Arkeologit-keskustelussa tutkitaan Suomen muinaisuutta, historiaa ja vähän muutakin.

Suomen kuppikivet

Lisää
10 vuotta 9 kuukautta sitten #16863 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: Suomen kuppikivet
Joo, se pamahti ajatuksiin – tietenkin – puoli kolme yöllä, ja sitten sitä ei enää saanutkaan unta. Jos kerran kuppikivet on jonkinmoisia karttoja, niin mullahan on kokemäeltä se muhkea 70 kupin piirros, jonka ystävällisesti paikallinen herrasmies J.T on ammoin jäljentänyt. 70 kuppia on 70 ruokakuntaa eli vähän hemmetin paljon. Yllättäen tajusin että olenkohan katsonut koko ajan muinaiskaupunki Teljän asemakaavaa? Muinaiskaupunkia vuodelta 650 jKr jonka jokainen rakennus on tarkkaan hakattu kiviin.

Näissä oloissa oli tietenkin ponkaistava ylös ja ryhdyttävä tarkistamaan. ja toden totta, kuppien muodot ja välit on just eikä melkeen kiemurtelevan Kokemäen suuntaisia. Laitan tähän karkean yleiskuvan vaikken lopputulokseen vielä olekaan tyytyväinen. Mittasuhteet kun tuskin ovat täydellisesti paikallaan. Toisaalta taas laitoin punaisella sitten Leikkimäen kuppikiven kupit ja tästä arvelen että muinaiskaupunki Teljässä on ollut kaksi erillistä porukkaa, joilla kummallakin on olleet omat ”karttansa”. Seudulla on vielä kaksi muutakin kuppikalliota joiden kuppeja en tunne, mutta olen melkoisen vissi että ne täyttävät tyhjät aukot tässä kartassa, lähinnä Säpilä ja tietenkin itse nykyinen keskusta ovat näissä versioissa vielä tyhjiöinä. Veikkaan että ne kaksi kuppikalliota kuvaavat näitä alueita. Keväällä tiedämme.

Onhan tämä vähän subjektiivista mutta vielä ei ole tullut pahaa takaiskua – esim kuppeja keskelle järvenselkää ym. Lisäksi mielenkiintoista; jos tässä on 70 kuppia + leikkimäen 20 kuppia + vielä 40 kuppia, voimme päätellä että Teljässä on muinoin ollut 130 taloa. Jos laskemme keskimääräisen asukasmäärän per talo, tiedämme myös väkimäärän. Oma heittoni on jossain 700-1200 paikkeilla?

Liitetiedostot:

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 9 kuukautta sitten - 10 vuotta 9 kuukautta sitten #16872 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: Suomen kuppikivet
Jatkan vielä aihetta, sillä haluan toki esitellä koko (tutisevan) teoriani. Sehän on pidemmälle jatkettu kehitelmä Morrisin ideasta, että skotlannissa kuppikivet sijaitsevat aina lähellä muinaisia kupari- tai kultakaivoksia. Morris tuskin ajatteli että kiviset kupit saattavat itsessään olla karttoja näiden kaivosten sijainneista. Toinen mistä suunnasta voi lähteä, on kuppikivien – kiistaton – olemus tähtikarttoina. jos on tähtikarttoja niin miksi ei tavallisiakin karttoja?

Anyway. Jos kokemäellä on neljä tai viisi erillistä kuppikiveä tai –kalliota, niin joka klaanilla on ollut omansa. Tällöin kokemäellä on muinoin ollut vastaava määrä omia ryhmiään. On ne sitten sukuja tai vaikka ihmisiä saman uskomusjärjestelmän alla, niin sitähän emme saa koskaan tietää. Jokainen kuppi edustaa aina yhden jäsenen asuinpiiriä ts. talonsa sijaintia.
Jos taas ajattelee todellisia kuppialueita, kuten nyt Kerimäkeä tai Hartolaa, jossa kuppikiviä sitten riittääkin kymmenittäin, se kielii rautakautisen asujaimiston sirpalemaisuudesta. Väkeä on tullut joka suunnasta ja jokainen väkännyt omat kuppinsa. Uudisasutusseutua. Sen on ilmeisesti määrittänyt seudun soveltuvuus peltoviljelyyn ja kenties aikanaan on ollut `peltokuumeita´ siinä missä nykyisin `kultakuumeita´ sillä maamme maaperä aikas huonosti tarjoaa eväät peltoviljelylle. Kokemäellä sijaitseva Teljä on saattanut olla vanhaakin asutusta mutta hämeenlinnaan syntynyt Vanain muinaiskaupunki nuorempaa kalibeeria – ja kenties sen takia ollut myös heterogeenisempi asujaimisto, joka näkyy myös kuppien määrässä. Teorian perusteella on kuitenkin oletettava että niin Sysmä, Hartola kuin ennen kaikkea Kerimäki ovat muinaisia suurkaupunkeja?

