Suomen Kuningattaret - ja heidän miekkansa!

Lisää
12 vuotta 10 kuukautta sitten #3525 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs:Suomen Kuningattaret - ja heidän miekkansa!
Joo, tässä täytyy kuitenkin osata erottaa toisistaan suomalais-ugrilainen kieliryhmä, etninen rotu ja varsinainen kuningaskunta toisistaan, jotka ei suinkaan aina mene yksi yhteen kuin paita ja peppu. Sehän on selvä että ugrilaista kieltä on puhuttu laajemmalti mihin muinaiskainuun rahkeet riitti.

Itsellä on jokin mielikuva että muinaiskainuu on käsittänyt valtakunnan jonka itäraja on kulkenut Moskovan tienoilla, ja se on hallinnut suvereenisti koko skandinaviaa, skotlantia (jota siis sanottiin kale-doniaksi Kalevan mukaan), ja osaa itä-britanniasta kuin myös pohjois-saksaa. Tämä siis vuosien 500-700 jaa aikana, mutta sitten tanskalaiset juutit haastoivat sen sotaan joskus 700-luvulla. Vallattuaan ensin Norjan he tuhosivat koko muinaiskainuun ja läntisellä puolella tilalle syntyi viikinkikulttuuri.

Kainuun menettäessä asemansa myös idässä syntyi sen tilalle Novgorod, joka slaavilaistui nopeasti. Oli tietenkin selvää että kainuun/kvenlandian itä- ja länsipuolet oli tuomittu keskinäiseen konfliktiin ja entisen suurvallan tilalle astui vuosisatoja kestänyt sotatanner idän (Novgorodin)ja lännen (viikinkien) puristuksessa.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 10 kuukautta sitten #3529 : samuliloov
Sorry Frank, en löydä sitä juttua mistään. Muistan törmänneeni siihen lukiessani jotain Kalevi Wiikin kirjoituksia. Ei siis mitään suomi24-kamaa. Todella hienot noi laittamasi kartat!!

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 10 kuukautta sitten #3549 : Jusban
Vastaus käyttäjältä Jusban aiheessa Vs:Suomen Kuningattaret - ja heidän miekkansa!
Tuule kirjoitti:

Katsoitteko lainkaan tuota linkkiä, johon frank osoitti Suomen kuninkaat -viestiketjussa?

"The sword was found in a grave near the village of Suontaka, Finland. In the grave there were some other weapons and a female skeleton in an armour. The grave and the remains have been dated to about 1000 ad. The remains were found while digging routes for water lines back in 1968."

Eli että miekka on Suontaka -nimisen kylästä, haudasta, jossa oli muitakin aseita ja sotasopaan puettu naisluuranko! Arvio on vuodelta 1000. Löytö tehty 1968 vesiputkien kaivutöiden yhteydessä.


Oman pohdintani perusteella Kalevala kertoo juuri tämän aikakauden loppuhetkistä.

Pohjoisessa (jokilaakso-Kainuu) on vallassa matriarkka, Pohjolan emäntä, Louhi. Louhilla on käytössään Sampo, jonka Ilmarinen on hänelle takonut. Mikä Sampo sitten on?
Ilmarinen on takonut Pohjolan emännälle miekan merkiksi hänen veronkanto-oikeudestaan.
"Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa."
Rahaa, viljaa ja suolaa tulee tietenkin veroina muualta Pohjolan hallitsemasta valtakunnasta, ei suinkaan metallisen laitteen sisuksista.

Muut aluehallitsijat, Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen päättävät olla maksamatta veroja Pohjolaan ja ryöstävät vallan symbolin, veronkantoon oikeuttavan miekan pois Pohjolasta. Oletan, että Lemminkäinen on hallinnut Karjalaa, Ilmarinen Varsinais-Suomea ja Väinämöinen taas joutuu valjastamaan veneen vesille joka kerta Pohjolaan lähtiessään, eli hän on hallinnoinut nykyisen Ruotsin alueita.

Pohjolan valtakausi päättyy, eivätkä runonlaulajat muistele vanhaa aikaa hyvällä, vaan keskittyvät ylistämään voittajien urotekoja. Väinämöisestä tehdään ryöstöretken suurin sankari. Varsinaisesta Sammon väärinkäytöstä Pohjolaa ei Kalevalassa kuitenkaan syyllistetä, vaan ennemminkin keskitytään pilkkaamaan häviäjien ulkomuotoa ja tapoja. Naisensakin (blondin tietenki) jokainen haluaa Pohjolan heimosta, joten en usko että kovin pahalla kädellä Pohjolan naiset ovat valtakuntaansa hallinneet.

