Historian tulkintaa pitäisi kehittää erottelemalla johtamiskyky ja organisointikyky toisistaan, koska ne selvästi ovat erillisiä kykyjä.
Jotkut johtajiksi kohonneet henkilöt ovat ilmiömäisiä organisoimaan ja jättävät silti jälkeensä tuhoa ja hävitystä, koska se jokin puuttuu. Jotkut taas johtavat menestyksellisesti delegoimalla suunnilleen kaiken mahdollisen muille.
Organisointikyky ilmenee paremmin yritystoiminnassa, jossa ei tarvitse ottaa alamaisien mielipiteitä huomioon samalla tavalla kuin valtakuntaa johdettaessa.
Esmes Guggenheimin pariskunta oli ilmiömäinen organisoimaan, vaikka käsityskyky ei ollutkaan parasta A-ryhmää. Niillä oli sellaisia ajatuksia, että sodat johtuvat valtioiden rajoista ja katoavat jos rajat poistetaan.
Kumminkin äijä onnistui tekemään kaivostoiminnalla jumalattoman omaisuuden, ja (yhden tarinan mukaan) hänen päätettyään jäädä Titanicin hyttiin vetämään kalsarikännejä laivan uppoamisesta huolimatta akka organisoi säätiön muuttamaan maailmaa perintönsä avulla. Yhtään selväjärkistä päämäärää sillä ei ollut, mutta silti se toimi loistavasti. Yksi tyttäristä oli kiinnostunut taiteesta, joten museotoiminnasta sai kivan kulissin, mutta sen takana oli yhteiskunnan kehitystä ohjaileva mustekala, joka ulotti lonkeronsa joka suuntaan, ja nykyinen kehitys kohti rajatonta yhteiskuntaa on Guggenheimien ansiota.
Eli ei lähdetäkään siitä, että kaiken maailman hitlerit ja leninit johtivat kansansa kohti katastrofia, vaan siitä, että he organisoivat yhteiskunnan sen mukaan mitä kannattajat halusivbat ja homma meni perseelleen, koska heiltä puuttui johtamiskyky eivätkä he käsittäneet mitä olivat tekemässä. Näillä tyypeillähän on aina suuria pämääriä, joiden tavoittelu jotenkin johtaa verenvuodatukseen, yleiseen kurjuuteen ja savuaviin raunioihin.
Tärkeintä on siis se, mitä kaikkea hölmöä kansa haluaa tyypiltä, jolla ei ole riittävästi omaa järkeä tehdäkseen muuta kuin yrittää toteuttaa heidän sekavat ja ristiriitaiset toiveensa.
