteerikko. Syy: Kappalejako katosi.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.247 sekuntia