Peliketju

Jokaisella itseään kunnioittavalla keskustelufoorumilla on peliaiheinen ketju. Täälläkin on joskus pölisty niistä, mutta keskustelut ovat hautautuneet jonnekin arkistojen hämäriin.

Tässä ensi alkuun ajattelin suositella mielenkiintoista tarjouskorituotetta.

Tässä sarjassa hinta ei päätä huimaa, joten ostettua tulee huonojakin pelejä, joihin ei viitsi paljon aikaa hukata. Tietty on puhtaasti makuasia onko Hitman 2 puuduttavin mahdollinen kokemus mitä parilla eurolla saa, mutta siltä se meikäläisestä vaikutti.

Democracy ei kuitenkaan ole puuduttava vaan tarjoaa yllin kyllin vastinetta muutaman euron hinnalleen. Siinä on samaa fiilistä kuin ensimmäisessä Civilizationissa eikä sellaista kovin usein tule vastaan. Kannattaa ehdottomasti siirtää tarjouskorista ostoskoriin.

plaza.fi/edome/arvostelut/democracy

No mun täytyy sanoa että pelimaku on samanlainen kuin kirja- ja leffamakukin eli äärimmäisen kranttu. Ei silti etteikö pleikkari olisi mullakin aikanaan ollut. Hitmaniakin tuli sahattua mutta siinä kiusasi se, että pelistä puuttui sellainen hienostuneisuus. Olisi ollut niin mukavaa hiiviskellä hotellisiivoojan asussa jonkun taakse ja sujauttaa naru kaulan ympäri. Hiljaista, siistiä ja ennen kaikkea takaapäin - ihan kuin Algeriassa… :dry:
mutta ei, leuka edellä joutui menemään ovista sisään ja lahtaileen koko huoneellisen.
Vaikka olinkin näitä rakennuspeli-ihmisiä eli Civilization ja ennen kaikkea Railroad Tycoon oli kova sana. Mikäs sen lumoavampaa kun vetää rata kahden kaupungin välille ja katsoa kun juna kulkee. Muijakin kysyi sivusta että eikö tässä ole mitään juonta…?
- Miksi pitäisi olla, vastasin.

Loppujen lopuksi sitten kyllästyin siihen, että pelitalot maksimoivat myyntinsä ja suuren sydämen sijasta koetetaan kiskoa osakkeenomistajille rahaa. Tämä tarkoittaa lajityyppien lukitsemista, 13-vuotiaiden poikien olevan pääkohderyhmä ja pelihyllyjen täyttymistä erinäisin medal of honorein.

Nykyään pelaan yhtä ja ainoaa peliä; parasta. Kyse on tietenkin Steel Panthers 8.20, vuorovaiheista strategiapeliä jossa kerrankin voi varmistaa että Hitler pääsee Moskovaan ja jenkit ei pääse Normandian rantaviivaa pidemmälle. Mikä parasta, peli on tietenkin ilmainen ja sen voi ladata kuka vaan. Tekijöinä on ollut useita tyyppejä joten ote on luova ja rakkaudella tehty. Sitäkin pelaan lähinnä työnantajan ajalla, vaikka tätähän ei kai kannattaisi ääneen sanoa näin suursaneerausten aikaan.

Itse aloitin tietokonepeliuran vuonna 1983 koodaamaalla upouudella Memotech MTX512 koneella pelin jossa lentokonetta simuloiva palikka pommitti palikoilla palikoita jotka simuloivat taloja. Huikealla 64kilobitin muistilla ei oikein ihmeempää saanut aikaiseksi. No, jos ei muuta siitäkään oppinut niin ainakin sen, että yhden pilkkuvirheen löytäminen tuhannen sivun joukosta on niin v**tumaista, että on helpompaa olla pedanttisen tarkka koodia kirjoittaessa. Hieman valaistakseni puuhaa, joka ikisen pisteen paikka piti määritellä näytöllä ja tietenkin sen liikkeet ottaen huomioon kaikki mahdolliset variaatiot. Yksi rivi koodia siis vastasi yhtä pistettä, tosin Memotech oli jo niin kehittynyt että ympyrän pystyi määrittelemään yhdellä koodirivillä, sekin kuitenkin taisi olla loppukädessä soikio, sillä laite ei ymmärtänyt suorakaiteen mallisia näyttöjä. Lisäksi sitä muisti tukuittain kaikenmaailman komentoja joita tarvitsi ihan peruskäytössä kuten DIM, GENPAT, GOSUB, CRVS

