Valonkantajat-kirja

Mietin vähän toista eli tän kirjan paljastuttua - ei niinkään kummalliseksi - mun pitäis silti löytää suomen älykkäin kirja maaliskuuhun mennessä. Eikä se suoraan sanoen ole ollut kovin helppoa. Kriteerit kai on, että kirjan pitäs jollain lailla herättää raadin - eli itseni - mielenkiinto ja siitä pitäis jaksaa lukea ees takakansi. Vasta sitten voi ruveta plaraan ja lopulta tykätä sisällöstä. nähdä siinä jotain uutta ja uusia uria aukovaa.
Mulla on kyl pari potentiaalista ehdokasta ja ellei jotain yllättävää ilmaannu, täytyy valita niistä.

Hyvä huomio tuo, että joitakuita kohdellaan Valonkantajissa silkkihansikkain samalla kun toisia herjataan olan takaa. Se on epäreilua. Epäyhdenmukainen kirjoitustyyli tosiaan johtunee kahdesta eri kirjoittajasta ainakin osittain. Toinen syy lienee siinä, että aina ei ole ehditty tai viitsitty tehdä muuta kuin referoida aiempia kirjoituksia ilmoittamatta lähdettä (tämä näkyy etenkin Ervastin osuudessa).

Itse huomasin, että Tapio Kotkavuorta käsittelevä luku oli kummallisen vakava, ilman herjoja. Tämä vakavuus selittyy sillä, että kirjan toinen kirjoittaja Vesa Iitti on itse nimimerkki Tapio Kotkavuori.

Olen samaa mieltä henkilöiden oudosta valitsemisesta. On valittu etupäässä hämäriä maagikoita sekä sensaatiomaista ainesta asiallisilta tyypeiltä.

Mutta ymmärtääkseni kirja sen omien väitteiden mukaan ei pyri kuvaamaan kattavasti rajatiedettä, vaan salatiedettä eli okkultismia. Yhtä kaikki valitut esimerkit eivät mielestäni ole edustavia koko suomalaiselle salatieteelle. Laajempi aatteita ja opetuksia koskeva ote puuttuu ja lisäksi salaseurojakin puuttuu kansallismielisestä okkultismista.

Kaikkiaan itse kyllä enimmäkseen pidin rennosta kielestä. Kirjan kustannustoimittamisessa on puutteita sikäli että yhdistysten nimiä kirjoitetaan hirveästi väärin.

Tuo aihepiirin rajaus kiistatta särähti silmään. mutta jotenkin tunnun olevan aavistuksen eri mieltä myös tiettyjen herrojen näkökulmasta.

Otetaan nyt vaikka toi ensimmäinen esimerkki Wettenhovi-Aspa joka on nimetty tälläiseksi hörhöilijöiden kuninkaaksi. Mutta moniko on tullut ajatelleeksi että Kultainen Kirja voikin todellisuudessa olla pilkkakirjoitus suomenruotsalaisia (aavistuksen gööttiläisiä) kielitulkintoja vastaan, jossa koetettiin todistaa ruotsin kieli suoraan alkuperältään raamatulliseksi kun taas suomenkieli epäkieleksi. Erityisesti tälläinen herra kun Strinberg otti Wettenhovin kirjasta hirveet pultit, ja periaatteessa Wettenhovin kirjassa ei ole muuta suomalaishurmetta kun sen pilkallinen sävy kielisotien aikana.

Toisena esimerkkinä voi mainita legendaarisen Yrjö Grönhagenin josta on kritiikittä tehty Himmlerin salaseuran sisäpiiriläinen. Itse asiassa Grönhagen oli enemmänkin Gestapon agentti, joka värväsi eri maista nuoria miehiä ja koulutti niitä yhteiskoulutuksessa vakoilemaan. Grönhagen on ihan yhtä lailla istunut Gestapon kursseilla serbialaisten ja hollantilaisten toveriensa kanssa. Koko matka karjalaankin pitää nähdä tieverkon kantavuuden nuuskimisena ja kansanperinteen kerääminen oli vaan oiva peitetarina. Kun se sit oli brittien kuulustelussa Norjassa kylmä hiki irtosi otsalla josko ne tietää jotain sen SS-menneisyydestä. Onnistu kyllä peitteleen ittensä mutta tiesi että Valpo on kovempi pala ja sen takia se teki ittestään sellaisen haihattelijan ja taivaanrannanmaalarin joka vaan oli eksyny huonoon sakkiin.

