Kveenit

Lisää
3 vuotta 3 viikkoa sitten - 3 vuotta 3 viikkoa sitten #44634 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Kveenit
"Kokkojoki meren viljelyksen merkillisenä kulkutienä", kirjoittanut taiteilija ja arkkitehti Ilmari Virkkala. Ihan muuhun liittyen selasin digiarkistoa läpi vanhoja kirjoituksia ja vastaan tuli mielenkiintoinen artikkeli Keski-Pohjanmaalta vuodelta 1928 liittyen muinaiseen Kainuuseen:

Maakuntamme miehiä on useita vapaaehtoisen maanpuolustuksen tärkeillä vartiopaikoilla. Yksi näistä on laivastoyhdistyksen sihteerinä toimiva taiteilija Ilmari Virkkala. Tait. Virkkalan lämmin myötätunto kotimaakuntaansa kohtaan on usein ilmennyt. Olemme saaneet häneltä julkaistavaksemme seuraavan mielenkiintoisen tutkielman pohjanmaan entisestä meriliikenteestä.


Kokkojoki meren viljelyksen merkillisenä kulkutienä

Ilmari Virkkala

Silloin kuin Etelä-Suomen vesiteitä hallitsi Suionien eli Suomien valtakunta, joka oli vuonna 98 j.Kr. ilmestyneen Cornelius Tacituksen teoksen mukaan mahtava miesten, aseiden ja laivastojen kautta, hallitsi Pohjanmaata eli Kainuunmaita, joka alkoi Kokemäenjoesta ja jonka valtapiiri käsitti koko tämän ja tuonpuoleisen Kainuunmeren rannikon ja Lapin Jäämereen saakka, naishallitsija eli Kalevalan ~ Pohjolan emäntä", ja tätä valtakuntaa kutsuu Tacitus Sitonien valtakunnaksi.

Tämä valtakunta oli naisvaltikkaansa lukuunottamatta aivan edellisen kaltainen ja tämän maan takana alkoi sitkeä ja liikkumaton meri, jonka meren rannikolla ei aurinko laskenut kesällä ja jossa maassa kuultiin jumalien ääniä, niiden hahmot näkyivät ja säteet heidän päänsä ympärillä. Nämä jumalien hahmot olivat revontulet eli rurjat, ja siksi kutsuttiinkin maan perimmäistä osaa Rurjanmaaksi.

Kainuunmeri (Pohjanlahden Merenkurkun pohjoispuolella) oli tämän valtakunnan keskus ja niin korkealle oli merenkulku tässä maassa arvioitu, ettei reellä maahan tulija nauttinut kansalaisluottamustakaan siinä määrin kuin merenkyntäjä. Kosijain tullessa Pohjolan emäntä heti, ennen kosijoita nähtyäänkään, asettuu sen puolelle, joka meritse tuli, sillä hän

~Tuopi laivalla eloa, Aluksella aartehia."

Kun sen sijaan reellä ajaja

„Tuopi tyhjeä valetta, Korjan täyen luottehia."

Kainuunmeren rannikon tärkeimmät ja ajalta 100 —500 j.Kr. asutusrikkaimmat paikat olivat Laihialta Kokkojoen eli nykyisen Perhonjoen suuhun. Tältä ajalta, jolloin Etelä- ja Keski-Euroopassa kansainvaelluksen pyörteet myllersivät, vetäen m.m. Ruotsin goottilaisväestön mukaansa, kertovat näiden seutujen muinaislöydöt vahvoista kaupallisista intresseistä Keski- ja Itä-Venäjän, vieläpä Uraalin seutujen kanssa. Mutta paitsi näitä löytöjä, on vielä vesireittien varsilla, jotka olivat ainoat yhdystiet, paikannimien muodossa muistomerkkejä, jotka kertovat täältäpäin johdettujen kauppa-asemien merkinneen valtiollista voimaa Pohjolassa.

