Kolmekolme mitoitus ja sen avulla tutkimen vaatii enemmän korvien välissä olevan aivokapasiitin käyttöä kuin piippari etsintä, johon riittää vain pelkät korvat ja lapio. Valtiosta ja sen virkakoneistosta on tullu ahne. Entä kun tehdään merkittävä löytö, virkakunta on ottanut tavaksi hyssytellä ja väheksyä sitä, ellei se jotenkin liity ruotsiin. Luin Ilikasta Leväluhdan tapauksesta tänään ja rivien välistä tuli tunne, että lampeen haudatut vainajat halutaan osoittaa kovasti muualta tulleiksi. DNAn kanssa on vetkuteltu jo vuosia, reisiluista sitä ei kuulemma ole saatu mutta nyt hampaista sellaista on saatu. Samalla tutkitaan ja otetaan näytteitä sen perusteella Suomen ulkopuolisilta lähialueilta (ruotsi tietenkin), keitä nämä Levänluhtalaist olisivat olleet. Mieleen tulee väkisin väsätty todiste taakka, ettei ne voisi olla paikallista väestöä. Jopa ravinnosta eri vuosisadoilta on eroa ja kun 300-luvulla syötiin makeanveden kaloja, 500-luvulla ravinto oli vaihtunut suolaiseksi merikalaksi. Tällä sitten päätellään että väki on vaihtunut muualta tulleeksi. Nykypäivään nähden parissa vuosikymmenessä suomalaisten peruna ja flaskisoosi on vaihtunut italialaiseksi pizzaksi, amerikkalaiseksi hampurilaiseksi ja turkkilaiseksi kebapiksi, mutta väki muutamaa kymmentätuhatta elintasosurffailijaa lukuunottamatta, on laajemmalta pohjalta edelleen samaa, kuin kymmenentuhatta vuotta sitten tänne eksyneillä.
Toimittajan näkökulmasta Espoon kaupunginmuseon ja Metallinetsijöiden laatima yhteistyösopimus on tervetullut avaus ikävistä lieveilmiöistä kärsineen harrastuksen toimintaedellytysten parantamiseksi. Sopimus näyttää kuitenkin hyödyttävän viranomaisia enemmän kuin harrastajia, vaikka sen noudattaminen perustuukin harrastajien vapaaehtoisuuteen. Tällainen painotus saattaa kieliä joko harrastusyhdistyksen halusta tinkimättömän tutkimusetiikan noudattamiseen tai viranomaisten tahdosta pitää ammattilaisten ja amatöörien tontit (lue: oikeudet ja velvollisuudet) tarkoin eriteltyinä. Sopimuksen myötä harrastajat sitoutuvat esimerkiksi luovuttamaan löytönsä korvauksetta museolle, siis toisin sanoen jopa luopuvat lakisääteisistä oikeuksistaan esimerkiksi jalometallilöytöjen osalta. Vastineeksi sopimuksessa museon vastuiksi määritellään lähinnä ohjaukseen, tiedotukseen ja löytöjen ilmoitukseen liittyviä tehtäviä, jotka viranomaisella pitäisi jo luonnostaan olla tehtävinään (Huom. Eli yhtä tyhjän kanssa)
