Suomen Mysteerit -teos

Kirjan kannesta sen verran että kuvituksen (sekä taustavärin) osalta värit on täysin sitä mitä pitääkin. Sisäsivujen kuvitusten tummat värit ovat valitettavasti tukossa, kuten jotkut jo huomauttivatkin. Tämän olisi tietysti voinut tekovaiheessa ehkäistä säätämällä tasoja, jos olisi tiennyt paperilaadun. Sisältöön en ole vielä kerennyt tutustua, eikä minulla taittojäljestä ole mitään uutta kommentoitavaa.

Jos vaihtaa näkökulmaa, niin mun on sanottava, että oon siitä hemmetin ylpeä. Joskus nuo vahingotkin vaan tulee oikeinpäin. Te kyllä tiedätte, että mun ainoa tarkoitus tällä planeetalla on vaan saattaa ihmiset hämmennyksiin, panna ne haukkoon henkeensä kun kalat kuivalla maalla, ja pyrkiä shokeeraamaan kuten taiteilijan kuuluukin. Te tietenkin osasitte kaikki sitä odottaa, joten teidän yllättämisenne käy työstä.
Sitä tuskin osasi kukaan odottaa että paperilaatu olikin todella kaukana siitä mikä ennakko-odotus yleensä on tälläisissä kirjoissa. Ei se huono ole, vaikka meidän aivot onkin koodattu niin, että kaikki tavanomaisen keskinkertaisuudesta poikkeava nähdään huonona. Itse asiassa se on hyvin persoonallinen. Moniko on nähnyt vastaavanlaista kirjaa vastaavalla paperilla, tai edes siihen suuntaan? Käsi ylös vaan rohkeesti. Aivan niin. Vaikka lopputulos sai jopa minut hämmennyksiin, alkaa tajuta ettei se ole huono vaan omaleimainen lähes täydellisyyteen asti. Persoonallinen. Uniikki. Erilainen. M.A. Numminen tangofinaalissa. Lemmy Oopperajuhlilla. Jukkis Tieto-Finlandiaa hakemassa. Jotain odotusarvon vastaista, ja omaa latuaan sivakoiden. Se että paperilaatu herättää näin voimakasta polemiikkia kertoo vaan että yllätys tuli tällä kertaa niin puskista, että tämänkin palstan kaikennähnyt väki ei ehtinyt siihen henkisesti varautua.

Noin puhtaasti taiteelliselta kannalta tämä oli kustantajan puolelta loistosuoritus. Myönnän kyllä että itsessänikin elää ja voi hyvin keskinkertaisuuden hegemoniaa, joten sulatteluun menee aikaa. mutta se puoli joka on taiteilijaa, ylpistyy koko ajan – ja aiheesta. Kerrankin sai jengin aivan sekaisin. elän näitä hetkiä varten. se että hämmennyin itsekin, vain korostaa homman taiteellista luonnetta. Saa pitkässä juoksussa olla ylpeä kirjasta, jossa mikään - siis ei mikään - ole tavanomaista.

Htart kirjoitti: Sisäsivujen kuvitusten tummat värit ovat valitettavasti tukossa, kuten jotkut jo huomauttivatkin. Tämän olisi tietysti voinut tekovaiheessa ehkäistä säätämällä tasoja, jos olisi tiennyt paperilaadun.

Olin jo päättänyt, etten tätä enää kommentoi, mutta on pakko, koska nyt, osin Htartin avulla, ja palauteltuani mieleeni vanhoja graafisen alan oppeja, tämä asia lopultakin selvisi!

Ensin vähän taustatietoa:

Jokaisella paperilaadulla on omat absorptio-ominaisuutensa; kuinka paljon se imee mustetta, ja etenkin kuinka paljon mustepisara leviää kuidussa. Tästä jälkimmäisestä käytetään graafisessa teollisuudessa nimitystä dot gain, eli suomeksi ”pisteen kasvu”.

Paperin ominaisuudet on määritelty ns. tulostusprofiilitiedostossa, joka on eräänlainen automaattinen tulkki sivunkuvauksen ja painokoneen välillä. Tulostusprofiili kertoo muun muassa paperin pisteen kasvu -arvon, mutta myös muita väritoistoon ym. liittyviä tietoja. Ratkaisevaa tulostusjäljen kannalta on oikean rasterin (halftone screen) valinta. Jos paperin pisteen kasvu on pieni, eli muste ei leviä kuidussa, voidaan käyttää korkeampitiheyksistä rasteria, ja vastaavasti jos paperi on huokoista (jolla suuri pisteen kasvu) täytyy tulostusprofiiliin määritellä harvempi rasteri. Esimerkiksi valokuvapaperin pisteen kasvu on pieni, ja vastaavasti sanomalehtipaperin pisteen kasvu on suuri.