Kalmari tai Kalmokari, joka merkitsee kuolemansaarta tai kuolemankaria on Vienan-Karjalan vesiteillä tunnettu Kalmokarina Vienanjoella ja muodossa Kalsemgora Vaskajoella, Kalmarina Saarijärvellä, Kalmarina Hörneforssin edustalla Ruotsin puoleisessa Merenkurkussa ja Kalmarin kaupunkina Etelä-Ruotsissa. Toiseltapuolen tiedetään taasen Mustasaaren olleen Vienan-Karjalan kauppiaiden käyntipaikkana ja Karjalankoski Vetelissä on saanut nimensä siitä, että joku karjalainen kauppaseura on sitä alas laskiessaan koskeen hukkunut.

Vesitietä voi pitää maantien äitinä. Niinpä onkin maantie pyrkinyt, sen jälkeen, kun asutus on viljelmien välimatkojen lyhenemisen takia ruvennut sellaista tarvitsemaan, seuraamaan tarkoin jokivartta ja vesitien viitoittamaa suuntaa. Tästä on esimerkiksi Kokkolasta kaakkoon kulkeva maantie erinomaisen kuvaavana todistuksena, ja mielenkiintoisena siitä, että se kulkee Saarijärven Kalmarin ohi, joka kuten edellä on mainittu, viittaa muinaisen suuren vesitietä käyttävän kauppareitin nimiin.

Itse Kokkolan—Jyväskylän maantie sellaisena kuin se 1700 lopulla Antti Chydeniuksen viitoittamana on nykyaikaa palvelemaan jäänyt, ei ole kaikkialla vanhinta tietä seurannut. Suurimpia poikkeuksia jokilinjasta tekee se Kärrändan ja Puumalan välillä, mutta täällä onkin tie kulkenut ennen Kärrändasta Salonkylän, Nikulan ja Känsälän kautta joen pohjoispuolta ja tullut Paavolan kohdalla takaisin eteläpuolelle, seuraten jokilaakson vanhinta asutusta, josta maisteri O. W. Kankaanranta pitää Saloa kaikista vanhimpana sisämaassa, kun taasen Linnan (Slotte) ja Korkianhuhdan välimaat lienevät vanhimmat asutuspaikat vanhan rannikon läheisyydessä, aikana, jolloin koko Linnusperä oli vielä myllertävää merta, samoin Sokojan laakso, muodostaen runsaasti hyviä satamia, joita mahtavana aallonmurtajana suojasi Porasen (Kruununkylän) ja Kokkolan välinen hiekkaharju.

Vanhimpana eli kalevaisena historiallisena aikanamme purjehtivat suomet kainulaisten kanssa kauppaakäydessään vielä Lahnakosken alapuolelle, jossa on Suomalahti-niminen kylä. Suoma tässä nimessä, kuten Suomi-nimessä merkitsee suurta aavanmeren alusta, jota Kalevala kutsuu nimellä haaksi, mutta, jota merisuomalaisten kanssa kosketuksiin joutuneet slaavilaiset kutsuivat nimellä sud (cyd?), josta datiivi on sudom, ja tällä nimellä alettiin nimittää haaksilla tulevia merenvalloittajia.

Suomenkielessä jäi pehmeä diaanne pois, joka puuttuukin koko Kalevalan kielestä ja alkoivat jokisuomalaiset, eli venesuomalaiset kutsua näitä suomiksi. Suoma-nimi on unohtunut, mutta vielä viime vuosisadalla kutsuttiin Laatokan kolmimastoisia aluksia nimellä soima ja saima, joka nimi elää vieläkin ison aluksen nimenä Saimaalla ja Laatokalla.

