Vanha raha tulee varmaan tuolta kartanoiden ajalta, koska ainakin etelärannikko on aina ollut lauhaa aluetta, jossa halla ei kiusaa, ja vieressä isoja asutuskeskuksia, jotka osti kaiken toimitetun.
mutta varsinaisen tilin rantaruotsalaiset tekivät kieltolain aikaan. Pirtun trokaaminen Virosta ei ollut mitään nappikauppaa, ja sillä luotiin omaisuuksia. Jopa niin suuria, että kun ne sitten sijoitettiin varustamotoimintaan, niin nämä Siljat ponkaistiin pystyyn ihan tuosta vaan, ilman mitään valtiotukia tai laajoja osakaspiirejä.
Salakuljetus onkin ollut aina rannikkoseutujen valttikortti. Sotien jälkeen kulutustavarat Ruotsista oli sitten se, jolla pohjoisemmatkin rantaruotsalaiset pääsi rahan makuun. Veneet ajoivat yötä päivää kaiken maailman sukkahousua ja hedelmäpurkkia, ja kaikki meni kaupaksi ”pimeän hinnalla”. Tietty on tunnustettava, että 50-luvulle tultaessa homma valui suomea juputtavien käsiin, koska liikenne virtasi Haaparannan suunnasta, eikä meriyhteydet olleet enää niin oleellisia. Eikä ollut pikkurahaa tämäkään. Näillä rahoilla pykättiin pystyyn 60-luvun rakennemuutos elementtikerrostaloineen ja uudenlaisine lähiöineen. Eikä kukaan kysellyt mistä tämä raha oikein tuli, jossa kokonaisia kaupunkeja synnytettiin lähes tyhjästä. ja tietenkin myös energiateollisuutta tarvittiin. Jostakin vaan tuli rahaa noihin koskivoimaloihin.
Vanha raha on siis myös harmaata rahaa. Pimeää rahaa, jota ei näkynyt kirjoissa eikä kansissa, ja ne lojuivat jossakin. Sitä oli helppo irrottaa nopeasti liiketoimiin, ja netota kaikki tuplana takaisin. Niin isoja rahoja että Kekkonenkin joutui vippaamaan rantaruotsalaisilta mahtisuvuilta hilloa, jos joku projekti piti saada äkkiä kasaan. Tietenkään ei saa yleistää. Rahassa on se dynamiikka, jonka mukaan pääomat karttuu ennemmin tai myöhemmin kaiken maailman Wahlrooseille ja Ehnroteille, ja tavalliset rantaruotsalaiset palailivat hiljalleen merikalastuksen pariin.
