- Vastaanotettu kiitos 43
Mikä on uusi maailmanjärjestys?
Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Sana "sionismi" ja englannin kielen sana "Zionism" tarkoittavat juutalaisnationalismia, joka on epähermeetikkomaisen tylsä aihe.
"Sion" ja "Zion" taas tarkoittavat Jerusalemia tai yleisemmin uutta Jerusalemia. Uuden Jerusalemin löytämiseen tai rakentamiseen tähtäävien kristinuskoa edustavien tai siitä lähtöisin olevien kulttien ja lahkojen, kuten vaikkapa tuttujen lestadiolaisien, ideologiaa taas luonnehditaan joskus sanoilla "sionismi" ja "zionism", mikä aiheuttaa sekaannusta niissä jotka eivät viitsi perehtyä aiheeseen.
Juutalaisia Sion ei pahemmin liikuta, koska heille vanha Jerusalem on se kova juttu ja sitä voi kutsua ihan omallakin nimellään.
Uutta Jerusalemia pykääviin lahkoihin kuuluu kuninkaallisia ja muita tärkeitä henkilöitä, ja ne ovat osa sitä sillisalaattia, jonka hörhöt ovat survoneet yhteen astiaan, sekoittanee huolella ja nimenneet Illuminatiksi.
Pahamaineinen "Protocols of the Elders of Zion" on itse asiassa peräisin joltain tällaiselta lahkolta ja Ohrana vain väitti sitä juutalaisien asiakirjaksi. Se on liian seikkaperäinen tulevaisuudensuunnitelma, joka on suurelta osin toteutunut, jonkun poliisin tekaisemaksi asiakirjaksi. Kannattaa ehdottomasti lukea.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Opus todellakin kannattaa lukea ellei niin ole jo tehnyt, ihan jo pelkästään sen ajankohtaisuuden takia, voisi olla kirjoitettu vaikkapa viime vuonna. Itse väittäisin, että kyseeessä on todellisuudessa fabianistien julkaisu. Marx muuten kuului käsittääkseni fabianisteihin tai vastaavan porukkaan.juppe kirjoitti: Pahamaineinen "Protocols of the Elders of Zion" on itse asiassa peräisin joltain tällaiselta lahkolta ja Ohrana vain väitti sitä juutalaisien asiakirjaksi. Se on liian seikkaperäinen tulevaisuudensuunnitelma, joka on suurelta osin toteutunut, jonkun poliisin tekaisemaksi asiakirjaksi. Kannattaa ehdottomasti lukea.
Just joo...
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Tämä musta eliitti on Tietoinen, ei todellakaan Valaistunut. Tietoisuus ihmismielen rakenteesta ja luonnon salaisista voimista lainalaisuuksineen tekee tästä suunnitelmasta saatanallisen. Ei kukaan voi palvella kahta herraa.
Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- samuliloov
- Poissa
- Kultajäsen
-
- Vastaanotettu kiitos 21
Tämä musta eliitti on Tietoinen, ei todellakaan Valaistunut. Tietoisuus ihmismielen rakenteesta ja luonnon salaisista voimista lainalaisuuksineen tekee tästä suunnitelmasta saatanallisen. Ei kukaan voi palvella kahta herraa.
Toivottavasti jotkut vähän rennommatkin tyypit tietää ne samat voimat.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Eikä se silloin siis voi olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen peli...semmonen mitä ne/me hyvät tyypit mieluummin pelataan;)
Valtava energia toi raha...ja sen voima perustuu ihmisluonnon luonnolliseen antamisen ja saamiseen lakiin. Sen kanssa pitää olla tarkkana, sen mammonan!
Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