Suomet tulivat slaavilaisten kanssa kosketuksiin Suomenlahden ja sen vesistöyhteyksien kautta, kun taasen kainulaiset käyttivät näitä pohjoisempia teitä ja Kymmenenvirranmaan, kuten tätä venäläinen historia kutsuu, monia jokia ja Pohjois-Jäämerta suurena merenään. Jäämeren satamansa Varangin kautta, jonne kulettiin pitkin Keminjokea he tulivat Venäjällä tunnetuksi erikoisista suojajoukoistaan, varjoojistaan, varjakoistaan, joita venäläinen luostarikronikkain tietolähde kutsuu nimellä Varjag.

Varangin sataman pohjoispuolinen niemimaa on vieläkin nimeltään Varjag-Njarg. Näitä varajoukkoja, joista Varjakan saari Oulussa on saanut nimensä, tarvittiin kauppayhteyksien suojaajiksi ja meriretkien vartijoiksi suunnattomasti ja siksi kutsuikin Kalevala Kainua eli Pohjolaa „miesten syöjäksi sijaksi".

Sampoliiton solmiamisen jälkeen Kalevan maiden kanssa aukenivat myöskin eteläisemmät vesitiet kainulaisten kuljettaviksi ja täällä saivatkin pohjalaiset pian yliotteen, niin että siitä tuli johtava kansallisuus Novgorodin valtakunnan perustamisessa. Onhan Novgorodin nimi vanhimmassa säilyneessä kartassa Rurimaa, perustajansa Rurin (Rurjan) tai Rurikan mukaan. On mielenkiintoista merkitä, että Rurik-nimen tapaisia suomalaisista nimistä johdettuja nimiä Kokkojokilaakson piirissä on olemassa useampia, kuten Murik, Vitik, Dalik ja aina Etelä-Ruotsissa, Skånessa Kivik, jossa on kuuluisa Kivikin hauta.

Tämä ik-loppuinen nimistö osottaa skandinaavista vaikutusta tulleen Kainuuseen ja tämä vaikutus on tullut etupäässä Norjasta, jonka kanssa kainut olivat vuoroin sodassa, vuoroin liitossa.

Ruotsinpuoleisen Kainun helsingit ovat olleet alkujaan lähempänä norjalaisia kuin ruotsalaisia, sitä todistaa sekin, että Kokkolan seudun vanhaa ruotsalaismurretta norjalainen ymmärtää paremmin kuin ruotsalaista kirjakieltä, väittäen siinä vielä olevan norjalaiselle erikoisen kotoisen tunnun. Jota enempi Novgorodin vallan laajentaminen vaati miehiä ja johtajia Venäjälle, sitä enempi täytyi turvautua apuun lännestäpäin ja jo vuona 874, 12 vuotta Novgorodin perustamisen jälkeen täytyi Kainun kuninkaan Faravidin eli Kaukamoisen solmita liitto norjalaisten kanssa karjalaisia vastaan, joiden valta oli voimistunut kainulaisten suunnattua toimintansa etelämmäksi.

Tämäkö sota vai joku sitä seurannut vei kainulaisilta Kemijoen suun ja Kokkojoen välisen rannikon ja määräsi kainulaiskarjalaiseksi rajaksi Kokkojoen Karjalankoskesta Rysserån saareen ja täältä
yli Kainuunmeren Bjuröklubbiin helsingein rannikolla. Tämän puolustustaistelun aikana on kainulaisjoukkoja täydennetty helsihgeillä ja näin on ystävyys- ja puolustusliiton kautta nykyinen ruotsalainen asutus ensimäisen jalansijan Kainuun rannikolla saanut.

Taistelua Kokkojoen takaisen maan omistamisesta kesti kauvan tämän jälkeen, mutta merkillinen on Kokkojoki ollut, koska se on määrätty tällaiseksi rajaksi ja puolueettomaksi vesireitiksi kaupanvälittämistä varten. Tämä puolueeton kauppavaihtotie tuli erikoisen merkilliseksi nahkojen ja turkisten kauppatienä ja maailmanmarkkinoille toimittajana. Kuvaavaa on, että meidän päiviimme saakka nykyisen Kaarlelan ja Ala-Vetelin asukkaat ovat pääasiallisesti eläneet ja edelleen elävät raakojen vuotien kaupalla, jonka kaupan johdonalaisena on tätänykyä suurin nahkojen kauppa koko Pohjois-Euroopassa, jonka kanssa vain Leipzig markkinoineen kykenee kilpailemaan.

