Kellon tyranniasta

Minulla ei ole ollut rannekelloa sen jälkeen kun sain kännykän.
Jos me eletään koko ajan avalttiviidakossa kello kaulassa niin luonnon (merkkien/sään/itsensä) tuntemus ja rytmi katoaa. Ei "maalla" ole kenelläkään kiire mihinkään.

Mitä rekisterikilpiin tulee niin n.10v sitten aloin kiinnittämään niihin huomiota, ja varsinkin 777 numerosarjaan olen kiinnittänyt huomiota, ehkä siksi koska silloin on jotain henkisellä tasolla lähestulkoon aina tapahtunut.

Sanotaanhan että ihminen käy kuin eräänlainen kellokoneisto

Minä tiedän vaan, että tuhrasin päiväni Lahden kirjameesuilla, jossa - kiitos hyytävän tuulen - oli täydellinen yleisökato. Päivän saldo oli kaikenkaikkiaan 33 euroa. Kun sitten kaivoin tämän hirmupalkkion etutaskustani, siellä oli pohjalla ne 30 centtiä, jotka jäi vaihtorahana Pälkäneen aapiskukon Paninista. Taskussa kaikenkaikkiaan 33.3 euroa. Kuinka taas sattuikin?

Kuva messuilta mukana. Avoimesti ihailemani Sofi Oksanen :kiss: jolla tienestit suurin piirtein samat, kunhan muistaa siirtää desimaalipilkkua pari piirua oikealle. :kiss:

Läpimurtoa odotellen, näen jo kansainväliset otsikot koskien tulevia paljastuksia

Niin, kai tässä tarkemmin mietittynä on kyse alitajunnan ja tietoisen puolen välisestä kommunikoinnista. Onhan stressin aiheuttama neuroosikin yhdenlaista viestintää jossa alitajunta yrittää viestittää jotakin tärkeää asianomaiselle, joka ei itse huomaa polttavansa itseään loppuun.
Valitettavasti piilotajunnan käyttämä kieli on aina symbolista, ja sen tulkinta ei suinkaan aina avaudu. Kaipa siinä että osaa katsoa alitajuisesti kelloa juuri oikealla hetkellä, on sitä samaa kryptogrammia kuin toistuvissa unissa. Ne pitäisi osata tulkita.
Jos Jung olisi tällä palstalla, hän varmaan tulkitsisi tätä paljon pidemmälle kuin minä.

Tekisi kyllä itsekin kokeilla tämän ajatuksen rajoja, eli että voiko viestejä saada myös itsensä ulkopuolelta? Jotkut tutkijat ovat vakuuttuneet että osa ihmisistä voi tavata toisensa unissa ja vaihtaa ajatuksia. Alitajunnan kuvittelisi valveillakin olevan Penrose-Hameroffin hahmottamassa aivojen mikroputkien kvanttitilassa – joka muodostaa kvanttikentän toisten kanssa. Informaatiota vaihtuu aivojen välillä, ja mistä ihmeestä sen tietää, tapaahtuko informaation vaihtoa yksinomaan ihmisten tai elävien ihmisten välillä.
Olemme tainneet tästä joskus viritellä juttuakin:
www.sinikivi.com/15/foorumi/5-pseudoilua/2070-this-man.html

Nämä kellonkatsomis- ja aikajutut ovat vuosien mittaan kiinnostaneet aina silloin tällöin. Itsellänikin on ollut 11:11 -kausi, joka joskus 90-luvulla kai oli yleinen monilla tutuillakin.

Merkittävä piirre näissä ajan yhteyskokokemuksisa on, että niihin liittyy jonkinlainen tunne ja sisäinen yhteyden tai voiman kokemus. Yleisinä nämä 11:11 ja vastaavat kuten 12:12 -kokemukseet alkoivat digitaalikellon myötä, mutta minua askarruti vuosia myös kokemus oman eteisen seinällä olevan kellon kanssa.

Kun yksin eläessäni tuppaan valvomaan reilusti yli puolen yön, niin päivä päivästä saattoi käydä niin, että noustessani työpöydän ääreltä ja kulkiessani eteistilan kautta kello oli täsmälleen 24.00. En koskaan odottanut sitä ja eteisen kellon katsominen oli puhdas refleksi. Olin aina yhtä hämmästynyt. Useimmiten siten edellinen ajantarkisaika oli jossain yhdeksän tienoilla, mutta ei mitenkään tarkasti. Kun en katso televisiota enkä radiotakaan kuuntele kuin autossa, niin siitäkään ei aikatietoa olen tullut.

Kaikkein ihmeellisintä tuossa 24:00 -ajassa oli se, että kesä- tai talviaikaan siirtyminen ei vaikuttanut siihen millään lailla. Heti kellon siirtämisen jälkeen "uusi" 24 kolahti paikalleen yhtä luontevasti kuin ennenkin.

New age -piireissä on viime vuosina ollut yleinen hokema, että aikaa ei ole, mutta omat kokemukseni näyttävät viittaavan siihen, että ajalla on oma todellisuutensa, jossa meillä on samankaltaisia kiinnekohtia kuin tilan maailmassakin. Tilan piirissä meillä on tukikohtina esimerkiksi koti, työpöytä jne. Ajan piirissä sitten ajoittain näitä kellonaikoja.

Ajan konkreettisuuteen viittaa myös se, että nykyisin - vaikka pitkin välein - "kuulen" vielä nukkuessani joskus kelloradiosta pienen äänen muutamaa sekuntia ennen soittoa. Ja moni tuntee kokemuksen, jossa herää juuri ennen herätyksen tuloa tai herätyskellon soittoa.

Näissä ajan kokemuksissa on erityistä se, että niihin liittyy usein vahva tunnistamisen kokemus. Muutenhan kelloa katsoo usein niin, että ajan unohtaa heti sen tarkistamisen jälkeen. Kellon katsomisessa on siis ainakin kolme hyvin erityyppistä tilannetta:

1. Tarkistaa ajan, mutta unohtaa sen saman tien.
2. Katsoo kelloa jotain tarkoitusta varten, johon ajalla on merkitystä. Seuraa tarkastai ajan kulua.
3. Katsoo kelloa ja saa tutusta luvusta/ajasta voimakkaan yhteyden tunteen.

Kolmas tilanne näyttää viittaavaan vahvasti siihen, että on olemassa jonkinlainen sisäisen ajan maailma ja yhteyskenttä, johon me aika ajoin sisäistymme. Se on ilmeisesti se maailma tai taso, jota ennen vanhaan nimitettiin eetteriksi.