Micmac ja Suomi

Pari kommenttia tähän erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen:

Ensinnäkin Cibola on pirun hyvä kirja ja ittekin sitä silmät pyöreinä lueskelin. Ja olen yrittänyt oppia viedä mutta olen törmännyt vain kahdenlaisiin ihmisiin joko ei kiinnosta tai ei uskota ja näitä ketkä eivät usko niin niitäkin on ollut erittäin vähän. Ihmiset on varmaan vaan mieleltään laiskoja.
Kirja on kyllä aiheuttanut paljon vitutuksen aiheita. Esim. katsoin leffan Night in the Museum. Leffa perustuu siis museoon(ylläripylläri) ja tuon museon aulassa on Columbuksen iso patsas mitä jossain määrin jopa ihannoidaan. Karjuin oikeen telkkarille, että senkin hölmöt

No sitten tähän kielijuttuun vielä. Hauska aina nähä noita yhteneväisyyksiä mutta ärsyttää kun noi sanastot pilataan tollasilla erittäin kaukaa haetuilla tyyliin:

nauraa kakattaa = kakata... Ei kukaan sano noin.
ihan sama jos siinä lukis:
walk = kävellä tsinkkailla = tsinxchou tms..

Saisi olla vain ne sanat mitkä oikeesti muistuttaa toisiaan. Ja lopuksi voisi noitakin heitellä esimerkkeinä jos kuulijalla riittää mielenkiintoa.
Toinen oli toi thief = varastaa luntata = luntata

Sen voi ajatella niinkin, että Cibolan seitsemän kaupunkia on kirja, joka edustaa tätä paljon mainitsemaani arkadiaa – maanalaista kulttuurista ja tiedollista virtausta. Sitä miten asiat oikeasti on, mutta jota ei voi sanoa ääneen, koska se johtaisi vallitsevan näkemyksen kanssa arvovaltakiistaan. Niinpä totuuden tietää amerikan löytöretkeilystä voi tietää tässäkin maassa vain harvalukuinen eliitti.
Ironisesti kyllä, tämä porukka on lähinnä rajatieteen väkeä. Jotenkin se vaan on valikoitunut kohderyhmäksi. Suuren yleisön silmissä sitä väkeä, joka uskoo kaikkeen mahdottomaan – on huuhareita. On silti mukava tietää, että jokainen joka on lukenut vaikkapa Cibolan, näkee tämän nykykäytännön takapajuisuuden. Mitä se kertoo, että huuharit tietää miten jutut on, mutta yliopistot ja tv-toimittajat on ihan pihalla kaikesta?

Cibolan kaltaisten kirjojen ongelma vaan on, että vaikka niiden kohderyhmä onkin nämä esoteerisemmat piirit, ei se silti ole rajatietoa. Varsinaisesti sillä ei ole mitään tekoakaan rajatieteen kanssa. Se on jotain uniikkia lajityyppiään, jolle ei taida olla omaa nimeäkään. Periaatteessa, kun se haastaa vallitsevat näkemykset, sitä pitäisi kutsua nimellä vaihtoehtotiede, mutta se luo kokonaan vääränlaisen mielikuvan tyyliin ”vaihtoehtohoidot”. Itse kutsuisin sitä poikkitieteelliseksi kirjaksi, mutta ei sekään oikein kuvasta tilannetta oikein.

Oikeastaan koko tämä genre jota harrastan, etsiä kaikkia valtaväestön silmissä olevia outouksia, ja hakea niiden tueksi faktaa, faktaa ja vielä kerran faktaa, tarttis ihan oman nimensä. Sillä ei tämä mikään yhden miehen show ole, vaan on noita muitakin. Vanha sana teosofia korvautui sanalla rajatieto, joka oli vissiin Tapani Kuninkaan keksimä neronleimaus. Se on korvautunut 90-luvulla sanalla NewAge, mutta valtaosa esoteerikoista pitää sanaa vastenmielisenä ja sille onkin kehitetty monenlaista synonyymiä, jotka usein rakentuvat sanaan etsijä. ”henkisen tiedon etsijä” jne. Ei tämä meidän juttu ole enää aikoihin ollut mitään 70-lukulaista rajatietoakaan, jos koskaan.

En oo kyllä koskaan osannut kehittää tälle jutulle omaa nimeään. Mikään pseudotieto ei kelpaa, koska jos puhutaan vaikka amerikan löytöretkeilystä, tämä yleiskuva – jota tuuteista tulee – on sitä pseudotiedettä, ja Cibola oikeaa tietoa.

Profundismi

Originismi

Syvyyslogia

Aitologia