Verot ja rikkaudet eivät enää kasaannu Pohjolaan, vaan uudet alueet menestyvät. Pian seuraakin sitten Marjatta puolukkalapsensa kanssa ja vallanjako menee uusiksi.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 10 kuukautta sitten #3550 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs:Suomen Kuningattaret - ja heidän miekkansa!
Jos tässä saa vapaasti pohdiskella Sammon olemusta niin veikkaisin sen olleen kadonnut tieto. Astronominen tieto joka oli kätkettynä "pohjolan" jätinkirkkoihin siihen asti kunnes Marianna Ridderstadt (ja vähän mekin..) onnistuttiin koodi purkamaan.
Kalevalan aikaankin koetettiin kivikehiin kätketty salatieto varastaa ja se tieto kiikutettiin utuisen niemen nokkaan eli nykyiselle sammallahdenmäelle (sammal=sammas=sampo), mutta se ei enää toiminut. Katosiko oleellisin tieto matkalla etelään? Hemmoilla ei ollut sitä astronomista tietoa jonka mukaan sammallahdenmäen kirkonlaattiat olisi osattu kohdistaa täydellisesti oikein.

Kyse on siis kalenterista jonka tarkka tunteminen takaa viljelyn ja kalastuskausien oikeat alkamiskohdat. Tietenkin vuodenaikojen kohokohdat tunnetaan muutenkin kuin myös Kuun liikkeet, mutta pohjolan tieto oli enemmänkin pitkällisten syklien tuntemista joka kulki vain salaisena perimätietona.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 10 kuukautta sitten #3551 : lefa V
Vastaus käyttäjältä lefa V aiheessa Vs:Suomen Kuningattaret - ja heidän miekkansa!
Jätinkirkkojen suuntaus on miten sattuu mutta niitten sijhainti on rannalla pohjoisella puolella. En ole löytänyt kuin yhden joka on läntisella puolella ja se oli kapealla niemekkeellä. Eteläisrannalla ei taida olla jätinkirkkoja ollenkaan. Sanoo kai jotain niitten jätinkirkkojen toiminnasta. Eivät ole hylkeen nylkemisteurastamoita, ei asuinpaikkoja vaan "kirkkoja#. Ei ne nytkään ole makkarakioskeja taikka asuintaloja.

Voihan olla että ne ovat Sampoja jos tiedon ja taidon keskuksia olivat. Aikakoneita ehkä. ;) Kallistuhn vähän siihen käyttötarkoitukseen, siis Ridderstadiin päin mutta enemmänkin. Niissä joikattiin suppilokuopissa kuten meillä kirkkokuoro yläparvekkeelta laulaa pyhiä laulujaan kansalle ja tietenkin jumalalle ja enkelillekin. :ohmy:

Metsien kiertolainen joka tanssii hirvikärpästen kanssa

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 10 kuukautta sitten #3552 : frank
Vastaus käyttäjältä frank aiheessa Vs:Suomen Kuningattaret - ja heidän miekkansa!
Jusban kirjoitti:

"Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa."
Rahaa, viljaa ja suolaa tulee tietenkin veroina muualta Pohjolan hallitsemasta valtakunnasta, ei suinkaan metallisen laitteen sisuksista. [/quote]

Voisiko Sampo liittyä Sampeen ja meripihkaan.
Tuo kalahan on oikea imuri joka pohjia rymytessään imee kaikenlaista mahaansa. Mukava sitten mökkirannassa kerätä Sammen vatsasta kirjokannen palasia -> meripihkaa.
Sampia on ollut ennen suomessa paljon, toisin on nykyään.

Wikipedian Sampo otanta:
"Tästä suuttuneina kalevalaiset hyökkäävät Pohjolaan ja anastavat Sammon. Syntyneessä taistelussa sampo tuhoutuu. Pohjan Akka saa sammon kannen. Sammon sirpaleita ajelehtii kalevalaisten rantaan. Sirpaleet rikastuttavat Kalevalan maata."

Näitä kirjokannen palasiahan myytiin aikoinaan isommissakin määrin muualle maailmaan ja mm. siten sitä varallisuutta saatiin.

Kirjokansi helähti kappaleiksi, poltti metsää, teki kirnut ja meripihkaa. Sammesta sapuskaa ja kaupanpäälle rikkaudet mahasta? Kala siis tienannut hienon nimen johtuen sen ominaisuudesta kerätä aarretta mahaansa. :woohoo:

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.527 sekuntia