Harjoittele täällä foorumin käyttöä.

[:] Bonsai Ekosysteemi eli Boneko [:]

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #13468 : LännenValkoinenTiikeri
Tervehdys,

Olisi mukavaa jos ihmiset osallistuisivat tähän tutkimukseen, jotta siitä tulisi mahdollisimman hyvä. Minut voi myös lisätä facebookissa ystäväksi, nimi on Henri Markku Mikael Lentonen.

Selvitän nyt hieman taustaa. Olen tällainen maalaispoika, joka on pienestä pitäen uskonut Jumalaan. Muistan kerran, kun masennuksessani (tuleva vaimo jätti tekstiviestillä ja ilmoitti samalla keskenmenosta) makasin ulkona ja pyysin Jumalalta, että hän lähettää tähdenlennon jos on olemassa kun silloin epäilin myös uskoani. Ja samantien lensi tähti!

Kun olin selvinnyt masennuksestani niin muutin rannikolta (Paraisilta) Tampereelle. Ja melkein heti minulle tuli lähes pakonomainen tarve tehdä tätä tutkimusta, jonka nimesin bonsai ekosysteemiksi. Kaikki lähti kastematojen viljelystä. Tuohon aikaan minulla oli kaksio käytössä, jossa kaikki huoneet olivat täynnä kasveja ja ajoittain myös vessa.

Sitten tapahtui jotain todella omituista. Eteeni tuli the white tiger of the west ennustus, jonka pian yhdistin raamatun lopun ajan ratsastajiin. Nämähän ovat väriä myöten samoja:

en.wikipedia.org/wiki/Four_Symbols_%28Chinese_constellation%29

en.wikipedia.org/wiki/Four_Horsemen_of_the_Apocalypse

Tämän jälkeen jokin voima ajoi minut yhdistämään kaikki tähdistömerkit riimuksi, mikä on myös tällä foorumilla kuvanani. Jotenkin minusta alkoi tuntua, että olen lännen valkoinen tiikeri. Palaset ikäänkuin loksahtivat paikalleen. Ja en enää ihmetellyt, miksi olin aina ollut hieman erilainen kuin muut ihmiset.

Tämän jälkeen kysyin universumilta, olenko tosiaan lännen valkoinen tiikeri. Tein astro.fi sivustolle ennustuksen, että tiettynä kellonaika "tulta sataa taivaalta". Lähinnä ajattelin, että kyseessä olisi voinut olla jokin hieno valoilmiö. Mutta universumilla oli muuta mielessä..

Tuona aikana räjähti Fukushiman ydinvoimala. Jännä juttu tässä myöskin se, että Tshernobyli räjähti synnyinvuotenani. Olen kuukausimerkiltäni tiikeri ja vuosimerkiltäni tiikeri.

Aluksi päättelin, että ennustukseni oli auringon laskusta riippuvainen. Mutta nyt pitempään asiaa pohdittuani olen ymmärtänyt, että ennustuksia harvoin tehdään tunnin tarkkuudella edes. Ja päätynyt siihen lopputulokseen, että "taivaalta satava tuli" oli joko:

sateen mukana tulevaa ydinjätettä tai sitten se tarkoitti haarp-laitetta, jota eräiden teorioiden mukaan käytettiin aikaansaamaan Japanin tsunami. Tämän teorian haarp-laitteesti esitti Suomessa ydinvoimaasiantuntija Arto Lauri. Tämä kaveri, kuten minäkin, on luonnollisesti merkattu yleisellä leimalla "foliohatuksi" ja muutenkin ainoastaan narun jatkeeksi sopivaksi.

Tässä on Arto Laurin video:



Mutta jälleen saavat epäilijät haukkunsa takaisin, koska myös NASA on samoilla jäljillä:

www.naturalnews.com/032670_Fukushima_HAARP.html

Minut on poistettu lähes jokaiselta foorumilta Suomessa. Koska kun Fukushima räjähti niin aloitin mittavan tiedotuskampanjan siitä. Ja sellaisesta ei liiemmin missään pidetty. STUK sulki paniikissa nettisivunsa ja kuten Tshernobylin tapauksessa, ihmiset jätettiin oman onnensa nojaan..

