Linnavuorien historia

Aattelin että kun kuppikivilläkin on oma ketjunsa, niin yhtä hyvin sitä vois linnavuorillekin avata oman osionsa, kun se alkaa kasvaan tosta ristiretket –ketjustaan omaan suuntaansa. Osoitus inspiroivasta keskustelusta joka poikii monenlaista hedelmällistä sivupolkua.
Ihan ekaks täytyy tietenkin tuoda esiin oma sanontani, että ilman teoriaa muinaismuistot vaikenee.
Tai voihan teoria olla väärässäkin, jolloin muinaismuistot valehtelee, mutta valehtelukin antaa enemmän infoa kuin puhdas mykkyys.
Lähdetään siis ajoittamaan.

Ihan ekat mäkilinnoitukset eurooppalaisessa kontekstissa löytyy siis tuolta 900-luvulta ennen ajanlaskua. Ajalta jolloin kelttikulttuuri hallitsi vielä keski-eurooppaa. Voidaan käyttää nimitystä hallstatin kulttuuri jos halutaan. ne oli sellaisia pieniä suvereeneja alueita, jotka ley-linjamaisesti oli jaettu alueisiin, joiden rajoja vahdittiin naapurilta tarkasti. Harrastettiin diplomaattista taktikointia. Se oli myös tätä sankarien aikaa, jolloin hevosilla karauteltiin ja trubaduurit sävelsi urhoista sankarilauluja. Seutu oli myös täynnä linnoituksia, ja niitä oli niin paljon että se ilmensi keskusvallan puuttumista. parempi olikin linnoittutua naapuria vastaan, kun jossain siinä 500 eaa ilmestyi peliin pitkät rautamiekat, jolla käytiin ainakin roomalaisia sohimassa tuon tuosta.

Silloiset linnoitukset oli sellaisia jossa oli mäen päällä maavalli tai kaksikin, ja yleensä paaluvarustus. Muoto on sellainen että sen helpolla sekoittaa megaliittikauden hengeen, mutta ne on kaksi ihan eri asiaa.


Nämä ei olleet linnoituksia vaan asuinpaikkoja. Mäkien päälllä asuttiin, olkoonkin että mäen päällä on tietenkin epäkäytännöllistä asustaa. Paremman suojan ne kuitenkin antoi yllätyshyökkäystä ajatellen kun asustaa laaksoissa suojattomina. Tässä on karkea kuva miltä ne niinku näyttäis ja tältä varmasti Porvookin näytti jossain siinä 200 eaa.

Minä olen nyt löytänyt kaksi tälläistä vanhan kauden linnavuorta suomessa jotka voidaan ajoittaa vuosiin 400-0 eaa. Toinen on em porvoon mäkilinna ja toinen kaarinan Huttalan linnavuori. Kattokaas muuten kun on Huttalassa komea megaliitti:
retkipaikka.fi/vapaa/huttalan-linnavuori...ttalan-linnavuori-8/
Ilmiselvästi nämä on balttilaista perua, ja asutuksen katkeaminen on helppo selittää ilmaston sahaamisella. Ilmasto yksinkertaisesti kylmeni niin, että jopa etelärannikkomme lauhkea ilmanala vaihtui koviin pakkasiin ja mannermaiseen ilmastoon.
Jäljelle jää silti kysymys; jos baltit on asuttaneet etelärannikkoa niin miksi linnoitus? Voi tietenkin ajatella että linnoittaminen on asutuksen standardi sen aikaisessa vaarallisessa maailmassa, mutta onko ne tehty jotain konkreettista uhkaa vastaan. Mereltä vai maalta? Linnoittamisen tarkoitus on tietenkin pitää häiriköt poissa jotka väliin työntyvät barbaarilaumoina aroilta tai metsistä, ja tässä kohtaa on pantava katse pohjoisen suuntaan. Ainakin on nähtävissä aikas selvä hajurako ns. metsälappalaisia kohtaan. Nehän asutti silloin vielä hämettä ennen kuppikulttuurin saapumista, ja uusimaa oli jonkinlainen ei-kenenkään-maa. Ainakin näiden linnakylien sijoittuminen jokivarsiin ilmentää, että uudenmaan sisäosat oli jonkinlaista nautinta-aluetta, joka ei välttämättä ollut primitiivisempien metsälappalaisten mieleen. Silloin oli syytäkin linnoittaa.
Nyt pitäis kai seuraavaksi katsoa paljonko linnavuoria on sellaisia, joissa on maavallit, ja erityisesti asumiseen soveltuvia mäenlakeja, sillä tähän maailmanaikaan ei vielä paljaan kallion päälle menty. Veikkaan että etelärannikon jokivarsista ja lahdenpoukamista näitä löytää. Tää olis niinku kumminki mäkilinnojen ensimmäinen sukupolvi ja sitten pitääkin mennä reippaasti eteenpäin ennen kun syntyy sisämaahan toinen sukupolvi eli nää arkeofyytti-vuoret.