Linna (Slotte) nimen ei tarvitse olla ollenkaan niin myöhäisen, miksi tarinat sen tahtovat sovittaa, nimittäin jonkun kuningaskäynnin yhteydessä Kokkojoen varsilla, vaan sen asema on ollut tyypillisen vesitietä hallitsevan linnoituksen, jommoinen Savonlinna eli Olavinlinna on. Ero on vain siinä, että kainulaiset rakensivat linnansa ja linnakuntansa puusta paaluvarustuksiksi eli palissaadi-linnoituksiksi, joiden elinikä on ollut suhteellisen lyhyt. Nimenomaan tällaisissa Pohjolassa löytyvistä paaluvarustuksista antaa Kalevala elävän kuvan Lemminkäisen Pohjolan ratsastusrunossa. Siinä esiintyvät senaikuisen palissadilinnoituksen kaikki linnoituselimet joskin osaksi kuvannollisesti käsitettynä.

Tärkeä oli linnoitusta kiertävä sula vesi ja sellainen on Alavetelin Linnan ympärillä ollut silloin, kun se oli vielä saarena joessa halliten kumpaakin väylää tukien rajan asutusta sekä sen auralla ja kuokalla valloittamia aloja joen kummallakin puolen. Voipa olla mahdollista, että tämä Linna ja monet muut samantapaiset tällä Kokkojokisuulla aikoinaan pelastivat kainulaisasutuksen sortumasta kokonaan karjalaisten jalkoihin.

Novgorodin retkiltään toivat näiden seutujen varjakat ensimäiset tiedot kristinuskosta sen kreikkalaisessa muodossa maahamme. Siksi ovatkin risti, pappi ja raamattu lainatut kirkkoslavooniasta ja Norjasta tuli tänne ensimäiseksi täysin rauhallista tietä roomalainen katolilaisuus jo ennenkuin sitä Ruotsista käsin alettiin levittämään Varsinais-Suomeen.

Norjalaisen kansallispyhimyksen, Pyhän Olavin, kultti onkin ollut täällä Neitsyt Maarian kultin rinnalla yhtä korkealla ja yksi vahimpia kirkkoja, Pietarsaaren kirkko on norjalaisen Pyhän Olavin nimikkokirkko. - Voi siis pitää Kainua eli Pohjanmaata edelläkävijänä monessa suhteessa ja erikoisen merkillisenä tekijänä olivat sen ensimäiset merisuojeluskunnat, sen varjakkavoimat, joiden olemassaolo pakotti 1300-luvulla Ruotsin kuninkaan Albrekt Meklenburgilaisen myöntämään pohjalaisille laajemmat kauppaoikeudet kuin millään muulla valtakunnan osalla oli.

Näiden varjakkain jälkeläiset puolustivat kontuansa omin voimin vielä silloin, kun Ruotsi alkoi nousta suurvallaksi ja tarvitsi ulkomaalaisia palkkajoukkoja muilla rintamillaan yhtähyvin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Juhana III, joka lähemmin kuin kukaan muu hallitsija tunsi pohjalaisensa, antoikin heille vapautuksia,-jotka vastasivat rälssin eli aateliston vapautta Etelä-Suomessa.

Siihen voimakkaana kehoittajana oli talonpoikien sangen suuri varallisuus, sillä monet tilat viljelmien suuruudessa sekä karjan pääluvussa voittivat aateliskartanotkin etelässä. Sellainen oli Hannu Fordellin, ”Pohjanmaan kuninkaan" Pinolan kartano Pietarsaaressa ja lähes samanlainen oli Kokkojoella Kaustisella Brusius Virkkalan talo.

