Arkeologit-keskustelussa tutkitaan Suomen muinaisuutta, historiaa ja vähän muutakin.

Hiivanaisenkivet

Lisää
11 vuotta 2 viikkoa sitten #13313 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Vs: Hiivanaisenkivet
Kyllä kuvia on kertynyt päivittäin aina pitkälti toistasataa kerralla. Ne vain pitäisi vielä järjestellä että muistaa mistä mikin on otettuna. Eilen ehtoolla kävimme naapurin Penan ja emäntäkin oli mukana ensimmäistä kertaa katselemassa siellä. Pena kertoi käyneensä heiniä hakemassa tien päässä olevasta heinäladosta. Sanoi kyllä ettei aluetta ja paikkoja koskaan tullut katseltua sillä silmällä, että niissä olisi jotain erityistä. Hän kertoi sitää olleen ainakin kymmenen vuotta kun joku kylän ulkopuolinen oli kertonut paikan olleen pyhä ja jonne olisi muinoin haudattu ainakin eläimiä. Hirvimiehillä on alueelle oma nimitys jota en nyt muista, sillä hirvet tapaavat hakeutua sinne hirvijahdin aikana turvaan ja piiloon. Alueen nurkalla olevan ladon takaa alkaa kiviaidan tapainen.

Tässä on kahdeksan yksityiskohtaa kivistä:

Ensimmäisenä on niin siloonen ja komian muotoinen kivi että mieleen tuli ensimmäisenä E-tyypin Jaguarin pitkä konepelti...



Toisessa on ruostunut ruusu ja sen sisään uponnut toinen kivi...



Kolmannessa on loveen langettu...



Neljäs taasen on rosoonen ja tipunmuotoinen...



Viides on ku lyijyä, muistuttaa perälistosta katsoen ku titanikki olis...



Kuudennes on ruksi kyljes...



Seittemäs on komiasti uurrettu ja kyllä siinä sellaista taiteellisuuttakin on...



Ja kahareksantena on toinen kolemesta koilliseen ja auringon nousuun osoittaneista isoosta murikoista.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 viikkoa sitten #13314 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: Hiivanaisenkivet
No et ainakaan meitä halvalla pistä. :dry:

Mulle tuli noista kivistä mieleen vähän tuollaiset menhirmäiset viritykset, muoto kaikissa oli vähän semmoonen. Viimesin näky jopa olevan ylösalaisin, ja terävä puoli maata vasten. Aika mestan näyt löytäneen.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 viikkoa sitten #13315 : Trolli
Vastaus käyttäjältä Trolli aiheessa Vs: Hiivanaisenkivet
Tuoha o iha traktorilla matalaks veetty ei ykskää kivi näytä oleva alkuperäsessä paikas? ämmän ja äijäpellot iha tavis pirunpeltoja? oliks maalauksest kuvaa, ei löytyny siltä seudult mitää virallista / tutkittuu?

Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 viikkoa sitten #13316 : Vanha Korppi
Vastaus käyttäjältä Vanha Korppi aiheessa Vs: Hiivanaisenkivet
No joopa joo.
Nuohan on ihan äskettäin ylöskäännetty.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 viikkoa sitten #13317 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: Hiivanaisenkivet
Oikeestaan sen jälkeen kun keksittiin puidenkaadon lisäksi ottaa myös juuret mukaan, on tuho alkanut käymään. Nythän tämä(kin) tulee jäämään jossittelujen varaan, mutta komppaan silti Anteroa, että se onnistui löytämään jotain tavanomaista suurempaa - mutta vasta minuutin yli.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Antero

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 viikkoa sitten - 11 vuotta 2 viikkoa sitten #13318 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Vs: Hiivanaisenkivet

Trolli kirjoitti: Tuoha o iha traktorilla matalaks veetty ei ykskää kivi näytä oleva alkuperäsessä paikas? ämmän ja äijäpellot iha tavis pirunpeltoja? oliks maalauksest kuvaa, ei löytyny siltä seudult mitää virallista / tutkittuu?


Pitää paikkansa että ne on aivan juuri yläsalaisin käännetty, viimeksi viikko takaperin ja tarpeeksi suurella kauhalla, että varmasti kaikki katoaa. Täs on kuva nykyajan rautakasasta jota seuraavat sukupolvet joskus tulevat ihmettelemään huipputekniikan ihmekaudelta...



Aivän, tavallinen "pirunpelto". Tähän aikaan sinne pitää mennä kun vesi pauhaa kivien ja jalakojen alla. Kuivan kesän sattuessa vain litajaa.

Ei löydy virallista ei, Helesingin herroilla on kiire painaa kaasua tässä kohtaa, kun pitää mennä Laihian suuntaan jospa löytyisi lisää ruottalaasesta kulduurista jäänteitä... Itte piirsin "maalauksen" viime yönä ilmakuvaa tutkiessani. "Virallisia" kuvia ei ole ollut ennemmin ja onneksi peukalo ei oo keskellä kämmentä. Puusto on ainakin 85 vuotta peittänyt alueen ja vasta 2009 jälkeen se näkyy ilmakuvissa. Mielenkiinnolla olen odottanut, tulooko jollekkin kiire "päivittää" kuvia...

Paikalla ei juurikaan muita kulje, kuin maajussit ja hirvimiehet. Joku on kuitenkin ollut tietoinen alueen historiasta ja tuo "joku" pitäisi löytää. Se olisikin mukava tietää mitä "virallisesti" alueesta tiedetään... Rahanaaston Jussikin on maanut Kauppilan vainiolla jo 30 vuotta, tuo tiesi kun kulki valtion maamittarien oppaana malmeja sun muuta etsimässä.

Tässä on toinen vaatimattomampi paikka mikä ei näy ilmakuvasta, kuvan keskellä on "erakonkivi" joka on myös tasan 999 m etäisyydellä hiivanaisen kivestä. Sen edessä on kiviä myös rivissä. Pystyssä tai kaatuneena, kuinka sen haluaa nähdä.



Aurinko laskee myös sopivasti luoteesta sinne:



Sisimmän kuusikulman merkkikivi on 130m päässä sen takana kulkevasta tiestä ja 999 metrin etäisyydellä Hiivanaisen kivestä:



Ja onhan siinä kuppiakin otettu...



Ja nyt pitää mennä paskaa lappaamaan kun meni viemärin rööri tukkoon.
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 2 viikkoa sitten Antero. Syy: kuvan korjaus

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.279 sekuntia