Loput ei sitten oikein aukee ellei ymmärrä 70-lukua. Olihan siihen aikaan värikkäitä salatieteellisiä hahmoja Oliver Hawkeineen ja Pekka Siitoimineen mutta ei ne erottunu joukosta muiden aikansa väriläiskien keskeltä. Koko vuosikymmen oli yhtämittaista Irwiniä, Kalevi Keihästä ja Volvo-Markkasta, monsieur Mossea ym korkealentoista tyyppiä. Ne vähän niinku kuulu asiaan siinä maaltapaon aikoihin kun uudet säännöt ei vielä olleet muodostuneet ja nouseva kaupunkikulttuuri muovasi tälläisiä ylilyöntejä. Niiden yhdistävä tekijä vaan oli, että kun ne samat jätkät keski-ikästy 80-luvulla ja koskenkorvakin maistui viikkotolkulla, niin kaikkihan ne pääsi sit lööppeihin yleisinä paheksunnanherättäjinä. Oleellista on vaan tajuta että ne ei olleet kummajaisia omana aikanaan vaan ne on outoja lintuja vasta uusien sukupolvien silmissä, mutta sehän kertoo enemmän meidän ajastamme kuin varsinaisista menneen ajan aikalaisista.

Mun oma ehdoton suosikki tältä ajalta on muuten se julkisuudenkipee tyyppi joka oli valmis tekeen mitä vaan lehteen päästäkseen. Jopa siinä mitassa että alkoi muistuttaan jo jotain sielullista sairautta. Hymy-lehden toimitus erityisesti koetti jo vältellä sitä, mutta suostu sitten pitkän vonkaamisen jälkeen tekeen vielä yhden jutun. Siinähän kaveri oli kontallaan ja susikoira pani sitä takataateliin.

Yhteenvetona voi kai todeta että aihepiirin rajaus ei ole ollut hyvä asia, koska yleensäkin raaka-aine eli ihmismateriaali on suhteellisen suppeaa. Osa näistä on - kuten mainittua - sellaisia taiteilijapersoonia ja osa vaan syyttömiä huijareita jotka on jotenkin ajautuneet niihin juttuihinsa. Tästä olis saanu toimivan kokonaisuuden jos sisältölinjaa olis yhdenmukaistanut ja laajentanut reseptuaaria.

Jukkis kirjoitti: Tuo aihepiirin rajaus kiistatta särähti silmään. mutta jotenkin tunnun olevan aavistuksen eri mieltä myös tiettyjen herrojen näkökulmasta.

Otetaan nyt vaikka toi ensimmäinen esimerkki Wettenhovi-Aspa joka on nimetty tälläiseksi hörhöilijöiden kuninkaaksi. Mutta moniko on tullut ajatelleeksi että Kultainen Kirja voikin todellisuudessa olla pilkkakirjoitus suomenruotsalaisia (aavistuksen gööttiläisiä) kielitulkintoja vastaan, jossa koetettiin todistaa ruotsin kieli suoraan alkuperältään raamatulliseksi kun taas suomenkieli epäkieleksi. Erityisesti tälläinen herra kun Strinberg otti Wettenhovin kirjasta hirveet pultit, ja periaatteessa Wettenhovin kirjassa ei ole muuta suomalaishurmetta kun sen pilkallinen sävy kielisotien aikana.

Sigurd kertoo Suomen Kansan Kultaisen kirjan nr.1 esipuheessa kirjansa olevan vastine Svensk i Finland teokseen. Humoristi hän oli, mutta ihmeen tosissaan hänet vielä otetaan.

Wettenhovia vois nykypäivänä verrata kenties eniten tohon humoristi Niilo Paasivirtaan joiden tyylit on yllättävän samanlaiset. On jotenkin outoa että toi Kultainen kirja keikkuu aina näissä kuvioissa. Noin ton kirjan kannalta on taas outoa että Wettenhovin myöhempiä vaiheita ei sit taas seurata, sehän oli sit myöhemmin kovakin hitleristi ja maalaili kaikkia hämäriä tauluja Hitleristä ja niitä ei parhaalla tahdollakaan pane huumorin piikkiin.

Sanotaan nyt sekin mikä kirjassa särähti silmään oli sit toi Pekka Ervastin juttu joka sisällöilisesti oli suoraan jostain teosofisesta propagandasta. Niin siirappisen maireeta tekstiä harvemmin pääsee lukeen. Jos minä olisin sen naputtanut olisin varmaan lisännyt ainakin Pekan romanssin Väinö Valvanteen kanssa. Joskus kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa:

Sinänsähän näillä jutuilla ei ole nykypäivänä merkitystä mutta Pekan omana aikana oli. Joskus 1900-luvun alussa tuollaisia kuvia saattoi vielä ottaa huoletta mutta kun meno oli 30-50 -luvuilla paljon ankarampaa, olisi tuollaiset kuvat jonkun IKL:n käsissä tiennyt varmaan linnareissua. Pahempi vihjaus kylläkin kuultiin tossa 60-luvulla kun Ervastilla oli tää ottopoika joka kuvista päätellen on vähän sellainen sukupuoli X -tyyppinen eli mahdoton sanoa kattomatta hameen alle onko kyse pojasta vai tytöstä. Joka tietenkin tarkoitti että pedofilia -syytökset on kaikuneet pinnan alla näihin päiviin.