- Täältä ja Pohjois-Pohjanmaalta käsin tehdyllä retkellä oli uhattu katkaista koko Venäjän kauppa Jäämerellä 25 vuotisen sodan aikana, retkellä, jolloin Sumerin eli Suur-Suomen rannikolla Vienanmeren länsirannalla Sumin palissaadilinnoitus valittiin ja uhattiin Solovetskin luostaria. Vasta tsaarin oma henkikaarti pelasti tilanteen, mutta Venäjän historia pitää sitä vaarallisimpana hyökkäyksenä, mitä Venäjän kauppaa vastaan on tehty. Ei ole siis ihme, jos samat miehet, jotka olivat näissä taisteluissa kunnostautuneet uskalsivat uhmailla koko Etelä-Suomea ja sen ulkomaalaisia huoveja (palkkasotureita).

Ellei tästä syntyneen Nuijasodan viimeiseen vaiheeseen Kaarle herttua kätyriensä kautta olisi voutinsa Israel Laurinp. kautta aktiivisesti vaikuttanut, yllyttämällä päättömään marssiin Eteläpohjanmaalle ja täällä hylkäämään varustetut asemansa Kyrössä hyökätäkseen Santavuorelle, ei tulos olisi ollut niin toivoton kuin se oli. Siellä kaatui moni talonpoika ja talonisäntä Kokkojoenkin laaksosta, kuten maakirjoista selvästi esiin käy ja taistelua voi verrata Kalevan ja Pohjolan välillä käytyihin taisteluihin, sillä erotuksella vain, että Nuijasodan taistelut suoritettiin maalla ja Kalevalan laulujen taistelut etupäässä merellä, Merenkurkun eteläpuolella, noilla suurilla selillä, avaroilla aukeoilla, joiden selkien yli suolan ja viljankin täytyy yhä edelleen suurimmaksi osaksi maahan tulla, jos maa tahtoo elää.

- Ettei kumpaakaan kansalta olisi puuttunut yhtä vähän sodan kuin rauhankaan aikana, siitä ovat Kokkolan seudun vanhat merenkävijät huolta pitäneet. He vaihtoivat suuresta sisämaasta virtaavat nahkat, turkikset ja tervat suolaan ja viljaan, hoitaen merenkulun itse omilla aluksillaan ja omilla merimiehillään. Vitsarissa, Porasessa ja Ruotsalossa olevat veistämöt pitivät huolta, ettei aluksia puuttunut, ei sodan eikä rauhan teillä.

- Onko pojista polvi huonontunut? Vielä 1797 rakennettiin Porasen-Kruunupyyn veistämöllä ja laskettiin tuona yhtenä ainoana kesänä vesille 32 sota-alusta. Nykyaikainen merisota vaatii aluksia, joita ei luonnollisesti joka veistämöllä aikaansaada, mutta monet ovat ne tiet, joiden avulla maakunta voi olla turvallisuuttaan luomassa merelle. Kun maakunnalla on keskeisenä elinhermokeskuksena Kokkojoen lähin satama Ykspihlaja, joka on tärkeimpiä etappisatamiamme, ja kun tästä satamasta vielä säätänee entisen Kokkojoen valtaväylän traditioita palveleva rautatie suoraan satamasta valtion sotatarvetehtaisiin, tulevat vanhat Kokkolan merikulttuuriseudut nousemaan merenviljelyksessä entistä ehompaan kukoistukseen, jos kauppa- ja meriliikenneyhteyksiä solmittaessa ei unohdeta, että kauppa tarvitsee suojansa, sotalaivastomme ”varjakka"-joukot.


digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/bind...ika&page=12&ocr=true

Viimeksi muokattu: 3 vuotta 3 viikkoa sitten Antero. Syy: tekstin fiilausta

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.206 sekuntia