Mitä sitten tapahtuu, jos käytetään väärää tulostusprofiilia? Ongelmia voi olla monia, mutta hieman yksinkertaistaen värisävyt ovat pielessä ja/tai jälki on liian hailakkaa tai vaihtoehtoisesti tukkoista.

Tukkoisuus syntyy siitä, että painokone puskee paperiin enemmän mustetta, kuin tarvitsisi. Joko liian tiheän rasterin vuoksi, tai johtuen väärin säädetystä toistokäyrästä. Se ikään kuin olettaa, että saadakseen tietyn tummuusasteen, mustetta tarvitaan näin paljon, vaikka ei tarvittaisi. Ja kun painomustetta pusketaan sisään liikaa, sen huomaa myös valmiin tulosteen hajussa.

Todettakoon, että suurimmassa osassa neliväripainotuotteita on tulostussäädöissä aina jotain pielessä. Muuttujia on yksinkertaisesti niin paljon, että hommaa on vaikea käytännössä hallita. Mutta tässä on eroja painotalojen välillä. Jopa niin, että ammattiylpeä painotalo pystyy vielä korjaamaan graafikon ja taittajankin mokia. Itä-Eurooppalainen nyrkkipaja taas varmaankin painaa kaiken menemään perussäädöillä sen kummemmin miettimättä. Asiaa hieman mutkistaa taittajan ja painotalon vastuualueiden epämääräinen rajaus. Mutta mitä ”edullisempi” painotalo, sen enemmän taittajan kontolle jää varmistaa, että kaikki menee ok.

On sääli, että Suomesta on painoalan osaaminen häviämässä. Moni perinteikäs painotalo on lopettanut. Nykyisin tapana on, että tilataan sieltä, mista halvimmalla saadaan, mikä tarkoittaa yleensä Viroa tai jotain muuta Itä-Euroopan maata. Mutta silloin ei laadun kontrollointiin yleensä jää paljoakaan mahdollisuuksia. Jos kirja on pelkkää tekstiä, niin onnistumisen mahdollisuudet ovat hyvät. Mutta jos taas kirja on täynnä nelivärikuvitusta, kuten tässä, niin parasta onnea matkaan!

Onpa mielenkiintoista. Kaikki
Jukkis hehkutti etukäteen kirjan hurjuutta ja jopa pelottavuutta niin paljon, että ajattelin etten uskalla edes lukea sitä itse. Siksi en vielä tilannut. Nyt kun lukee näitä kommentteja tähän asti, luulen että kirja on isänpäivämatskua eli lahjakirjalaatua. Niin ja itse haluan ainakin haistaa sitä

En edelleenkään voi kirjaa kommentoida mut sen haluaisin todeta kun puhutaan näistä paperilaaduista sun muista:

Katsottiin edellisviikonloppuna kavereiden kanssa Vixenin ja W.A.S.P.:n VHS:iä(eli näitä videokasetteja mitkä myöhemmin DVD ja blu-ray korvasivat) ja kasetit olivat 80-luvulta alkuperäisiä. Niin oli vaan niin saatanan hyviä. Silloin taas tuli se vanha totuus mieleen, että kyllä se sisältö vaan ratkaisee.

Nykyään muutenkin kun lukee/kulee jonkun DVD/blu-ray/kirja/vessapaperi-hankinnoista niin aina arvostellaan kuinka hyvä kuvalaatu tms... Eikä puhuta yhtään onko itse leffa tms. hyvä.

Sitten on bändien levyjä esim. Metallican St.Anger ja Death Magnetic missä on ihan saatanan paska äänenlaatu mikä ei häiritsisi jos musiikki ei olisi vielä paskempaa.

Eli se visuaalinen laatu on lähinnä kirsikka kakussa ja kiva plussa. Epäilen, että kun saan tuon kirjan käsiini niin olen siihen kaikin puolin tyytyväinen.




Toki voisin heittää kateellista kommenttia koska omat kirjani painetaan parhaimmalle laadulle mutta kukaan ei ole niitä silti lukenut.....

tos on koira syöny hermeetikon vanhat vuasikerrat ja paskannu ne kellastuneel ilkalle. kierrätys materiaalia. ei mitää uutta, kaik o luettu täl palstal ja hermiksest aiemmin, kui paljo mahtaa olla todellisuudes Kanervan käsialaa?. sit koira söi kotisinapit ja laste satukirja ja oksensi paska kassaa ni saatii kannet. kusi pääl siit haju. rahastust vanhoil jutuilla + kaupatekijäisks kämppä haisee kuselt kun kirjan avaa.