Piti kirjoittaa tämä jo aikaisemmin ja joka on Kyröönjoki-Meirän joki kirjassa kirjoitettua ja sieltä lainattua. Tervahaminassa olevalta Tipulinkalliolta aina Pässilän vuorelle saakka, on vanhaa muinaisrantaa ja joka jatkuu Jurvan Järvimäkeen. Angustajärven aikana tämä alue oli Suomen mantereesta irrallaan oleva saari.
Jurvan Järvimäki on Jurvan ja Teuvan välisen maantien alkupäästä n. 6,6 km päässä Jurvan kirkolta ja se on ajoitettu 6400 vuotta vanhaksi asuinpaikaksi. Jurvanjärven ääressä olevalta alueilta on löydetty varhais- ja myöhäisajan kampakeramiikkaa ja nuorakeramiikkaa jonka käyttö päättyi 1900 vuotta ekr. Keramiikan perusteella paikalla on asuttu 2000 vuotta merenlahden että Jurvanjärven rannalla. Vesistösidonnaisuus tuotti laajoja nauhamaisia asuinpaikkoja kuten esim. Ilmajoen Nenättömässä Piirtolan ja Rannon alueella kahden kilometrin matkalla olevat 11 asuinpaikkaa. Tietyn paikan edullisuudesta kertoo se, että asuinpaikat täyttävät joen molemmat rannat useiden satojen metrien matkalla.
Jalasjärven Ala-Kosken seudulla joen varressa on kymmenen asuinpaikkaa vajaan 3 km matkalla. Kurikan Riihiluomanpään seudulla 3 km matkalla peräti 20 asuinpaikkaa. Veden laskun myötä voidaan havaita asuinpaikkojen seuranneen rannan mukana. Pysyvän maanviljelyn ja karjanhoidon omaksuminen synnytti vankat talot ja kylät. Kiertävä leirimäinen elämä päättyi vaikka pyyntielinkeinot kuten nykyisinkin metsästys ja kalastus, säilyi tärkeänä sivuelinkeinona. Maanviljely mahdollisti työnjaon kehittymisen. Asumukset pystytettiin vesien äärille, joissa oli runsaimmat mahdollisuudet hankkia ravintoa. Vedet ja rannat olivat myös helpoimpia kulkuteitä.
1960-luvulla argeologit omaksuivat löytöihin jo niiden kronologisesti aukottomiin ajoituksiin perustuvaan asutuksen jatkuvuusteoriaan, että Suomessa on asuttu Angustajärven ajoista tähän päivään asti. Suomalaiset eivät siten tulleet mistään, vaan kansa oli syntynyt Suomessa eri suunnista tulleista väestöstä. Suomen 8500 vuoden asutushistoria ja sen yhtämittainen jatkuvuus on tosiasia.
1980 jokialueiden latvoilta Kauhajoelta, Kurikasta ja Jalasjärveltä tunnettiin vain 60 kiinteää muinaisjäännöstä. Vain 20 vuotta myöhemmin niitä tunnetaan jo lähes 200. Uusi tekniikka laserkeilaus on parantanut huomattavasti löytää muinaisasutuksia, kuten aiemmin tuntematon Isonkyrön Lamminjärvellä olleen muinaisen saaren ja sen rannalla olevan kivikautisen asuinpaikan jossa on yhdeksän asuinpainannetta.
Samaisella menetelmällä 2012 uutisoitiin Vanhan-Pässilän ja Kokonmäen välisellä alueella olevista Teerinevan muinaisista asuinpaikoista. Ilmasto alkoi lämmetä 10000 vuotta sitten ja 9000 - 5700 vuoden välisenä aikana ilmasto oli suotuisa. Silloin lämpötila vastasi nykyisen keski-Euroopan lämpötiloja. 5500 vuotta sitten ilmasto alkoi muuttua kuivaksi ja viileäksi, jalopuiden väistyessä kuusi alkoi yleistyä leviten idästä uutena puuna.
Suomi on aina ollut selkeän neljän vuodenajan maa, kesän ja alkusyksyn ajan luonnossa on syötävää riittävästi, mutta pitkä talviaika loppusyksystä kevääseen ravinnon määrä vähenee dramaattisesti. Maahan sopeutuvat vain ne, jotka kykenevät sopeutumaan ja kehittämään elämiseen edellyttävät olosuhteet. Niin Ihmisheimoissa kuin kasvi ja eläinkunnassa. Sama koski liikkumista, lumessa tarvittavat talvikulkuvälineet kuten sukset, reet ja ahkiot kehittyivät olosuhteiden pakosta helpottamaan liikkumista.
Kyrönjoen esihistoriallisen asuinpaikkojen rantasidonnaisuus näkyy sen latva- ja keskijuoksulla, jossa on runsaasti kivikautisia asuinpaikkoja. Isossa kyrössä niitä on vain muutamia ja Vähässäkyrössä ei lainkaan. Vasta pronssikauden enemmistö kohdistuu Isoonkyröön, missä meri keskittyi tuolloin pitkänä vuonomaisena lahtena nykyiseen keskustaajamaan saakka. Kohteita on muutamia kaikissa keskijuoksun kunnissa, lukuunottamatta Kauhajokea, Jalasjärveä ja Mustasaaren Koivulahtea. Tosin Kurikan kolme pronssikautista kohdetta eivät kuulu Kyrönjoen vesistöalueeseen vaan nekin on kunnan luoteisosassa.
Rekien ja kulkuneuvojen ennallistamiset osoittavat 5500 vuotta sitten eläneiden suomalaisten tavattoman suuresta ympäristön raaka-aineiden teknisestä hallinnasta ja taitavan kevyen sekä joustavan rakenteen tuottaman sidos- ja solmutekniikan osaamisen. Talviselle pyyntiretkelle lähtevä ihminen ei voinut kulkea minne mieli vie, vaan hänen reittinsä olivat perin rajalliset, sillä hänellä piti olla hyvissä ajoin valmistettu tukiverkosto. Hänen tuli tietää etukäteen pitkän hämäränajan suojapaikka ja sinne ennalta varastoituna ravintoa, ellei sitä saatu matkalla pyydetyksi. Ihmisen kanto ja kuljetuskyky oli rajallinen, joskin vetojuhdasta oli apua vetämisessä, mutta ruuasta tämäkin vaati osansa.
Esi-isiemme ja -äitiemme metsästys ja kalastus ei ollut ottamista, vaan saamista. Vielä tänäänkin tavataan kysyä tutulta metsästäjältä, saitko saalista? Ne on muut kansat, jotka saaliin tuppaavat ottaan.
