Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

2010-luku

Lisää
13 vuotta 8 kuukautta sitten - 13 vuotta 8 kuukautta sitten #2449 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs:2010-luku
En kyllä näe sitä ihan noin. Tai siis yksinomaan noin. Jokainen murros on aina muutos mutta muutoskin voi olla askel huonompaan, kuten A.Hitlerin mediumistinen visio osoitti. Aikanaan vastaava tilaisuus avautui 1918 ns. jääkärisukupolvelle. Nuoria, idealistisia kavereita jotka pitivät vanhasuomalaisia onnettomina tapauksina, partaansa mumisevina ukonrehjakkeina jotka vain nyhväilivät yhdentekeviä juttujaan. Nämä hidasälyiset jäärät olivat hallinneet maata jo pitkään, mutta jääkäripolvi heivasi heidät kerralla laidan yli. Olihan sitä seurannut aikakausi ainakin tarmokasta, ja jonkinlaista perusturvallisuutta sentään saatiin aikaan, vaikka kansa olikin jakautunutta.
Seuraava katastrofi nähtiin 1944 kesällä, ja silloin oli aika sanoa hyvästit näille vanhoille joustamattomille lahtareille, ja tilalle astui kokonaan uusi polvi joka tunnetaan asevelisosialistien nimellä. Tämä sukupolvi pani myös tuulemaan; teollisti maan ja paransi sen infraa. Poliittiset säilöönotot jäivät historiaan.
Sitten tuli taistolaispolvet sukupolvea myöhemmin ja nappasi vallan itselleen – Kekkosen avustuksella. Yhteiskunta koki monia liberaaleja ja humaaneja uudistuksia, ja vähän nytkähdettiin taas eteenpäin. Eivät nämä muutokset ole koskaan pahasta olleet, ainakaan aluksi kunnes nämä tarmonpesät jossain kohtaa leipääntyvät ja muuttuvat itse uudistuksen jarrumiehiksi ja -naisiksi.

Nyt alkaa tämä 60-luvun polvi olla taakaksi, ja sukupolvenvaihtoa alkaa olla ilmassa. Valitettavasti maata saa hallita vain murrosaikojen polvet, jotka sattuu syntymään oikeaan aikaan. Tämä meinaa että esim meikäläisen sukupolvi hypätään yli vallanjaossa, ja uutta ei ole vielä tullut. Tai siis taistolaispolvi koki kaaoksen kun berliinin muuri murtui, ja loppu oli vasemmistolle alamäkeä, ja Urpilainen on pitkällisen historiallisen kehityksen tuote. Eikä se paha ole, vasemmiston käsissä infra on tullut vanhaksi, pysähtyneisyys riivannut ja homma ollut pystyynkuollutta. Valtionomaisuus myyty. AY-liike lähinnä vastustaa sosiaalisia uudistuksia ja vasemmistopolitiikkojen tarmo menee Stasi-listan piilottelussa.
Vaan eihän kyse ole pelkästä vasemmistosta a´la SDP ja Vasemmistoliitto kun tästä polvesta puhutaan. Myös Keskusta on jämähtänyt ja Vanhanen ylläpitänyt väkisin kekkoslaista aluepolitiikkaa, kun omaa ei ole keksitty vuosikymmeniin. Paljonko se onkaan maksanut, vääristänyt painopisteitä ja ohjannut rahoja käsittämättömällä logiikalla; heikompiosaiselle eniten. Toimimattomalle teollisuudelle eniten elvytystä. Eli kainuun äijään sijoitetaan paljon rahaa, kun sen pitää olla oikeutettu samaan palveluun kun keskellä Hesaa asuvakin. Nythän tämäkin on ollut murtumassa jo hyvän aikaa, ja systeemi lahoaa käsiin vaikka rahaa siihen edelleen syydetäänkin. Samalla se estää kasvun niiltä joissa olis potentiaalia. Keskusta toimii maan etua vastaan tekohengittääkseen omaa kannatustaan.
Oikeisto on myös unohtanut roolinsa vaikka uudempaa polvea onkin. Sen takana kummittelee kuitenkin vanhemmat kauppakamarin pojat joista suuri on kaunista ja kaikki resurssit on pantava vientiteollisuuden eduksi. Mitään kotimaan markkinoita pienyrittäjineen ei edes kannata luoda ja suuryhtiöt rulettaa mennen tullen. Niillä on etuoikeus myydä niin vaarallisia tuotteita kun huvittaa nopeat voitot mielessään kuten olemme nähneet. Ei sillä, tämäkin murtuu – joskus.

Ei vaan ole äkillistä katastrofia, ei suurta murrosaikaa. Homma kaatuu sen takia hitaasti, asteittain kuolinkouristuksissaan nitisten. Kolmen suuren aika on finito mutta vielä ne kuolinvuoteeltaan tarttuvat vallankahvaan kiinni, vaikka loppu on jo tulossa. Mitä sen jälkeen? Mikä on uusi visio? Sitä ei tiedä, mutta sen olisi ainakin jo aika saapua estradille uudenpolven edustajineen. Tässä vanhassa systeemissä ei ole mitään säilyttämisen tai vaalimisen arvoista. Sosiaalidemokratia, suurteollisuus ja kepulainen aluepolitiikka ovat kaikki teollisen ajan visioita jotka eivät yksinkertaisesti istu jälkiteolliseen aikaan.
Viimeksi muokattu: 13 vuotta 8 kuukautta sitten Jukkis.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
13 vuotta 8 kuukautta sitten - 13 vuotta 8 kuukautta sitten #2450 : Narian
Vastaus käyttäjältä Narian aiheessa Vs:2010-luku
Jukkis kirjoitti:

mutta jos Suomi talouksineen romahtaisi lähivuosina niin oleellisin kysymys kuuluu; olisiko se paha?