En millään voi olla ajattelematta että samat klaanit on pyrkineet rakentamaan asujaimistonsa suorille linjoille, johtuen kenties sarkajaon rakenteellisista syistä. Tämän vuoksi kuppikivetkin menevät suorassa, mutta tämä on vielä loogisesti epäselvä juttu.

Erittäin paljonhan on kuppeja – valtaosa – joihin on hakattu vain yksi tai kaksi kuppia. kenties asialla on ollut jokin kantaisä jonka on ollut tarkoitus valloittaa koko seutu, mutta sitä on kulkutauti ym estänyt nämä puuhat. tarina on loppunut ennen kuin alkoikaan.

Teoria on vähän hemmetin hyvä mutta valitettavasti mitään varmaa ei voi sanoa, ennen kuin jokainen seudun kuppikivi on tarkistettu.

Jonkinlainen ajallinen haarukka on myös olemassa, näyttäisi siltä että n. 800-luvulla suomeen saapunut kartanojärjestelmä on pääosin lopettanut systeemin hitaasti ja asteittain.

ps. olisin mielelläni käynyt aiheesta yleiskeskustelua sillä nyt liikutaan todella isoissa asioissa.
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 9 kuukautta sitten Jukkis.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 9 kuukautta sitten - 10 vuotta 9 kuukautta sitten #16873 : Super-Electric
Vastaus käyttäjältä Super-Electric aiheessa Vs: Suomen kuppikivet
Ihan mielenkiintoista ajatuskehitelmää Jukkis kehittelee. Olen tosiaan huomannut saman, että kuppikivet (ja kuppikalliot) sijaitsevat usein suorilla linjoilla. Kuten esim. Hartolassa, Sysmässä, Hauholla ja Nuoramoisessa..

kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/p...0&height=600&lang=fi

kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/p...&tool=siirra&lang=fi

kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/p...&tool=siirra&lang=fi

Olen pohtinut niiden uhriluonnetta, kun niistä myös uhrikivinä puhutaan. Uhrihan tapahtuu jumalille tai vainajille ja yhteys heihin toimii parhaiten juuri näiltä pyhiltä linjoilta. Monesti näillä samoilla suorilla linjoilla on myös muita pyhiä paikkoja, kuten kirkkoja, uhrilähteitä, linnavuoria ( vai pyhiä temppelivuoria) etc. ja nämä yhdessä muodostaa Ley- linjoja, joista tässä pitkin syksyä on höpisty.

Voisiko nämä kartat, jotka kupit muodostavat tarkoittaa hautapaikkaa, röykkiötä tai kalmistoa.. Olisihan se kätevää, kun yhden kiven ääressä voisi muistella ja kunnioittaa vainajia jotka on haudattu etäämmälle, eikä vanhan reumatismin vaivaaman ukon tarvitsisi talvipäivän seisauksen aikaan joka haudalla ravata.

Näinhän teemme nykyäänkin..jouluna muistamme poisnukkuneita sukulaisiamme ja tuttuja viemällä kynttilöitä haudoille.. Ja joka kirkkomaalla on tämä muistelupaikka, jonne voi sytyttää kauemmaksi haudattua omaista sytyttämällä hänelle kynttilän..

www.oulunseurakunnat.fi/nyt/4/0/pyhainpa...desmenneita_rakkaita

Molemmissa tapauksissa niin ennen kuin nykyään näiltä pyhiltä paikoilta on parempi kenttä.. öh.. kuuluvuus tms. verkkoyhteys tuonpuoleiseen.. ja siksi ne sijaitsevat tarkoin valituilla paikoilla

"Älä usko mitä luet tai kuulet puhuttavan, ellet itse koe sitä oikeaksi (Buddha)"
Viimeksi muokattu: 10 vuotta 9 kuukautta sitten Super-Electric.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 9 kuukautta sitten #16874 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Vs: Suomen kuppikivet
Käyrähän vaan, aihe on kieltämättä mielenkiintoinen ja kiehtova

Aamuyästä piirtelin könnin oppipoijan koneistoa, kun klasiin ikäänkuin koputettihin. Ihmettelin sitä kun vielä koiratkin alkoi huutamahan. Meinasin nousta kattomahan kuntiellä ohi ajoi kaksi autoa siniset valot välkkyen, samassa taivaanrannalla puiden välistä alkoi voimakas punertuminen. Lisää vilkkuvia autoja meni ohi, auraauto, ambulanssi, poliisi... Piti lähteä kattomaan ja Kalamoontien päästä alkoi jono, naapurin kartano oli ilmiliekeissä ja paloi nopeasti maantasalle. Isäntä oli lumenajossa ja emäntä oli herännyt prätinään. Mulleja jäi tuleen, vaikea niitä olisi ollut pelastaa sillä lähes tonninpainoinen mulli kääntyy herkästi takaisin sisään "suojaan".

