Parkkusen ajatuksille on ymmärtäjänsä saksalainen Raum&Zeit aikakausilehdesä, johon käytän hetkisen. Lehti sanoo olevansa moni- ja poikkitieteellinen julkaisu, joka ylpeästi sanoo olevansa tieteellisestä (konsensuksesta) riippumaton lehti. Se esittelee nimenomaan vaihtoehtoisia tieteellisiä todisteita eri asioille.
Käytännössä se on siis lehti jota Hermeetikko on epätoivoisesti yrittänyt olla. Sillä erotuksella että saksassa on lukuisia älykköpiirejä yliopistojen sisuksissa, joissa kaikenlaiset teoriat elävät omaa elämäänsä joista voi vapaasti ammentaa. 50 miljoonainen kansa myös tuottaa näitä vaihtoehtomalleja kiitettävästi niin biologian, geologian, energiatuoton, politiikan yms parista siihen tahtiin, että omalle julkaisulle on varmasti lukijakuntansa. Voi että käy kateeksi.
Hermeetikon päätoimittajana olen oppinut että meillä vaihtoehtoiset mallit liikkuvat lähes poikkeuksetta humanismin saralla, joista uskontotiede ehkä keskeisin, ja omat henk.koht. rahkeet riittää nipinnapin historian saralla. Kirjoittajat ovat myös itseni lailla maallikoita ja turhaan olen koettanut akateemisen sivistyksen saaneita antamaan tekstiä. Se prosessi on kuin jossain agenttifilmissä, jossa ammattilaisten päällimmäisin fiilis on vainoharha eli pelko siitä että nimi vuotaa siitä että on kirjoittanut hörhöjulkaisuun – joka tietää automaattisesti siirtymistä tutkijasta tärähtäneeksi eksentrikoksi kollegojen silmissä. Sellainen vainoharhaisen ylivarovainen asenne onkin pistänyt silmään, ja sitten kun vuoden on hankkinut luottamusta, saa kuitenkin ympäripyöreän ja mitäänsanomattoman tekeleen – ilmeisesti kaiken varalta jos nimi sittenkin vuodettaisiin julkisuuteen. Tämä pätee siis vielä humanismiin, jossa pitäisi olla avoimempi ilmapiiri kuin luonnontieteiden saralla.
Luonnontieteellisellä saralla on turha toivoakaan että saisi kirjoittajia. Ei ole tekulaisia kertomassa ilmaisesta energiasta, ei astronomia puhumassa miten saturnus on aikanaan ollut ruskea kääpiö tai fyysikkoa puhumassa veden muistista. Syykin on selvä; meillä ei ole tälläisiä ihmisiä. Meiltä puuttuu koko aivoriihin sellaisten syntymiseen, ja koko se pohjateoriakin. Poislukien Parkkusen kaltaiset ”jätkän väitöksen” tekijät, ja se että meillä on edes Parkkunen, on itsessään kunnioitettavaa.
Se että suuressa maailmassa on näitä Raum&Zeit –lehtiä, on tietenkin positiivista, vaikka on mahdoton kuvitella että tätä lehteä voisi julkaista suomeksi täällä sarvikuonojen maassa. Sitä ei ymmärrettäisi, ei sen kontekstia, ei ideaa, ja lukijatkin säikähtäisivät sitä. Se pantaisiin tiedelehden sijasta rajatieteen lehdeksi ja kustantajaa painostettaisiin oikaisuvaateiden avulla kunnes lehti joutuisi lopettamaan. meillä ei yksinkertaisesti ole ilmapiiriä tälle, ja Hermeetikko joka sentään on vuosia täällä ollut, on edelleen kummastelun kohteena.