Kun maan talous romahtaa, se tyypillisesti joutuu IMF:n (= juutalaisen finanssieliitin) kontrolliin. Mukaan saattaa liittyä myös Maailman Pankki (= juutalainen finanssieliitti). Näissä on yleensä tapana tehdä sellaisia sopimuksia, joissa velan takuuksi on laitettu tärkeitä maa-alueita/luonnonvaroja, ja joissa etukäteen tiedetään, että talouskurimuksessa oleva maa ei tule pystymään maksamaan velkaansa takaisin. Sopimuksen allekirjoittaminen varmistetaan voitelemalla maan päättäjiä. Näin on vuosien saatossa Amazon-jokea ja muuta hyvää siirtynyt koukkunokkien salkkuihin.

Tulevassa Suomen romahduksessa tilanne on kuitenkin sikäli eri, että samanlaisessa ahdingossa tulee olemaan suuri osa läntistä maailmaa mukaanluettuna Amerikan Yhdysvallat. Syntyy kolmas maailmansota, jossa Venäjä tullee ottamaan ainakin osan Suomea hallintaansa jo pelkästään siksi, että sen on helpompi kulkea Norjaan, joka on NATO-maa ja jonka talous on kunnossa.

Ylipäätään, koska uudessa tilanteessa tulevat olemaan vastakkain USA+EU vs. Venäjä+Kiina, joutuu Suomi melkoisella varmuudella Venäjän hallintaan. Tämä ei välttämättä ole huono eikä pysyvä asiaintila. Katastrofaalista se olisi vain siinä tapauksessa, että Suomi sitä ennen ehtisi liittyä NATO:on. Sen sijaan irrallaan NATO:sta olevana historialliset suhteemme painaisivat ja pystyisimme luultavasti sodan loputtua neuvottelemaan asiat parhain päin. Sillä eihän Venäjä rauhanaikana kallioisella maapläntillämme varsinaisesti mitään tee – sillä on itsellä lääniä ihan riittävästi. Enemmän sille olisi nykytilanteessa hyötyä siitä, että tässä olisi puolueeton puskurivaltio välissä. Suomalaiset NATO-kiihkoilijat toki haluavat Suomen puolueettomuuden uhrata, missä tilanteessa en suosittele pysymään näillä seuduilla kun rytinä alkaa.
Viimeksi muokattu: 13 vuotta 8 kuukautta sitten Narian.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
4 vuotta 1 kuukausi sitten #43731 : Super-Electric
Vastaus käyttäjältä Super-Electric aiheessa Vs:2010-luku

Jore kirjoitti: Uskoisin että 2010-luvulla länsimaissa mennään yhä enemmän valvonnan ja kontrollin suuntaan. Oli perusteena sitten kouluammuskelut, terrorismin vastainen sota, pääministeriä vituttavat nettikirjoittelut, kaikki suuntautuu kansalaisten toiminnan rajoittamiseen ja ennenkaikkea valvontaan. Tuule tuolla Sello-ketjussa problem -> reaction ->solution -metodin jo esittelikin. Turvallisuuden lisäämisen perusteella väsätään lisää valvontakameroita, seurataan nettidataa ettei vaan kukaan lähetä siellä pommiohjeita, pyritään poistamaan anonyymiys internetin keskustelupalstoilta jne. Kaveri tekee duunia koodiapinana kuvantunnistussoftien parissa. Aikamoisia visioita. Esim Lontoossa pystynee lähivuosina seuraamaan tietyn kaverin liikkeitä tiheällä kameraverkostolla ja kasvojentunnistusohjelmistolla. Yht´äkkiä huomaammekin sallineemme tilanteen tapahtumaan, jossa jokaista liikettä tai sanomista seurataan. Hieman kuin digi-ajan DDR.

Uskon että Intia-Kiina-Venäjän kaukoitä -akselilla tulee kovia jännitteitä, jotka purkautuvat. Kiinan "muutama" miljoona yhden lapsen politiikan myötä vaimotonta nuorta vihaista miestä lähtee liikehtimään. Siperiasta saa kaasua ym. samalla.

Länsimaailman ja islamin törmäys jatkuu. Jälki tuskin tulee kivaa katseltavaa olemaan. "Terrorismin" vastainen sota jatkuu ja jatkuu.


Heh heh.. Digiajan DDR.. Aika hyvin pystyi Jore ennustamaan tämän ajan kuvan..

Talletin talletusautomaatilla muutaman satasen tililleni.. heti tuli pankista kysely, että mistä olen saanut käteistä. Seuraava siirtoni tulee olemaan, että nostan kaikki rahani pankista ja syötän ne hiljalleen takasin tililleni talletusautomaatilla.. ja sama uudelleen. Katsotaan koska väsyvät lähettämästä ko. kirjeitä.

Siis se mikä kontrolliyhteiskunta tästä on tullut on synkeä painajaisuni, jota tuskin kymmenen vuotta sitten kukaan pystyi aavistamaan.. muu kuin Jore. Seuraava kymmenen vuotta tuleekin olemaan yhtä helvettiä.. digiajan DDR:ssä..

"Älä usko mitä luet tai kuulet puhuttavan, ellet itse koe sitä oikeaksi (Buddha)"

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.259 sekuntia