Jatkanpa aihetta kun alotinkin. Olen näkevinäni asiat niin, että kun nuo rantaseudun balttilaiset mäkilinnakylät otti ja häippäs, meni vuosisatoja ennen kuin mäkimaastoon kehiteltiin uusia juttuja. Seuraava versio nähdään vasta rautakauden puolella ja sisämaassa. Nämä on näitä outoja kallioisia nyppylöitä joissa on jokin muutaman metrin mittainen kiviaitakin. Outoja ne on siksi että niissä ei aina mahdu seisomaan kun maksimissaan parikytä äijää ja sellainen metrin mittainen kivivalli nyt ei paljoa suojaa anna nuolisadetta vastaan. Eikä niillä mitään olekaan ollu tekemistä puolustuksellisten seikkojen kanssa, sen näkee jo niitten sijainneistakin. Osa niistä kun on ihan korvessa.

Suuri on kiusaus sanoa että näiden funktio on yleismaailmallinen pyhä vuori. Se on ajallisesti niin lyhytaikainen n. 400-600 luku? että sen takana täytyy olla joku ohimenevä pakanakulttuuri, jolla tosin on ollut selvästi korkealentoista ajattelua. Mahdollisesti sama kun kuppikivikulttuuri.
Yksi funktio mikä niillä on, että ne menee suorissa linjoissa.

Tässä on yksi hyvä esimerkki kun vetää viivan pyynikin kallioilta aina nuutajärven linnavuoreen. siihen jää kolme tai neljä linnavuorta ja muutama potentiaalinen ehdokas. En pidä tätä sattumana koska tiedän että tätä linjaa on kuitenkin hyödynnetty. Näin sanoo tämä sivusto:

Mm. Liukkojen Järvenrannan jakokunnalla oli erikoisen suuri sarka, se ulottui naapurikunnan rajalle eli Urjalan Kehrolle saakka. Se oli n. 20 km pitkä ja monin paikoin useita satoja metrejä leveä sarka, jonka varrella oli ja on edelleen paikannimenä karttoihin merkittynä Liukonvuori
www.elisanet.fi/liukkohistoria/artikkeli...kuvero-tankojako.htm

Eli tää linja on ollu hyötykäytössä, ja sillä lienee ollut ainakin polku, mutta yleensähän voidaan ajatella että ne on seuranneet tieverkkoa. Sen takia ne saattaa olla pitkiäkin. Kliinisin esimerkki on vetää rohee viiva siurosta aina lahteen asti.

Kriitikko tietenkin sanoo että näitä suoria nyt voidaan kaivaa mistä tahansa miten paljon tahansa. En ole väitellyt asiasta, koska eihän näitä periaatteessa kai koskaan voida todistaa suoriksi noin niinku absoluuttisesti. Tämä kiista on ollut tuolta A.Watkinsin ajoista saakka. Nämä nyt kuitenkin on ja sillä siisti.

Veikkaanpa että tälläkin on ollut toinen kehitysvaiheensa jossa näille rinteille on ruvettu kasvattaan näitä lääkeyrttejä, vaikkei ole hajuakaan miksi juuri näille rinteille. Ehkä näillä vuorilla on aateltu olevan sitä ”maagista voimaa” joka sitten tarttuu itse kasviinkin ja kun kasvit kasvaa henkimaailman maastossa, se selittää miksi ne parantaakin. Olihan tässä kumminkin vielä toistatuhatta vuotta aikaa molekyylibiologian keksimiseen.