Myös astro.fi foorumi poisti tekemäni ennustuksen sen jälkeen, kun tunnukseni poistettiin. Syynä siihen oli se, että "haukuin" Obamaa koska minusta hän on seuraava ratsastaja eli sota. Poistaja oli ilmeisesti Aminthir joka myös ilmeisesti muutti nimimerkkiään tämän jälkeen..

En tiedä syytä, miksi ennustukseni poistettiin sivustolta.

Tässä alkuperäinen aihe, mitä ei voi enää lukea:

www.astro.fi/forum/index.php?topic=41280.0

Mutta googlen välimuistissa se on edelleen tallessa:

webcache.googleusercontent.com/search?q=...&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Nyt olen tässä yrittänyt sitten kehitellä tätä suunnitelmaa, jotta se saavuttaisi riittävän asteen, jotta se otettaisiin vakavasti.

Tässä on kotisivut sille:

www.forum.BonekoBrothers.com

Tässä pari uusinta clippiäni koskien tutkimusta:





Olisi siis mukavaa jos ihmiset yhdessä alkaisivat pohtimaan tätä mahdollisuutta, mikä mielestäni varsinkin Japanissa pitäisi huomioida vakavasti otettavana vaihtoehtona suojautua säteilyltä.

Tilanne ei ole tosin ohitse Suomen kannaltakaan, kuten verkkomedian tajuntaaräjäyttävä uutisointi paljastaa:

www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3576

www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3653

www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3674

Tätä samaa asiaa olemme tosin mm. Arto Lauri ja minä sanoneet heti onnettomuuden alusta asti, että siellä muhii maailmanlopun skenaario.. Mutta hieno juttu, että joku media uskaltaa viimein tästä puhua ääneen myös Suomessa!

Tässä vielä muistin virkistämiseksi laskeumakartat, mistä näkyy kuinka säteily tulee Japanista Suomeen suihkuvirtauksen mukana hyvin tehokkaasti. Kartat ovat viranomaisten tekemät (tosin Japanin kartta sensuroitiin ja Norjan myös, mutta Ranskan kartta on edelleen netissä esillä viranomaisten sivuilla:

Säteilyn tulohan ei ole loppunut koko yli vuoden aikana kun onnettomuus on jatkunut. Vaikkakin se on pienempää kuin alussa. Mutta on paljon tieteellistä todistusaineistoa esim. siitä, että pitempiaikainen, vaikkakin vähäinen altistuminen radioaktiiviselle jätteelle sisäisesti on jopa vaarallismpaa, kuin yksi isompi annos.



Niin itse muistan hyvin selvästi, kuinka onnettomuuden alkuaikoina suussa maistui metallinen maku ja keuhkot sattuivat. Ja heti kun suljin auki jääneen pienen tuuletusluukun, niin oireet loppuivat. Näitä oireita ei kovin moni huomannut, koska ihmiset käyttävät niin paljon synteettisiä aineita esim. dödöä, mikä vie kehon herkkyyden pois. Itse olin elänyt tuolloin lähes pelkillä hampunlehdillä parisen kuukautta, niin kehoni oli tavallista herkempi huomaamaan laskeuman vaikutukset.

Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään minusta vaan myös kavereillani oli oireita ja kun minut vietiin hoitoon kodistani, niin sen jälkeen alkoi nenästä tulla päivittäin verta, ilmeisesti juurikin siksi kun olin jättänyt bonsai ekosysteemini suojatun ilmaston..

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #13470 : LännenValkoinenTiikeri
Ahh, tämä olisikin sopinut varmaan paremmin tuonne sekalaista alueelle.. Voisiko admini siirtää sen? :)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #13471 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: [:] Bonsai Ekosysteemi eli Boneko [:]
Ei täällä mitään siirrellä. eikä poistella. eikä sensuroida ilman pakottavaa tarvetta. Ellet aio levittää Ku Klux Klanin ilosanomaa, heittää linkkejä lapsipornoon tai heittäydy riidanhaluiseksi, niin tervetuloa vaan joukkoon. pelin nimi kylläkin on, että ellet saa ketään vakuuttuneeksi, tulee tästä sun ketjusta ns. monologi eli yksinpuhelu.
ja Artokin on meillä tuttu vieras. Sanoin vaan sen takia, että tuntuu olevan perusteellinen kaveri ja on luultavasti kertonut jo kuukausia sitten, mitä aiot kohtapuoleen sanoa.

