Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

EU:n mallioppilasta kustaan komeasti silmään

Lisää
12 vuotta 2 kuukautta sitten #8766 : juppe
Kriisin ydinhän on juuri siinä, että poliitikot eivät uskalla myöntää nykymenon tulleen päätepisteeseensä. Äänestäjiä on lahjottu ja houkuteltu syytämällä valtion varoja joka puolelle, eivätkä varat ole riittäneet siihen ilman velkaantumista.

Nyt odotellaan paskat puoliksi housuissa, että yksityinen sektori pelastaa tilanteen keksimällä miten talous saadaan nopeaan kasvuun ja lykätään romahdusta ottamalla lisää velkaa. Nopeaa kasvua vain ei ole näkyvissä eivätkä sijoittajatkaan ole kauhean innoisaan luomaan uusia kuplia, koska maailman talous on aika kiikerällä pohjalla ylivelkaantuneiden valtioiden takia.

Reaalitalous tulee toki toipumaan, mutta se ei tarjoa sitä pelastusta mitä poliitikot toipuvat, sillä normaalitalouskasvu ei nyt riitä.

Ja kyllä, meidänkin on jossain vaiheessa lempattava valtionhallinnosta 200 000 - 300 000 ylimääräistä sukankuluttajaa pihalle, mietittävä uudelleen kannattaako maaseutua elättää väkisin, keksittävä kehitysavun tilalle tehokkaampia avustuskeinoja kuin nykyinen rahan syytäminen, josta 90% menee muualle kuin on tarkoitus eikä kohteisiin eksyneistäkään varoista yleensä ole ihmeempää hyötyä, jne. Parhaassa tapauksessa änkyrähurrit joutuvat fundeeraamaan, kuinka mustalaiset onnistuvat säilyttämään kultuurinsa vain Kelan ja Sossun tuilla, mutta heillä on massiivisesta tukiviidakosta ja pakkoruotsituksesta huolimatta koko ajan kusi sukassa.

Meidän täytyy keskittyä peruspalveluihin ja unohtaa ylellisyydet tai muuten olemme kohta samassa jamassa kuin kreikkalaiset.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 2 kuukautta sitten #8767 : Jukkis
Näihin mennään, mutta valitettavasti kuvio on hivenen isompi.
Juttu menee globaalissa mitassa niin, että koko maailmantalous on siirtynyt kauas itään – kuulu Kiina-ilmiö – ja perinteiset länsimaat on katselleet voimattomina rahavirtojen ja teollisuuden valumista sinne päin. Totuus on, että Eurooppa ei enää pyöritä maailmaa, eikä tuota varsinaisesti mitään, joten vajetta on vuosikausia paikattu velalla.

Nyt sitten huomataankin, että velan määrä on kasvanut tähtitieteellisiin lukemiin. Suomi lienee yksi pienivelkaisia maita, sillähän on velkaa vain 50% bruttokansantuotteesta. Muilla mailla enemmän, esim Britannialla jotakuinkin 96% eli maa on käytännössä pantannut itsensä kokonaan. Sitten on nämä maat, kuten Kreikka, joissa velka on reilusti ylikin mitä maa tuottaa, tällä hetkellä 120% ja on vain ajan kysymys, milloin kupsahtaa. Sitten kun ensimmäinen tosiaan kupsahtaa, velat realisoidaan muiltakin, ja joka maasta kiskotaan velat takaisin – velat joita ei enää pysty maksamaan kuin sellaisilla säästöohjelmilla joka näyttää jatkosodan säännöstelyn leikkipeliltä. Käytännössä periminen tapahtuu hyperinflaation avulla, eli seuraa massatyöttömyys, omaisuuden arvon tuho ja vähäistenkin valuuttojen karkaaminen alta pois. Muista euroopan maista ei ole apua, ja nekään eivät voi tukeutua dollariin, koska USA:n valtiovelkakin on isompi kuin bruttokansantuote. Toisekseen Amerikka näkee viimeisenä oljenkortenaan keskittyä Kiinan kauppaan, ja jättää Euroopan oman onnensa nojaan.

Tämä olisi tapahtunut jo aiemmin, mutta itä-euroopan liittäminen EU:hun toi lisää velkakerholaisia, keiden nimissä saatiin lisäluottoa. Pohjavesien panttailut, eläkeiän nostot ym on olleet temppuja jolla hankkia matalakorkoista lainaa. Sillä kysehän on siitäkin, keneltä ekana menee siihen pisteeseen, että koroista ei enää selviä. Sitten alkaa domino-efekti. Säästöohjelmat, ei niilläkään hillitä velan kasvua, vaan koetetaan keplotella matalakorkoista velkaa, sillä valtionvelkahan vaan kasvaa, eikä hallitus, ei minkään maan hallitus, sitä kykene hillitsemään. Itse asiassa EU-maissa mikään valtio ei voi yksinään lopettaa velkakierrettä, vaan EU voi vippailla toisten maiden nimissä, sitähän liittovaltio on. Turha kuvitella sitäkään että yllättäen putkahtaisi jokin tekinen innovaatio jonka koko maapallo haluaisi, sillä velanotolta sellainenkaan ei pelastaisi. Kaikki on pantattu seuraavaksi 200 vuodeksi – siis myös tulevaisuus on pantattu. Tässä seison enkä muuta voi, toteaa Katainen.