Yhtä kaikki, itte oon näitä suoria jotka menee linnavuoria pitkin, löytäny ainakin neljä. yksi on uudellamaalla ja selittyy hämeen meritiellä, toinen on hämeenlinnan ympäristössä, joka lienee jo ihan oikea puolustusrakennelma (jättäen autuaasti pois hakoisen ja rapolan liian kaukaisina) ja loput kaksi on esitelty tässä. Sinänsähän nämä suorat selittyy tie- ja jokiverkoilla mutta vanhana hörhönä pidän jossain määrin kiinni myös maasähkövirtauksista ja niiden roolista kasvien kasvuun ja vaikutukseen ihmisaivoihin.

Jatkanpä tätä nyt hypäten tuon ns. kartanovaiheen yli siirtyen suoraan 900-luvulta eteenpäin oleviin mäkilinnoihin, joilla on ihan selkeä puolustuksellinen käyttötarkoitus. Sinänsähän vuosina 900-1100 rakennettiin ympäri euroopan ja venäjän näitä mäkilinnoja, jotka sitten 1200-luvulla alkoi korvautua kivilinnoilla. Niitä tehtiinkin aina 1500-luvulle saakka, jolloin kivilinnojen aikakausi päättyi tykin keksimiseen. Keskiajalla vielä ajateltiin että mitä korkeammat muurit, sen paremmin se pitää barbaarit vallihaudan toisella puolen, mutta tykistöhän käänsi tän asian ihan päälaelleen. Tykkimestarin kannalta on vaan parempi mitä korkeampi muuri on, koska sitä äkkiämpää se alkaa huojumaan, ja vieläpä kun se kaatuu, tiilimurska vielä täyttää vallihaudankin kivasti. Mikäs siitä rynnäköidä. Sitten keksittiin taas bastiljit vastavedoksi, mutta alkaa mennä kauaksi aiheesta.

Meidän ongelmahan on osata erottaa sotilaalliset linnavuoret muista linnavuorista. Eihän niissä ulkoisesti kovin paljoa eroja ole. Vastaus on kumminkin olemassa; paasikivimäisesti kannattaa katsoa karttaa!
Sanotaan että sotia on käyty aina, mutta totuus on, että ei suinkaan kaikkialla. Mertahan on 70% maapallon pinta-alasta mutta suuria meritaisteluita – aikakaudesta toiseen – on käyty vain muutamalla prosentilla. Yksi sellainen on esim juutinrauma joka lienee skandinavian sodituin paikka. Jopa maavoimin sillä siellähän ne ruotsin ja tanskan sotajoukot ovat ottaneet yhteen tuon tuostakin. Tällä ei tietenkään ole mitään tekoa suomalaisten kanssa.

Toinen todellinen sotapaikka on aina ollut suomenlahden pohjukka, jossa taistelu Nevan suiston hallinnasta menee jo kauas viikinkihistoriaan. Itse asiassa toinen maailmansota neuvostoliiton ja suomen välillä selittynee melko lailla samaisella leningradin turvallisuudella, piirityksillä jne. Viipurinlahti onkin ollut luonnostaan aktiivinen sotapaikka ja siellä on temmelletty vuosituhannesta toiseen. Kuka hallitsee viipurinlahtea, voi tehdä aktiivista kiusaa myös nevajoella.
Näihin muinaisaikoihin liittyy neva aktiivisesti, sillä novgorodilaiset on koettaneet aina katkaista logistisen ketjun joko viipuriin tai sitä edeltäneisiin linnakkeisiin. Sotaretket baltian rannikolle pitääkin nähdä kauko-operaatioksi Nevansuiston hallinnasta. Samahan pätee tietenkin suomenkin etelärannikkoon. Ei se sattumaa ole että etelärannikko on joutunut monenlaisen hyökkäyksen kohteeksi ja uusimaa kuin kymenlaaksokin on osannut vältelllä pysyvää asutusta. Sen sijaan melkoinen linnoitusketju ulottuu varsinaissuomesta aina uudellemaalle, ja näitä voikin pitää täydellä syyllä merihyökkäyksen torjuntaan erikoistuneina paikkoina.
Sen sijaan sisämaahan puolustuslinnoitusten rakentaminen on lähinnä resurssien haaskuuta, sillä hyökkäykset kariutuu kumminkin vaikeaan maaastoon, ja kaikissa näissä rautakauden/keskiajan sodissa on kumminkin ollut kysymys vain merireitin hallussapidosta – tai sen katkaisemisesta.