Kymmenen vuotta eteenpäin 1993 pöydällä murisi jo 486 ja tietenkin legendaarinen Doom . Doomista seurasi tietysti Doom II. Genreä jatkoi Duke Nukem mutta siinä vaiheessa olin jo täysin kypsä peleihin ja pelaaminen jäi melkein vuosikymmeneksi kunnes lahjana maailmalle vuonna 2002 ilmestyi MOHAA .
Medal of Honor oli nannaa uusille näytönohjaimille ja ensimmäistä kertaa sitten Doomin pääsi adrenaliinin makuun. Tilanne parani entisestään kun ensimmäiset Call of Duty -sarjan pelit tulivat markkinoille.
Tästä onkin sitten seurannut epäsäännöllinen perinne ostaa jokin näiden kahden sarjan peleistä joululahjaksi itselleen ja pelata se läpi jouluyönä. Seuraava vuosi meneekin sitten taas ilman pelejä sinne jouluun saakka.

Mun täytyy tunnustaa että vaikka medal of honoreita tuli aikanaan väännettyä, en niihin saanut kovin syvällistä makua. Olisko vika ollut pelin korkkarimaisessa asenteessa? Sen sijaan yksi sen variaatio Shellshock; Nam 67 eli sama peli siirrettynä vietnamin viidakoihin oli jotakin. Sen viehätys taas taisi olla pelin massiivisessa väkivallassa jota höystettiin välianimaatioin kun jotakin vietkongia "kuulusteltiin". Suoraan sanoen peli oli tehty täysin häiriintyneille tyypeille ja siinä sen viehätyskin oli.

Steel Panthers on legenda. Edelleenkin tulee hakattua winSPMBT:tä . Siinä lähinnä ärsyttää jotkut pelimoottorin rajoitukset vaikkapa ampumatarvikkeiden suhteen, mikä näkyy esim kun T-80 ampuu ensin tykillä ja heti perään tykistä ammutaan pst-ohjus. Periaatteessa tässä onkin kaksi eri asetta joilla pelissä saa hurjaa etua tietyissä tilanteissa. Samoin ERA-palikoilla varustettuun ps-vaunuun saa tykittää vaikka koko jv-komppanian kertasingot. ERA-palikoiden määrä tai niiden peittämä alue ei pienene osumista. Eipä taida toimia temppu, jossa rynnäkkövaunun konetykillä ammuttaisiin ERA-palikat irti, jonka jälkeen vasta sinko laulaisi.

90-luvulla tuli hakattua oikein huolella Ultima Underworld 1 :stä. Perhanan laaja ja monipuolinen peli. Taisi pelimoottorissa olla paljon uusia juttuja. Samoin tuli pelattua moneen kertaan Indiana Jones and the Fate of Atlantista . Aivan mainio peli. Oppi muuten mainiosti englantia tuosta viimeksi mainitusta pelistä. Samoin Kyrandia -sarjan ensimmäinen osa on hyvä. Avaruuspuolella on tullut pelattua Star Control 1&2 sekä Homeworld -peliä.

Edelleenkin huomaan tietyin väliajoin pelaavani näitä 90-luvun pelihelmiä. Eipä vastaavia enää tehdä. Sitä samaa konsolipelaamisen infernoa jossa, räiskitään ja räplätään ohjainkapulaa hurmiossa, tunkee joka tuutista. Tai sitten olen vain niin ennakkoluuloinen etten ole tutustunut uusiin peleihin.

Steel Panthersin salaisuus lienee siinä, että se on pelaajien kehittämä. Yleensähän kun pelin tekee yksi tai kaksi tyyppiä, se on tekijänsä näköinen. Kun tekijöitä on alun toistasataa, on monipuolisuus ilmeinen. Jotkut kentät on tosi puuduttavia, ruutu kerrallaan vuoristossa näkemättäkkään vihollista viiteen siirtoon. Jotkut on sitten tosi helmiä. Klassikoita.

On sitä tehneet suomalaisetkin, ja arvattavasti teemat liittyy jatko- tai talvisotaan. Aiemmassa versiossa oli pyritty realismiin joukkojen määrän ja laadun suhteen, eli puna-armeija jyräsi ne kerralla jo alun tykistökeskityksessä. Pidä siinä nyt puoliasi yhdellä 37-millisellä ja jalkaväkiryhmällä kun pelkkiä t-34 tulee vähintään tusina ja venäjän jalkaväkeä tuhannenkunta. Aseet paukkuen....

Joka tapauksessa se on peleistä hienoin. pelihän tarjoaa vaan elementit mutta jokainen voi sitten tehdä omat kenttänsä. itsellä on tehtynä kesämökkini seutu, ja olen vallannut japanilaisilta naapurimökin kerran jos toisenkin. Toisaalta on tullut estettyä myös maihinnousu saunan edustalle.