Jalkakivitutkimus

Niin ne ilmansuunnat.. Tuo kiven kärki ja mahdollinen uhrialttari ja epämääräinen punainen läiskä on koillisen suuntaan.. voisi melkein kuvitella. että siinä alttarilla olis teurastettu elukoita ja veri roiskunut kiven kylkeen.



Kivestä koilliseen on Vakinmäki, joka myös viittaa vakkapitojen kulttuuriin, josta mm. akateemikko professori Martti Haavio on kirjoittanut "Suomalainen mytologia" merkkiteoksessaan.

kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/p...+6808836.821&lang=fi

Pahus kun en huomannut Vakinmäellä käydä.. Täytyypä tehdä uusi reissu sinne.

Hienoja kuvia! Eikös ollutkin hieno paikka? Minulle Kiikan Pirunkivi tulee aina jäämään sydämeen. sillä siellä vasta koin sen ahaa-elämyksen joka avasi viimein tämän kupletin juonen oikein kunnolla. Onhan tässä näitä kiviä esitelleet yksi jos toinen, ja Lefahan on sauhunnut niistä jo vuosia, mutta itselleni ne on aina jääneet sillain hämäriksi, mutta Kiikassa koin vasta sen suuren ymmärryksen.

Se ei ollut pelkästään se, että kivi on mitä eriskummallisemman muotoinen, ja aikas selkeää ihmiskäden työtä, vaan myös se, minkä päällä se seisoo. En tiedä tarkastelitko sitä kiveä sen alla, mutta se ei ollut normaali avokallion palanen vaan pyöreä kiekkomainen maakivi. Vähän kun Kärnänkivi siellä karjalassa. Ja silloin - ensimmäistä kertaa elämässäni - ajattelin sitä patsaana. Siis että se on karhua esittävä patsas jalustoineen kaikkineen. Kyllähän se panee mielikuvituksen laukkaamaan.

mutta puhutaas ajoituksista. Ihan rautakaudelle en sitä laittaisi vaan paljon paljon aikaisemmin. jonnekin tuonne seitsemän tai kuuden tuhannen vuoden taakse, litorinameren aikoihin, jolloin kiikan muinaislahti oli vielä voimissaan.
www.pilvivene.com/suurijoki/index.php?op...inen-suomi&Itemid=14
Tämän Pilvivene -sivuston tekijä on tehnyt hienoa ja tärkeää työtä rekunstroidessaan maannousemia. Paikka jossa pirunkivipatsas seisoo, kuonon edessä on lainehtinut vesi pitkänä lahtena aina kiikoisjärvelle saakka, Vesiyhteys oli varmasti jo silloin katkennut kun tämä patsas on pykätty, mutta lahti oli vielä olemassa ja ne silloiset hylkeenpyytäjät suosi tälläisiä lahdekkeita. Eli tää on vanha kun mikä.

Se on kiistatta kalliomaalauskulttuurin aikalainen - mahdollisesti voi olla vanhempikin - suomusjärvenkulttuurin aikalaisia. kalliomaalausta siitä lienee silti turha hakea, koska jostain syystä niitä ei ole sanottavammin tehty päijännettä lännemmäs. Tosin poikkeus voi vahvistaa säännön, ja kyllähän se luolamies sellaisen poikkeuksen löysi, ja mahdollisesti niitä voi olla näsijärvelläkin, mutta tämä maalailu on jotenkin enemmän sisämaan juttu. Mutta ei sillekään mitään voi, että Pirunkivi on myös kuriositeetti sillä lähimmät vastineet ovat vasta idässä hyvän matkan päässä.