Yleensähän sodat keskittyy strategisiin pisteisiin, suomessa siis etelärannikko, ja mitä lähemmäs Nevaa, sen kuumemmaksi mittelöt käyvät. Jonkin verran historiallisena aikana – ja kenties aiemminkin – torniojoenlaakso on ollut maayhteytensä vuoksi taistelupaikkana, mutta hyvin marginaalisesti jos vertaa viipurinlahtea.

Kun tätä strategista linjausta ajattelee, niin huomaa äkkiäkin missä soditaan ja missä siis tarvitaan linnoitteitakin. Aika äkkiä huomaa senkin että esim kokemäenlaaksoon linnavuorien rakentaminen puolustustarkoituksiin on lähinnä tyhmää, koska kukaan ei sieltä mitään halua.
Eli yhteenvetona että lähes kaikkia etelärannikkomme muinaislinnoja voi pitää puolustuslaitteina, ja silloin yksikään niistä ei myöskään ole ennen 900-lukua, mikä on kai yhteneväinen näkemys asutushistoriankin kanssa..

Jukkis kirjoitti: Sen sijaan sisämaahan puolustuslinnoitusten rakentaminen on lähinnä resurssien haaskuuta, sillä hyökkäykset kariutuu kumminkin vaikeaan maaastoon, ja kaikissa näissä rautakauden/keskiajan sodissa on kumminkin ollut kysymys vain merireitin hallussapidosta – tai sen katkaisemisesta.

Ei välttämättä. Hämäläisten ja karjalaisten (= Novgorodin/Rusin) nautinta-alueiden raja voi hyvinkin olla se syy miksi sotilaallista linnoittamista on tarvittu. Molempien, sekä Novgorodin että hämäläisten vauraus on ollut täysin riippuvaista turkiksista. Turkisten alkutuotanto alue on juuri tuota keskisen Suomen silloista erämaa-aluetta. Kuka korjaa sadon ja kuka kerää turkiskaupan hedelmät ? Meren ranta on ollut kauppareitti mutta sisämaaoli se mistä kauppatuotteet kerättiin. Ilman sitä alkutuotantoa ne kauppareititkin olisivat olleet turhia, tuskin esimerkiksi käpyjän kuljettaminen olisi kannattanut ja ainakaan sen tuotoilla ei olisi noita miekkoja ja muita status tuotteita hommattu. Turkikset sen sijaan tuottivat varallisuuden. Se oli todella suuri business, Novgorodia tuskin olisi ollut olemassakaan ilman turkiskauppaa.

Kannattaa lukea tämä ajatuksella läpi:
www.academia.edu/835684/The_Infrastructu...ra_ca._900-ca._1240_

Turkisten alkutuotanto-alueen omistajuus määritti sen kuka lopulta "kääri tuohen" ja pisti "oravannahat rahaksi". Novgorodin ja hämäläisten välinen alkutuotanto-alueen raja kulki sisämaassa, ei rannikolla. Siksipä Pähkinäsaaren raja oli mitä oli.

Joo, en nyt puutu tuohon puoleen kun täytyy ensin lukee toi linkki. en sitä kylmiltään nyt kiistäkään. toki on sellaisiakin matseja käyty, mutta ne lienee olleet pienten porukoiden kahakkoja, joissa ruumiita tulee vähän, mutta sodankäynnin historiasta on kyllä nähtävissä että armeijat kautta aikojen on vältelleet pahoja maastoja; aavikoita, tiheitä metsiä, jäätiköitä jne ihan ymmärrettävistä syistä.
Mistä me päästäänkin itse sodankäyntitapaan, joka samalla valottaa linnavuoriakin.

Meillähän on nykyisen telkkaritarjonnan perusteella syntynyt mielikuva että kaksi armeijaa juoksee karjuen toisiaan kohti ja seurauksena on hirveä verilöyly. Itse asiassa oikeassa elämässä se ei ole mennyt noin. Sellainen ratkaisutaisteluun pyrkivä tapa on toki ollut käytössä esim roomalaisilla (kreikkalaiset sen ekana keksi), mutta se vaatii kouluttautumisen jo itsesuojeluvaiston voittamiseksi. Nämä ns. primitiiviset kansat metsistä, aroilta, aavikoilta, sademetsistä ei ole koskaan sotineet noin. ne joita kutsumme soturikansoiksi, on tehneet toisenlaista taktiikkaa. Ne pyrkii osumaan matkain päästä, ja ylivoiman edessä ne on väistäneet tai peruuttaneet. taistelupaikalta katoamista ei ole pidetty häpeällisenä. Taistelupaikat on valittu itselle edullisiksi, ja pyritty hyökkään vain silloin kun voitto on varma – esim jostain isommasta armeijasta erkaantuu joku pikkuporukka joka on lyötävissä.
Tyyli on tuttu nykyisinkin arabeilta, mutta se on tuttu myös intiaanisodista, hunneilta, vietkongilta ym.

