- Vastaanotettu kiitos 171
Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.
Kennedyn murha
1 vuosi 10 kuukautta sitten - 1 vuosi 10 kuukautta sitten #49275
: juppe
Kennedyn murha kirjoittanut juppe
Mä oon vihdoinkin katellu tätä aihetta vähän itte ja folioteoriat näkyis johtuvan kulttuurieroista. Siihen aikaan demokraatit ja republikaanit eli ihan toisissa maailmoissa eikä riidelly sosiaalisessa mediassa, niin kun nykyään, niin että niillä oli omat sisäset kaaokset ja ne toimi toisilleen sovittelijoina.
Demokraattien maailmassa oli kova tappelu ökyrikkaitten ja ay-väen välilä kun rikkaat pelkäs, että duunarit syö ne kohta vararikkoon, niin että Kennedy järkättiin presidentis kaatamaan Jimmy Hoffaa, joka oli kaikkein pahin vihollinen. Johnson oli varapresidenttinä tuomassa ihmisoikeusväen kannatusta, mutta Kennedyn aika ei riittäny sellaseen eikä se osannu ulkopolitiikkaakaan, niin että se möhli Kuuban ohjuskriisin.
Demokraattien maailmassa poliittinen radikaali ties olevansa joku tärkee siinä vaiheessa kun puhelimesta alko kuulua sellaisia ylimääräsiä ääniä, että FBI kuunteli puheluita, mutta republikaanien mielestä sellanen kyylääminen ahisti liikaa ja niitten tontilla radikaaleja pidettiin aisoissa kovilla rangaistuksilla. Oswald sai juosta vapaana ilman vahtimista niin kun moni muukin, mutta eihän nää pirtutrokarin pojat sellasta tajunnu kun niitten osaaminen rajottu Hoffan kaatamiseen.
Dallas oli sitten turvallinen paikka kun republikaanit oli funtsinu duunareitten aseman eri tavalla eikä ne tarvinnu demokraattien ay-väkeä. Demokraattien maailmassa kennedyt olis halunnu listiä monikin, mutta ne ei arvannu, että joku vois olla jossain Texasissa helvetin vihanen ulkopolitiikan takia. Sen takia turvallisuutta ei oltu ajateltu paljon ollenkaan ja vissiin nätin päivän takia piti ajella hitaasti avoautolla, että lehtiin saatiin hyviä kuvia. Demokraattien tontilla sellasta ei varmaan olis uskallettu tehä, mutta Dallasissa pysty oleen tyhmä.
Hoffaa kun kattelee, niin asiakirjoista alkaa löytyykkin jotain. FBI:llä on ollut agentti syöttämässä paskaa neukuille ja sen avulla on lavastettu hankalia tyyppejä KGB:n agenteiks, mutta Hoffasta ei oo jotenkin päästy eroon sillä tyylillä vaan on pitäny keksiä jotain muuta ja liitosta on varmaan löytyny apua kun sillä oli sellanen ajatus, että rotusorrosta pitäis päästä eroon. Eihän se passaa, että neekerit vie valkosen miehen duunit.
archive.org/details/operationsolohq10042...34/page/n15/mode/2up

Viimeksi muokattu: 1 vuosi 10 kuukautta sitten juppe.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
1 vuosi 10 kuukautta sitten - 1 vuosi 10 kuukautta sitten #49277
: juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Kennedyn murha
Viimeksi muokattu: 1 vuosi 10 kuukautta sitten juppe.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
1 vuosi 10 kuukautta sitten - 1 vuosi 10 kuukautta sitten #49278
: juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Kennedyn murha
Viimeksi muokattu: 1 vuosi 10 kuukautta sitten juppe.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
1 vuosi 10 kuukautta sitten - 1 vuosi 10 kuukautta sitten #49282
: juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Kennedyn murha
Hoffan uhka teetti vähän töitä kun siitä ei oo ees epäilty, että se olis murhauttanu jonkun, vaikka se oli siihen aikaan normaalia ay-liikkeessä. Jotain korruptiota piti kaivella ja paisutella sen saatanasti kun muutakaan ei löytyny.
Se on syntyny oudossa pikkukaupungissa, mikä on kunnostautunu Indianan köyhimpänä paikkana, mutta about 1910 siellä synty merkillinen määrä huomion arvosia tyyppejä.
en.wikipedia.org/wiki/Brazil,_Indiana
Siähen aikaan sinne suunniteltiin tota.
Arkkitehdissä on vielä samaa näköökin kun Hoffassa. Kennedyjen tasoset huoripukit on varmaan tajunnu heti, että joku kouluja käymätön duunariperheen lapsi ei pääse ihan niin pitkälle ja tää arkkitehtikin on selkeesti viihtyny kokouksissa, vaikka siitä ei hirveen paljon mitään löydykkään. Niistä muista pystyy arvaamaan, että se pysty johtaan vaikka armeijaa.
en.wikipedia.org/wiki/John_W._Gaddis

Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 1 vuosi 10 kuukautta sitten juppe.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.375 sekuntia