Se mikä tuossa jukkiksen linkissä pistää erityisesti silmään on "pohjalaisten talttojen" määrä joita kolmen pohjalaisen kirveen lisäksi Mouhijärveltä on löydetty 11 kpl. Taltoista tulee mieleen kun opiskelin aikoinaan mallipuusepäksi ja koristeveistoa, opettajana oli Kolsterin Matti joka sattui olemaan muutaman kuukauden sairaslomalla ja tilalle tuli kuuluisa Bulgarialainen koristeveistäjä. Niin alkoi kuulumaan veistosalista helevetinmoinen päivittäinen pauke, kun oppilaat veistivät puuta "pernatömpällä" talttojen päitä paasaten. Oppilaat saivat näin maailmalla vallitsevaa keski-eurooppalaista "märän puun tekniikkaa", jossa kovia puumateriaaleja työstetään lyömällä nuijalla taltan päätä. Samalla pilataan taltan terä ja se vaatii kestäekseen jyrkempää veistokulmaa rautaan. Matti saapui sairaslomaltaan ja näki millaista vahinkoa "pernatömppätekniikka" oli saanut rauroolle aikaan. Vihapäissään ensimmäiset taltat lensi seinään trrrr törröttämään. Sitte alkoi huuto ja mekastus, -olkoon sitten vaikka kuinka kuuluisa maailmalla, niin tänne ei tulla rautoja pilaamaan! Bulgarialainen lähti ovet paukkuen ja Matti pani joka sällin ensin hiomakoneen ääreen ja sen jälkeen käsin kuussatasella ja tuhatkakssatasella vesihiomapaperilla sekä hiomatahnalla teroittamaan pilatut terät. Pahimmat lohkeamat oli niin isoja että terästä piti ottaa senttikaupalla jäystettä pois.

Toinen veistonopettajani oli Oiva Kentta joka kiersi Jurvan taide- ja käsikoulun opettajan viran lisäksi pitkin maakuntaa ja maata veistopiireissä opettamassa. Oiva kävi myös Ranskassa ja hänellä kävi paljon oppilaita Jurvassa Ranskasta ja muualta maailmaa. Voittipa Oiva parikertaa veiston "Euroopanmestaruus" tittelinkin Ranskassa.





Tyyliltään suomalainen veisto, erityisesti koristeveisto eroaa muualla tehdystä siinä, että täällä on käytössä ns. "terävän terän ja kuivan puun tekniikka", siinä ei käytetä pernatömppää lainkaan vaan puuhun tehdään ensin viilto ja sitten vuolu jolla tavaraa otetaan viiltoon saakka pois joko kerralla tai vähitellen. Riippuen myös veistäjän taidoista ja kokemuksesta. Veistäjä itse käyttää vartolaan apuna, ei pelkästään käsivarsia sillä vartalossa on enemmän voimaa "vääntää". Kunnossa olevilla ja terävillä terillä jälki tulee kiiltävää ja tasaista, jossa ei ole naarmuja. Yksikin naarmu kielii terän lohkeamisesta, vaikka silmällä se ei vielä näkyisi. Jälkeenpäin vesitossa ei tarvita mitään hiomapapereita, se on aina kerralla valmista.

Kirveet ja hakut olivat puuseppien työkaluja. Alkeelliset kirveet oli työstetty karkeasti muotoonsa ja hiottu vain terästään. Näitä tunnetaan Mouhijärvellä 5 kappaletta. Alkeellisia kirveitä käytettiin ilmeisesti karsimiseen ja halkomiseen, eli kovaan hakkaamiseen. Paremmin työstettyjä teriä vartettiin veistokirveiksi, joilla haettiin puusta tiettyä muotoa tarkkuutta vaativissa töissä. Näitä on löydetty 9 kappaletta. Osa kirveistä on voitu materiaalinsa ja muotoilunsa puolesta kytkeä pohjoiseen kaupankäyntiin. Sädekiviliuskeista valmistettuja pohjalaisia kirveitä tunnetaan kolme.

Parempaan puunveistoon tarkoitetut taltat ovat monimuotoinen ryhmä. Osa taltoista on luultavasti vartettu kuin kirveet. Nämä olisivat olleet veistokirveitä. Useimmat taltat on kuitenkin tehty niin pienestä kiviaineesta, että ne on täytynyt varttaa kiinteästi ja vartta lyömällä olisi puusta irrotettu lastuja. Pohjalaisiksi taltoiksi luokiteltuja on löytynyt 11 ja eteläsuomalaisiksi luokiteltuja pari. Kourutalttojen terät ovat kourumaiset. Näillä on koverrettu puuta esimerkiksi tehtäessä kuppia. Nämä on hienotyöskentelyn ja arvostuksenkin takia työstetty ja hiottu huolellisesti. Ne ovat varmasti olleet myös arvokkaita. Mouhijärveltä niitä on löytynyt 11. Myös käyräselkäisiä kourutalttoja tunnetaan Mouhijärvellä neljä. Niitä on ilmeisesti käytetty kirvesmäisesti iskemällä esimerkiksi haapion veistämisessä.