Varmuudella tiedän että se on ollut alkusuomalaistenkin juttu. Olavihan koetti saada suomalaisia kiinni jotka vaan peräytyi syvemmälle metsiin, kunnes homma alkoi muistuttaan turhauttavaa takaa-ajoa. kaipa suomalaisilla oli linnavuoret käytössä joita ne puolusti kun niissä on parempi ampuma-ala ja suoja, mutta heti kun homma alkoi mennä piirityksen tasolle, niistä irtaannuttiin ja jatkettiin väistelyä. Sivustoihin tehtiin irtoiskuja säännöllisesti, kunnes Olavi joutu sitten lopulta perääntyyn huoltokysymysten ratkaistessa realiteetit.

Eli yhteenvetona että kun karjalaiset ja hämäläiset on kohdanneet, on sota ollut lähinnä rituaalista jossa kuolonuhreja on lähinnä muutama. Molemmillahan on sama taistelua välttävä taktiikka. Varsinaiselle armeijalle tälläinen sodankäyntitapa on tietenkin turhauttavaa kun voittoon ei päästä millään. Mikä selittää osaltaan miksei linnavuoret ole varsinaisesti linnoja. Niitä ei ollut tarkoituskaan pitää hallussa kuin siihen saakka kun se on itselle edullista eli se on vaan taistelupaikka toisten joukossa. Hylättävissä, otettavissa uudelleen käyttöön ja riippuen tilanteesta puolustus on ollut hetkellistä tai pysyvämpää. Tarkoitan tietenkin että linnavuoria on osattava katsoa sissitaktiikan valossa, eikä kiinteinä puolustuslaitteina joiden menettäminen takaisi laajan ryöstöaallon.

Tsingis-kaanilla, Attilalla ja Unkarilaisilla oli kolmen tamma-hevosen taktiikka, vyöryessään idästä eurooppaan. Sen etuna oli ratsastajalle ja sotajoukolle aina virkeä hevonen kahden lepuutaessa. Nopeus jatkuvaan etenemiseen. Hevosten määrä lisäsi näennäisesti sotilaiden lukumäärää, harhauttaen vastapuolta. Mikä tärkeintä, ravinto kulki mukana ja huolto pelasi, sillä pääasiallinen ravinto oli tammanmaito ja siitä tehty ravinto.

Unkarilaiset valtasivat Tonavan ja Tiszan välisen alangon vuonna 896 paikkeilla. Kun ratsastavia Unkarilaisia tuli länteen heitä oli valtavia määriä, he tekivät olot koko Euroopassa epävarmoiksi hävittäen laajoja alueita Pohjois-Ranskaa ja Espanjaa myöden. Unkarilaisten taistelutaktiikka perustui johtaja-tammaan jota seurasi varahevoset, eteneminen oli nopeaa koska hevosia voitiin vaihtaa. Tällä tavalla joukot vaikuttivat suuremmilta ja myös sotilaiden ravinnon saanti oli turvattu, he joivat tammojen maitoa. Unkarilaiset käyttivät miekan ja keihään lisäksi aseena jousta, jolla he ampuivat erittäin tarkasti nuolia laukkaavan hevosen selästä. Samanlaista taistelumenetelmää käytti myös Avaarit 300 vuotta aikaisemmin ja 1200-luvun mongoliratsastaja Tsingis-kaani. (lähde Suuri hevoskirja / Johannes E. Flade)

Niin juu, ja pienenä lisäyksenä Härmäläästen häjyjen taktiikka perustui varaastettuhun hevosehen joka ajettihin kerralla loppuhu. Piikkilavalla seisoi suuri joukko raavaita köriläitä ottamahan tarpeen tullen karikat käyttöhön häissä ja hautajaisissa. Kärryillä ajettihi lujaa ja lujaa niillä piti ajaakki, ei niissä rapasuojia ollu sillä ravan piti lentää. Lyhtyä ei kärryissä myöskään ollu ja jos oli, niin sen korjas pois aisalla istuva piru...