Ilmajokisten ja Kurikkalaisten välillä on taas pitkästä aikaa historian havinaa. Ennen klopit ottivat yhteen lauantai iltaisin Ilmajoen ja Kurikan välisellä Nenättömänluoman sillalla ja mistäs muusta kuin flikoista, kun ei haluttu naapuripitäjän kloppeja liian lähelle tantteeraamaan. Sunnuntaina sitten istuttiin vieri vieres silimät mustana kirkossa papin ripitettävänä.
Ilmajoen keskustan ABC-asema on nykyisten nuorien joka viikonloppuinen kokoontumispaikka, jossa näkee niin traktoreilla kuin autoilla ja mopoautoilla kurvailevia. Kerran virkavalta pirätti yhren tulevan isäntämiehen ajelemassa traktorilla ja verottomalla löpöllä. Konstaapeli oli kysynyt jotta millä tavalla tämä nyt liittyy talon työajoihin? Kloppi oli vastannut uteluun - "kuule, täs kattellaan kylältä emäntäehrokkaita ja se jos jokin on työajoa. No sen jälkeen ovat saaneet rauhassa ettiä emäntäehdokkaita verottomalla. Kurikassa paikallisella ärrällä kloppi kävi hakemassa illan hurvitteluun kortonkeja, maksaessa pyysi kuittia verotusta varten. Myyjän ihmetellessä mitä hän siihen kirjoottaa, isännän alku sanoi jotta - "paa siihen selitykseksi traktorin työntövarren kumia":
Ilimajokelaiset ja kurikkalaaset nuoret kokoontuivat perjantai-iltana Ilmajoen keskustaan rettelöimään ja haastamaan toistensa kanssa riitaa. Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisin partio sai illan aikana tappelupaikalle kaksi hälytystä. Joukkokokoontumisessa porukka uhitteli toisilleen. Poliisin mukaan paikalla olleilla oli keskenään sanallista riitaa ja joillain oli käsissään myös kättä pidempää, kuten erilaisia putkenpätkiä. Suurin osa Ilkan patsaalle kokoontuneista tappelupukareista oli nuoria. Kyse on ilmeisesti ollut jonkinlaisesta Ilmajoen ja Kurikan välisestä kylätappelusta.
www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/tappelupuk...ilmajoella-1.2049179