Mouhijärveläisiä asuinpaikkoja tunnetaan erityisesti Tupurlanjärven ympäristössä (noin 7 000 eKr) ja Salmista (Ryömälä?). Niillä seuduin elettiin aina tämänkin jälkeen nykyaikaan saakka.

Talttoja on aina tarvittu kun on veistetty hienompaa puusepäntyötä, niitä on käytetty laivojen ja veneiden teossa ja myöhemmin kirkkojen koristeveistoissa. Taitavat tekijät ovat aina olleet kotoperäisiä, taito ei ole tullut muualta mutta muualle taitoa on kyllä viety. Veiston kannalta huonona puolena on nykyinen kehitys, opetusta on karsittu niin Jurvasta kuin Teuvaltakin ja tilalle on tullu tietotekniikka sekä koneet, jossa kohtapuoliin "tasaisen laatuista" tulee 3D ohjelmalla ensin piirrettynä ja cnc-koneella jyrsimällä veistettyä...

Jukkis kirjoitti: Hienoja kuvia! Eikös ollutkin hieno paikka? Minulle Kiikan Pirunkivi tulee aina jäämään sydämeen. sillä siellä vasta koin sen ahaa-elämyksen joka avasi viimein tämän kupletin juonen oikein kunnolla. Onhan tässä näitä kiviä esitelleet yksi jos toinen, ja Lefahan on sauhunnut niistä jo vuosia, mutta itselleni ne on aina jääneet sillain hämäriksi, mutta Kiikassa koin vasta sen suuren ymmärryksen.

Se ei ollut pelkästään se, että kivi on mitä eriskummallisemman muotoinen, ja aikas selkeää ihmiskäden työtä, vaan myös se, minkä päällä se seisoo. En tiedä tarkastelitko sitä kiveä sen alla, mutta se ei ollut normaali avokallion palanen vaan pyöreä kiekkomainen maakivi. Vähän kun Kärnänkivi siellä karjalassa. Ja silloin - ensimmäistä kertaa elämässäni - ajattelin sitä patsaana. Siis että se on karhua esittävä patsas jalustoineen kaikkineen. Kyllähän se panee mielikuvituksen laukkaamaan.

mutta puhutaas ajoituksista. Ihan rautakaudelle en sitä laittaisi vaan paljon paljon aikaisemmin. jonnekin tuonne seitsemän tai kuuden tuhannen vuoden taakse, litorinameren aikoihin, jolloin kiikan muinaislahti oli vielä voimissaan. .

Jep, tosi vaikuttava paikka piiloitettu ryteikköön. Näin kuvasi viime kesältä, nyt tulee paremmin eduksi kun ei ole puissa lehtiä. Uhmaa painovoimaa.. aivan varmasti nostettu asetettu paikoilleen alla olevan jalustakiven päälle. Ajoituksesta en ala kiisteleen alunperin varmasti kivikaudelta, mutta paikannimet, Moisio ja Vakkala, viittaisivat myös rautakautiseen kulttipaikkaan.



Vielä oli yksi kuva takaa. Tästä saisi näyttävän turistikohteen Sastamalaan.

Hieno kohde, ihan selvä karhukivi ja ehdottomasti turistipyydysainesta. Jos sallitte niin suosittelen samalla kahta kirjaa, joita olen viime aikoina lueskellut:
toinen Arvi Korhosen ikivanha väitöskirja Vakkalaitos 20-luvulta, jossa siis käsitellään myöhäisrautakautista vakkalaitosta Suomessa ja Virossa. Toinen kirja on Juha Pentikäisen ja Timo Miettisen Pyhän merkkejä kivessä.

Tuo yo. kivess oleva punainen on mielestäni jotain porfyriittia. Se on varmaankin käsitetty "vereksi" ja on voinut vaikuttaa kiven käyttöön uhripaikkana.

Ihan vahingossa törmästin tälläseen. Nokialla Kivikeskun luonnonsuojelualue ja kattokaas mikä kuva siinä ekana pilkistää
www.nokiankaupunki.fi/palvelut/tekniset-...ulkopuoliset_alueet/
Ilmetty hattukivihän se. pitäs vaan tietää mistähän päin sen vois löytää niin vois käydä tutkimassa. ihan siltä varalta ettei oo kaivurin nostama