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 9 kuukautta sitten #16875 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: Suomen kuppikivet

Ihan mielenkiintoista ajatuskehitelmää Jukkis kehittelee. Olen tosiaan huomannut saman, että kuppikivet (ja kuppikalliot) sijaitsevat usein suorilla linjoilla. Kuten esim. Hartolassa, Sysmässä, Hauholla ja Nuoramoisessa..


Joo, tietenkin olisi kiva määritellä mihin kuppikivit osoittaa – jos ne karttoja ovat. Rakennuksiin vai toisiin kuppikiviin jotka ovat näiden rakennusten lähistöllä ts. pihapiirissä.
Mikä herättää senkin ajatuksen että jos ja kun näihin uhrikuoppiin on uhrattu, on haluttu uhrata jollekin tietylle pihapiirille ja sen asukeille kaikkea sitä mukavaa, jota henkiolennot vaan voi tarjota. Miksi sitä ei voisi suorittaa uhriloitsua vaikka saman klaanin jäsenellekin jos kupit on samassa verkostossa. Tämä kai tarkoittaisi että jokainen erillinen kuppi ja sen merkitys on tällöin henkilökohtainen.
Tuo ajatus kalmistosta/röykkiöstä on myös hyvä, se avaa monenlaisia näköaloja eli missään ei ole sanottu, että uhrilahjojen pitäisi olla yksinomaan eläville suunnattuja.

Oma lukunsa olisi sekin, miksi jokin tietty klaani tai muu porukka halusi levittäytyä nimenomaan suoraa linjaa pitkin. Sillä on ollut jokin erityisen tärkeä merkitys, kenties maasähkö ja positiiviset linjat saattavat vastata ainakin osittain kysymykseen.

Vainajanpalvonnassa sen ymmärtää, oli olemassa uskomus jonka mukaan vainajahenget kykenivät liikkumaan vain suoraa pitkin pisteeltä toiselle. Kunnes kirkko kehveli keksi rakentaa kappelit keskelle linjaa jolloin vainajahenki lensi suoraan kirkon ikkunasta sisään, ja sitä kautta jäi vangiksi ja ”kristillistyi”. Linjojen välisiä leikkauspisteitä sen sijaan on aina pidetty pahana, sillä se jotenkin lukitsee vainajahengen liikkeen. Tämän vuoksi monissa kulttuureissa murhamiehet ja muut pahantekijät on tavattu haudata aina tienristeyksiin ja muihin leikkauskohtiin. Kaikenlaisia leikkauspisteitä ja määrittämättömiä aloja on aina muutenkin kavahdettu, sillä ne toimivat portteina kahden maailman välillä. On olemassa syynsä miksi morsiamet pitää kantaa kynnyksen yli – joka ei kuulu sisä- eikä ulkopuoleen, aaveet tulee aina keskiyöllä – joka ei ole kumpaakaan vuorokautta – tai miksi paholaisen näkee tienristeyksessä banjoa soittamassa jos on nähdäkseen.

Mulleja jäi tuleen, vaikea niitä olisi ollut pelastaa sillä lähes tonninpainoinen mulli kääntyy herkästi takaisin sisään "suojaan".


Huono homma. nyt näkyy muutenkin tapahtuvan kaikenlaista ikävää, kun noita onnettomuus-uutisia lukee

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10 vuotta 9 kuukautta sitten #16882 : Susibelle
Vastaus käyttäjältä Susibelle aiheessa Vs: Suomen kuppikivet
Plarasin toissapäivänä kirjakaupassa Sulo Strömberg-vainaan postuumisti ilmestynyttä valokuvakirjaa "Kiveen Hakattu Historia" jossa näin kiviin tehtyjä kummia kuvioita ja kuppeja. En viitsinyt alkaa lukea kirjaa siinä niin en tiedä mitä Sulo arveli niiden olevan, mutta nyt kun sanot niin ihan kartan näköisiä.

Voi kun joulupukki toisi tuon kirjan, niin mielelläni osallistuisin tähän keskusteluun kun on tosi kiinnostava aihe mistä en tiedä mitään :)

granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=23062

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.290 sekuntia