Tulen mielenkiinnolla seuraamaan, sillä maailmanhistoria ei tunne mitään vastaavaa aiemmin. Mikäli ankaralla meiningillä romahduksen voisi välttää, se tarkoittaisi lamaa/taantumaa seuraavaksi 20 vuodeksi.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 2 kuukautta sitten #8778 : juppe

Jukkis kirjoitti: Juttu menee globaalissa mitassa niin, että koko maailmantalous on siirtynyt kauas itään – kuulu Kiina-ilmiö – ja perinteiset länsimaat on katselleet voimattomina rahavirtojen ja teollisuuden valumista sinne päin. Totuus on, että Eurooppa ei enää pyöritä maailmaa, eikä tuota varsinaisesti mitään, joten vajetta on vuosikausia paikattu velalla.


Tuo pitää paikkansa tähän saakka ja vähän pitemmällekin, mutta Kiinassakin ovat hinnat nousussa, koska palkatkin nousevat. Lisäksi siinä vaiheessa kun halpa löpö käy vähiin, mihin tuskin enää menee kummeniä vuosia, kuljetuskustannukset alkavat nousta hälyttävästi. Muutenkin on aika turha kuvitella että Kiina pyrkii olemaan ikuisesti halpamaa kuten Japani ja Hong Kong joskus muinoin.

Puhdas fakta on, ettei missään kehitysmaassa ole hinkua olla ikuisestri länsimaiden halpatuotantomaa ja monet niistä eivät tule pääsemään edes sille tasolle, koska mielenkiinto suuntautuu väestön ylituotantoon eikä ylituotantojengin elättämisen jälkeen jää varoja talouskavsua edistäviin investointeihin, vaikka ihmeen kaupalla ilman ulkomaista ruoka-apua pärjättäisiinkin.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 2 kuukautta sitten #8782 : Nico-Jeriko
Ei muuta kuin velat anteeksi kaikilta ja uutta järjestelmää luomaan. Varjohallituksen pankkiirit ovat muutenkin valheella ja viekkaudella päässeet vallalle, niin otetaan valta takaisin kansalle ja katsotaan mitä tapahtuu...

Sinä olet Jumalan lapsi, korvaamaton osa hänen valtakuntaansa, jonka Hän loi osaksi itseään. Mitään muuta ei ole olemassa, ja vain se on todellista. Olet valinnut nähdäksesi unitilan, jonka aikana olet nähnyt pahoja unia, mutta unitila ei ole totta, ja Jumala kutsuu sinua heräämään....

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 2 kuukautta sitten - 12 vuotta 2 kuukautta sitten #8783 : Narian

Nico-Jeriko kirjoitti: Ei muuta kuin velat anteeksi kaikilta ja uutta järjestelmää luomaan.

Nimenomaan tämä on se tapa, jolla tämä tilanne tullaan lopulta ratkaisemaan. Eräänlainen uusi jako. Mitään muuta keinoa ei ole.

Varjohallituksen pankkiirit ovat muutenkin valheella ja viekkaudella päässeet vallalle, niin otetaan valta takaisin kansalle ja katsotaan mitä tapahtuu...

Valta on koko ajan ollut kansalla. Voisimme mikä hetki hyvänsä korjata Suomen tilanteen ja kurssin pysyvästi.

Miten? Lopettamalla verojen maksun. On ihan sama, kuka on eduskunnassa tai ministerinä. Jos heiltä katkaistaan syöttöletku, pelleily loppuu siihen.

Valitettavasti kansa on vain niin tyhmää, että haluaa maksaa omasta alistamisestaan. Ja tämä on se syy, miksi tämä tuhon tie on ensin katsottava äärimmäiseen loppuun saakka, ennen kuin parempaa on odotettavissa.
Viimeksi muokattu: 12 vuotta 2 kuukautta sitten Narian.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12 vuotta 2 kuukautta sitten #8793 : Kane
Vastaus käyttäjältä Kane aiheessa Vs: EU:n mallioppilasta kustaan komeasti silmään

Narian kirjoitti: Valta on koko ajan ollut kansalla. Voisimme mikä hetki hyvänsä korjata Suomen tilanteen ja kurssin pysyvästi. Miten? Lopettamalla verojen maksun. On ihan sama, kuka on eduskunnassa tai ministerinä. Jos heiltä katkaistaan syöttöletku, pelleily loppuu siihen.

Olen pohtinut tätä asiaa monesti ja tullut siihen tulokseen, että verojen maksun lopettaminen ei muuta mitään miksikään, koska eduskunnan "valiokunta" törsää lainarahoja.
Hyvänä esimerkkinä tulovero tuottaa valtiolle niin vähän, että jos esim. Nokia maksaisi kaikki verot niin kuin pitäisi, voisimme lakkauttaa koko tuloveron.

Just joo...

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.259 sekuntia