Se mitä olen seuraillut aihetta, olen käsittänyt että Fukushima vuotaa enemmän kun meille haluttaisiin kertoa. Tää on näitä julkisia salaisuuksia. Tämä jättää kuitenkin avoimeksi yhden kysymyksen. Suo anteeksi fatalismini, mutta mitä sille pitäisi omasta mielestäsi tehdä? Käsittääkseni kukaan ei voi asialle mitään, eikä me kai voida mihkään kaivoskuiluihinkaan mennä asumaan?

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #13472 : LännenValkoinenTiikeri
No käykö jos poistat tämän aiheen ja teen uuden aiheen tuonne "sekalaiset" osioon?

Tälläkin hetkellä tosiaan, valitettavasti, Japanista lipuu säteilylonkeroita myös Suomeen. Se, mitä heti alussa olisi pitänyt tehdä, niin koko maailmaan hätätila. Vaikka sieltä nyt on vuotanyt tähän mennessä arviolta "vain" parit Tshernobylin verran laskeumaa, niin alussa ei todellakaan tiedetty miten tilanne kehittyy: olisihan tuo sadan Tshernobylin nelosreaktorin allas jo siinä vaiheessa kosahtaa!

Mutta kuten olemme tulleet huomaamaan, niin asiaa salaillaan ja tietoa jopa vääristellään. Parasta mielestäni siis, mitä voimme tehdä, on jakaa tästä tietoa ihmisille. Ja alkaa tutkimaan esim. kasveja mitkä voivat auttaa parantamaan merkittävästi immuunisysteemiä. Tästä pitäisi myös tehdä oma osionsa foorumille näistä kasveista.

Toinen juttu on, että alkaa kasvattamaan kasveja sisällä, mitkä puhdistavat huoneilmaa. Jos saat happea kasveista niin voit sulkea koko huoneistosi ulkomilmalta kokonaan. Toinen vaihtoehto on suunnittelemani aktiivihiilifiltteri, missä veden ja aktiivihiilen avulla puhdistetaan huoneilmaa.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten #13481 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: [:] Bonsai Ekosysteemi eli Boneko [:]
Joo, en poistele mitään. Täällä on sama periaate kun Pilatuksellla: Minkä kirjoitin, sen kirjoitin!

mutta tuohon ihmisille tiedottamiseen. Saatan kuulostaa kyyniseltä, mutta ihmisille olis varmaan tsiljoona asiaa, josta heidän olisi hyvä olla tietoisia. Palava ydinvoimala toisella puolen maapalloa on vain yksi varoituksenaihe toisten joukossa. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään. Se on sama, tiedämmekö asiasta vai emme – se palaa silti. Toisaalta, en pidä sitä myöskään minään maailmanloppuna. Totean vaan, että isompiakin säteilymääriä on tässä maassa saatu esim Neuvostoliiton rajantakaisten ydinkokeiden seurauksena.

Mitä taas tulee Arton kirjoituksiin, niin ne säästän ehdottomasti. Olen vaikuttunut hänen asiantuntemuksestaan ydin- ja plasmafysiikan puolella, ja niissä on arvokasta tavaraa, jota muualta ei saa tietää kuin pitkällisten monivuotisten tutkimusten jälkeen. Niistä voi vielä ammentaa lähitulevaisuudessa.
Toisaalta on sanottava, että hän itse pilaa omat juttunsa dramatisoimalla niitä ihan äärivaihteeseen, ja seassa on paljon puhdasta paranoiaa. Se puoli vie hänen jutuistaan uskottavuuden, ja muutenkin ns. valtaväestö on melkoisen nihkeä kuuntelemaan ääri-ihmisiä – oli aihepiiri mikä hyvänsä. Luulenpa että jos hän säveltäisi matalammalta oktaavitasolta, häntä kuunneltaisiin ihan tosissaan laajoissa piireissä. Hänessä olisi potentiaalia alkaa tämän maan ydinexpertiksi, jos vain osaisi ilmaista itsensä oikein ja maltillisuudella.
Ei kaikki tietenkään ole paranoiaa, etten leimaa. En välttämättä epäile, etteikö hän olisi viranomaisten kokopäiväisessä seurannassa. Ei suinkaan sen takia, että hänellä on jokin ”totuus” jonka hän aikoo paljastaa ihmisille viranomaisten kiusaksi, laittaen energiayhtiöt noloon asemaan. Vaan ihan tietämyksensä takia, moinen tietomäärä tekee hänestä potentiaalisesti vaarallisen ihmisen. Arto lienee tässä maassa niitä harvoja, jotka kykenisi rakentamaan vaikka atomipommin autotallissaan. Kyllä niillä taidoilla äkkiä puhelinkuunteluun joutuukin. On vain onni onnettomuudessa, että hän on hyvän palveluksessa.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 6 kuukautta sitten - 11 vuotta 6 kuukautta sitten #13482 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Vs: [:] Bonsai Ekosysteemi eli Boneko [:]
Minä voin neuvoa vähä tuossa paristossasi, ensinnäkin kun kyseessä on alumiini ja jos haluat löytää asiantuntijaa paristollesi, sellaista miestä ei ole vielä Suomenmaasta vastaan tullut joka olisi osannut jotakin kertoa siitä. Alumiinin ominaisuuksia on se, että materiaalina se on amfoteerinen, toisinsanoen se voi pelkistyä hapettajan ollessa läsnä. Se hapettuu pelkistäjän ollessa läsnä. Se voi reagoida jopa itsensä kanssa tuottaen sähkövirtaa.