Eli jos jotain haluan vetää yhteenvetoa niin kun näitä ns. valaistuneita tutkii, ihan yhtä lailla ne on lihansa vankeja kun kaikki muutkin ja osoittaa monella tapaa hyvin inhimillistä otetta. Toisaalta taas se pahanpuolen porukka, nää ylivetävät huru-ukot, niidenkin taustalla on sellaista traagisuutta, joka ikäänkun pakottaa ne kapinoimaan vähän kaikkee vastaan. Osalle on vaan löytynyt sitä sosiaalista tilaa kun ajan henki on suosinut mahtipersoonia, mut ihmisiähän tässä kaikki vaan ollaan. Tää on tota sellanen juttu että vasta kuoltuaan jälkipolvet tuntuu alkavan tehdä näistä ihmisistä myyttejä ja jotenkin elämää suurempia.
Hyvä esimerkki on vaikkapa kirjassa mainittu Esko Jalkanen jonka monet tietää viisaana maanvoimien tuntijana. Harva kai sitä että ukolle eläissään viinakset maitto jopa siihen tahtiin että hiillu luennoillaankin joskus kunnon umpihumalassa ja heitettiin kai uloskin jostain varpuyhdistyksestä. Sellainen helppoheikkihän se oli, joka pyöriskeli näissä newage -piireissä. Ufoista se ei koskaan ollut kiinnostunut mutta kerran se sattu näkeen paljonko rahaa liikkuu niissä piireissä joten se naputti yön aikana pienen vihkosen "tämä kirja taskussasi et joudu ufon sieppaamaksi" jotta sais muutaman kolikon sieltäkin. Tälläsiä velikultia nää tapaa olla.

Loppukaneettina vois muuten mainita että yks aikalainen myi kanssa kirjaansa miten elää satavuotiaaksi, mutta se itte kuoli jo 62 -vuotiaana joten tuskin kirja on ainakaan rahansa väärti.

Minulla ei ole mitään aavistusta siitä miten tosissaan Wettenhovi-Aspa oli, mutta kaikki viittaa siihen että hänet otettiin todesta.

Jep, Ervast-artikkeli on kummallisen kritiikitön ja tylsänkin oloinen tässä kirjassa, se poikkeaa teoksen yleisestä tyylistä. Se onkin plagioitu lähes sellaisenaan pekkaervast.netistä Pirjo Aallolta.

Juu, kyllä seksi tai muut vietit vievät ns. korkeasti henkisiäkin ihmisiä. Toisaalta en näe rakentavaksi mässäillä seksijuoruilla.

Uskon, että sekoitat henkilöitä. Kuvassa lienee PE:n ottopoika Jaakko eikä Väinö Valvanne. Valvanne ja PE olivat kyllä teosofisia työtovereita ja asuivat samassa yhteisössä, mutta he olivat monista asioista eri mieltä. (LISÄYS. Voi hyvin väittää, että Valvanne oli Ervastin suurin kriitikko. Hän edusti teosofiassa yhteiskunnallista ja demokraattista linjaa siinä missä Ervast salatieteellistä ja itsevaltaista. Merkilliseltä tuntuu, että Jukkis puhut hänen ja PE:n "romanssista". En usko sellaiseen lainkaan. Valokuvat sinänsä muuten eivät kerro paljoa, sillä 1900-luvun alussa miehet saattoivat vielä koskettaa ja halata toisiaan ilman homousepäilyjä.)

Mainitsemasi naismainen mies ei ollut PE:n ottopoika, vaan Amerikan-matkan seuralainen. Olen ymmärtänyt, että ilmeisen sukupuolettoman tuntuinen, herkkä mies oli kyseessä. Sitä kai pidettiin noissa piireissä tulevana ihmistyyppinä.

Ei kai PE kuitenkaan homo ollut kun seurusteli nuorena erään Maijan kanssa. Muuten, täällä Kari Kosmoksella on kriittinen näkökulma Aallon artikkelin (ja samalla myös Valonkantajat-kirjan) kertomukseen siitä miksi PE lopetti seurusteli Maijan kanssa ja muutenkin kriittinen ote Ervastiin. En ole samaa mieltä kaikessa Kosmoksen kanssa ja osassa olen, mutta se aihe ei kuulu tähän ketjuun.