Pikkuhiljaa alkaa rivien välistä löytymään laajempaakin kokonaisuutta Kainuunmaan muinaisuuden lopusta, joka päättyy nuijasotaan 1597. Historiantutkija ja emertiusprofessori Heikki Ylikangas on härmäläisen Matti Takalan tyttärenpoika ja jos on vähänkin paappaansa tullut, on myös "tulisieluinen" sananmies. Ylikangas yltää rivien välistä valottamaan Nuijasotaa edeltäviä aikoja, keitä silloiset "pohojalaaset" oikeasti oli. Ylikangasta en tunne henkilökohtaisesti, mutta hänen serkkunsa pojan kylläkin sitä paremmin moottoripyörä ajoilta. Seuraava lainaus on poimittu
juhlapuheesta yleisötilaisuudessa Ilmajoella 10.8.2014:
Näissä oloissa talonpoikien asenteet muotoutuivat vallitsevan, heille nurjan asiaintilan mukaisiksi. Hämäläiset talonpojat ilmoittivat joulukuun lopulla 1596 Olavinlinnan päällikölle Gödick Finckelle näin: ”Jos kainuulaiset tahtovat nostaa kapinaan heidätkin, ei heillä hämäläisillä olisi mitään sitä vastaan, koska heillä ei ole muuta kuin nälkä ja kuolema ovella.” Fincken puhuttelemat talonpojat tarkoittivat, että vyörynomaisesti paisuva linnaleirimaksu veisi heidät joka tapauksessa ennen pitkää taloudelliseen tuhoon.
Tämä sama asia on myös mainittuna Suomalaisuuden liiton julkaisemassa
"Itämaasta itsenäisyyteen"
verkkokirjassa sivulla 15:
Talonpojan mitta täyttyy
Vuosilta 1573 ja 1582 säilyneet tiedot kertovat Ruotsin saaneen Suomesta neljänneksen 1500-luvun verotuloistaan (Åström), joten Suomen alue oli hyvin merkittävä. Olojen alkeellisuus ja ankaruus huomioonottaen tämä oli suomalaisille talonpojille raskasta. He joutuivat tuottamaan verot ja luovuttamaan poikansa sotaväkeen. Täyssinän rauha ei yltänyt suomalaisiin, joiden veroriisto jatkui. Jouluna 1595 talonpojat hyökkäsivät Pohjanmaalla ja Rautalammilla huovien ja sotilaiden kimppuun. Marraskuussa 1596 koko eteläinen Pohjanmaa oli liikekannalla. Joukot etenivät, mutta eivät kyenneet voittamaan Suomen käskynhaltijan, Klaus Flemingin (1535—97) varustettujen ja linnoituksia hallussaan pitävien joukkojen voimaa. Heikki Ylikangas kuvaa kapinan syitä selkeimmin:
”(...) talonpojat lausuivat Savonlinnan päällikölle, Gödick Finckelle kuultuaan pohjalaisten noususta: ”Jos kainuulaiset (=pohjalaiset) tahtovat
tulla ja nostaa meidätkin, ei meillä ole mitään sitä vastaan, koska meillä ei kuitenkaan ole edessämme muuta kuin nälkä ja kuolema”.
Tuloksena oli kaksi talonpoikaistaloissa tuttua vierasta; nälkä ja kuolema. Talonpoikia surmattiin nuijasodassa ja sen jälkiselvittelyissä 3 000. Veroa maksavia taloja oli noin 30.000, joten menetys oli huomattava. Kymmenen prosentin kato veronmaksukykyisestä väestöstä merkitsi hirmuista taantumista perustuotannossa. Tuhot eivät päättyneet talonpoikien teurastukseen, vaan henkensä menetti myös osa Suomen aateli-
sista — ja asemansa se menetti lähes kokonaan.