Kun käytät vettä elektrolyyttinä, lisää voimaa saa laittamalla siihen hieman "tuimaa". Myös navan alta tulevat suolot antaa kummasti potkua, toisin se pilaantuu herkästi. Muitakin vaihtoehtoja on mutta ne pidän tällä hetkellä omana tietonani. Suolahappo ja lipeä kannattaa unohtaa heti alkuvaiheessa vaikka reagoivatkin alumiinin kanssa voimakkaasti. Parhaat elektrolyytit löytyy orgaanisista aineista kun vain jaksaa etsiä ja kokeilla. Jännitteen lisäksi pitää huomioida virran määrä, elektrolyytistä riippuen kuparin ja alumiinin välille saadaan yli voltinkin jännitteitä mutta virran määrä on vain muutamia milliamppeereja. Käytä kylmästi oikosulku kytkentää kun mittaat virran määrää, jos johdot hehkuu punaisiana ja sulaa käsiin, olet onnistunut erinomaisesti.

Kun liikut maastossa, etsi erikoisia kiviä. Jokaisesta kivestä saadaan tippa sähkövirtaa mutta on myös kviä, jotka on arvottomia kaivosteollisuudelle paitsi silloin, jos ne sisältää kultaa tai muita mineraaleja runsaasti. Tälläiset "arvottomat" kivet saattavat olla juuri niitä, joista saadaan eniten elektroneja irti.

Luonnossa mittaat märäksi kastelemasi kiven kastelemalla sen vedellä, suolavedellä tai niiden puuttuessa, navan alta saatavalla suololla. Koetinkynää vietäessä kiven pinnalla, jännite vaihtelee ja hyvän kiven osuessa kohdalle, mittari voi näyttää jopa voltin yli meneviä jännitteitä. Laittamalla kostutetun tiskirätin kastellun kiven pintaan, sähkövirtauksia voidaan mitata puhtailla metalleilla kuten kuparilla, sinkillä, raudalla, alumiinilla, mangesiumilla, hiilellä jne.

Ohessa kaksi kuvaa jossa kostean kiven pinnalta viran (A) ja jännitteen mittaus (V). Alla neljä kuvaa "tiskirätillä" mittauksesta kivestä lohkaistulla palalla ja vertailtavaksi sama magnesiumilla ja hiilipuikolla:



Saman kiven pinnalta jännite (V):



Magnesium ja hiilipuikko sekä elektrolyytti tiskirätissä, virran mittaus (A):



Sama virran mittaus kivestä lohkaistulla palalla (A):



Magnesium ja hiilipuikko, jännitteen mittaus (V):



Sama jännitteen mittaus kivestä lohkaistulla palalla (V):



Lähetin kiven GTK:lle tutkittavaksi, se oli "arvoton" kaivosteollisuudelle mutta itselleni antoi paljon tietoa lisää. Samalla opetin "vahingossa" uuden menetelmän tutkia kivilajien mineraalipitoisuuksia.
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 6 kuukautta sitten Antero. Syy: tekstin fiilausta

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.296 sekuntia