- Vastaanotettu kiitos 8
Homer in Baltic
Mutta hetkinen, eikös Hermeetikon tehtävänä olekin käsitellä näitä vähän esoteerisemman puolen asioita? Joten jos vaikka aiheena olisi maya-intiaanien ja vapaamuurareiden yhteistyönä Kuuhun rakentamista siirtokunnista raportoiminen, ei mielestäni tuo keskusteluun mitään lisäarvoa että joku tulee viisastelemaan riittävän tieteellisen näytön puutteesta. Höh. Eihän se silloin enää olisikaan hermeetikko-kamaa, jos joku Maisteri olisi yliopistossa julistanut sen Wiralliseksi Totuudeksi.
Mutta joo, Jaskan viestit voisi hyvin siirtää skepsis-foorumille. Omasta puolestani en aio enää kiinnittää mitään huomiota hänen viesteihinsä.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Voisiko tälle Jaskalle tehdä oman ketjun tuonne testiradalle ja siirtää kaikista näistä muista ketjuista hänen ja hänelle vastanneiden viestit sinne? Nimittäin monen hyvän ketjun luettavuus kärsii näistä välisolvauksista.
Menköön nyt vielä jonkin aikaa, sillä ajattelepa asia hei näin. Hän on siis maisteri tekemässä väitöstä joka tarkoittaa uraputkea yliopistolla. Jossain kohtaa saa pätkätutkijan homman tai muutaman opetustunnin. Ennemmin tai myöhemmin hänestä saattaa tulla vakituinen tuntiopettaja. Haluaisitko itse panna arvosanasi peliin tuollaisen opettajan armoilla? No et tietenkään. mutta meillä on myös moraalinen vastuu niistä viattomista opiskelijoista, joille näin tulee lähitulevaisuudessa käymään.
papereiden perusteella hän saattaa hyvinkin saada jalkansa oven väliin, mutta jos on onnea, työhönottajat saattavat ennen päätöstään googlettaa mitä miehestä tiedetään – ja löytävät nämä sivut. Tässä he näkevät miehen henkiset lahjat mielenkiintoisine luonteenpiirteineen avoimen rehellisesti, joita työhönotossa ei lyhyessä haastattelussa voikaan huomata. tajuavat kyllä ettei hänelle pidä antaa yhtäkään opetustuntia. Yksistään nämä kirjoitukset takaa että akateeminen ura toppaa kun seinään, ja hän pääsee vaikkapa lehdenjakajaksi, mikä on sittenkin kaikille parempi.
Sallimalla hänen messuta täällä, pelastamme ne tulevat yliopisto-opiskelijat jotka nyt ovat lukion ensimmäisellä. He eivät koskaan saa tietää, että tämä palsta pelasti heidän jatko-opiskelunsa koska he saavat opiskella mentaalisesti terveen opettajan johdolla. Tavallaan luomme heille vaihtoehtoisen tulevaisuuden. Paremman tulevaisuuden. ja mitä pidemmälle tämä arwoisa maisteri täällä jatkaa, sen varmemmin hän kaivaa omaa kuoppaansa mutta siitä on turha meitä syyttää, hän tekee sen ihan itse. Uskon että siellä yliopistolla on kyllä arvostelukykyä riittävästi analysoida tätä keskustelua.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kannatetaan! Tämä foorumi uhkaa vajota roskistasolle.Johannes kirjoitti: Voisiko tälle Jaskalle tehdä oman ketjun tuonne testiradalle ja siirtää kaikista näistä muista ketjuista hänen ja hänelle vastanneiden viestit sinne? Nimittäin monen hyvän ketjun luettavuus kärsii näistä välisolvauksista.
Vaikka en ole huomannut Jaskan toistaiseksi antaneen tälle foorumille mitään arvokasta, en kannata kirjoittajien bännäämistä vain siksi, että juttu on heikkolaatuista. Ei meidän muidenkaan viestit joka kerta mitään briljantteja oivalluksia sisällä, ja kyllähän täällä monet vaatimattomasti aloittaneet kirjoittajat ovat myöhemmin hyvinkin kunnostautuneet.
Oikea ratkaisu olisi tiukka moderointi. Mutta tässä tullaan taas siihen, että moderoinnin pitäisi olla jatkuvaa, jotta se toimisi. Ja tämä on tunnetusti Suomen huonoiten moderoitu foorumi (Hermeetikko-foorumia käytetään varmaankin tästä varoittavana esimerkkinä uusmedia-alan oppilaitoksissa

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Jukkis kirjoitti: Sallimalla hänen messuta täällä, pelastamme ne tulevat yliopisto-opiskelijat jotka nyt ovat lukion ensimmäisellä. He eivät koskaan saa tietää, että tämä palsta pelasti heidän jatko-opiskelunsa koska he saavat opiskella mentaalisesti terveen opettajan johdolla.
Niin no minä ehdotin vaan sitä, että moderaattori kerää nuo Jaskan ja Jaskaan liittyvät viestit, niputtaa ne yhdeksi ketjuksi tuonne testiradalle. Ja sitten jos Jaska tai joku muu jatkaa kinastelua jossain muussa ketjussa niin napsitaan nekin viestit ja liitetään sinne testiradalle samaan ketjuun. Näin ei sensuroida tai bannata ketään. Rajataan vaan se kehä jossa voi käyttäytyä kuin apina(maisteri).
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Muuten ihan rakentava idea kyllä, mutta tasavertaisuuden nimissä kaikkien muidenkin kirjoittajien tieteelliset kommentit pitäisi sitten leikata aina pois ketjuista, jotta jäljelle jäisivät väin hermeetikkojen epätieteelliset ufospekuloinnit.Johannes kirjoitti: Niin no minä ehdotin vaan sitä, että moderaattori kerää nuo Jaskan ja Jaskaan liittyvät viestit, niputtaa ne yhdeksi ketjuksi tuonne testiradalle. Ja sitten jos Jaska tai joku muu jatkaa kinastelua jossain muussa ketjussa niin napsitaan nekin viestit ja liitetään sinne testiradalle samaan ketjuun. Näin ei sensuroida tai bannata ketään. Rajataan vaan se kehä jossa voi käyttäytyä kuin apina(maisteri).
Toinen vaihtoehto on, että perustetaan (tai jaetaan) kaksi eri ketjua aiheista: toinen mielikuvitus-intuitio-tyypeille ja toinen tieteellisesti aiheesta kiinnostuneille.
Minulla on ehdotus: kiljaiskaa vain ääneen, jos ette ole kiinnostuneet tieteellisestä tiedosta vaan haluatte pysytellä tietämättömyydessä ja mielikuvituksellisten spekulaatioiden piirissä, niin lakkaan vastaamasta teille ja jatkan vain niiden kanssa, joita tieteellinen tieto menneisyydestä kiinnostaa.
Reilu peli, vai mitä? Kaikki voittavat: tiedosta kiinnostuneet saavat tietoa, ja tietämättömyydestä kiinnostuneet saavat pitää rakkaan tietämättömyytensä.
Jukkiksen vääristelyt osoittavat hänen olevan jo laitoskamaa.
[url] www.elisanet.fi/alkupera/ [/url]
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Jaska kirjoitti:

Eikös sulla ollut oma foorumi? Virallisesta tieteestä kiinnostuneet voi mennä sinne ja täällä pysytään Hermeetikolle sopivimmissa aiheissa.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.