Suomesta tulee valo!
Asiaa seuraaville haluan sanoa, että hankkikaapa vaikka elämä.
Tietäjä ja teknoshamaani
www.satanismi.fi
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Sanotaan sekin etten saanu apuja ees tohon trollihommaan. Jopa vasemmisolaisimmat oli ihan järkyttyneitä kun kerroin ideasta ruveta venäjän äänitorveksi ihan vaan provokatoorisessa mielessä ja homman idea on pohjimmiltaan salahuumori. Sillä jos tyypit on noin peloteltuja niin siinähän iskee kultasuoneen kun iskee kii tabuihin. Tai ainakin saa aikaan melkoisen kalabaliikin.
mutta mennääs todella syviin vesiin eli otetaan avuksi esoteria. Kaivetaan kirjahyllystä vaikka Suomen Mysteerit ja siitä ylilluonnollinen ennustuskirja jonka naputti W.Holmberg 1914 ja sen viimeinen ennustus: "
Me tulemme ensimmäisinä toivottamaan tervetulleeksi suurta Mestaria. Hän tulee syntymään kansan keskuudessa joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Tämä tapahtuu n.1952..."
Kuka on siis tämä mystinen mestari joka syntyy 1952 ja on lähes naapurimaan poikia..? Ettei vain muuan Vladimir Putin jonka arvovalta on kiistaton ja joka herättää respektiä jo länsimaissakin. Silloin kun tätä ennustusta pyöriteltiin tällä palstalla joskus kymmenen vuotta sitten, ei kukaan olisi voinut arvatakaan... saati kuvitella. Putin? Se kaveri joka hilluu judomatolla ja jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisten kamssa! Vaan niin vaan maailmantapahtumien iso pyörä kääntyy kohti ennustettua...
Hän omaa ne ominaisuudet joita yksi ja toinen kansa on odottanut löytävänsä mestarissaan. Tämä tulee vaikuttamaan suuresti Suomen kansan elämään, silloin kun aika on tullut. Ainoastaan eräs "saarivaltakunta" tulee loittonemaan hänestä ("Saarivaltakunnalla") ei tarkoiteta yhtä saarta tai sellaista joka löytyy rajojemme sisällä, vaan itsenäistä maata, joka sodalla koettaa ehkäistä hänen vaikutustaan, jota pidetään vaarallisena valtion tavoille. Mutta siihen kuluu meiltä lähes sata vuotta.
Näin siis ennustus päättyy ja saarivaltakunta on epämääräinen käsite mutta jonka voi tulkita myös Natoksi, ja sodan ukrainan tapahtumiksi - ellei lähitulevaisuus tarjoa jotain konkreettisempaa. Yhtä kaikki, ennustus osuu kuin nenä nyrkkiin USA:n vahvan venäjän rajoille työntymisen merkiksi. Holmberg ei erehdy, eikä erehdy tässäkään kohtaa vaikka kaikki ennusteet eivät vielä osu kohdilleen koska ne eivät ole toteutuneet emmekä sen vuoksi vielä ymmärrä niitä. On todellakin hämmästyttävää lukea sellaisen ihmisen kirjaa joka todellakin on nähnyt sadan vuoden ajan tulevaisuuteen.. repikää siitä epäuskoiset.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Tietty sä voit antaa ymmärtää päässees Kremlin palkkalistoille, mutta sillon ei kannattais vaikuttaa kovin persaukiselta.
Melkein kannattais keksiä Venäjä-juttujen tueks joku teoria, missä vähintään puolet Suomen päättäjistä on CIA:n agentteja. Ainakin NWO-hörhöt kiinnostuis.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Jukkis kirjoitti: mutta mennääs todella syviin vesiin eli otetaan avuksi esoteria. Kaivetaan kirjahyllystä vaikka Suomen Mysteerit ja siitä ylilluonnollinen ennustuskirja jonka naputti W.Holmberg 1914 ja sen viimeinen ennustus: "
Me tulemme ensimmäisinä toivottamaan tervetulleeksi suurta Mestaria. Hän tulee syntymään kansan keskuudessa joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Tämä tapahtuu n.1952..."
Ainakin kaksi asiaa on toteutunut tuosta enteestä, kansan keskuudesta ja synytmäaika. Mahdollisesti jatkoa on luvassa kun kaksi saarivaltiota on viime aikoina vähentänyt hajurakoa. Jenkit sotaharjoituksillaan ja britit Suomen ilmatilan valvonnalla. Putinista on juttua Magneettimediassa ja hänen veljeilystä juutalaisten kanssa. Kansallismielisyys vaikuttaisi olevan katatoavaista herkkua sielläkin...
magneettimedia.com/venaja-puolesta-vai-vastaan/
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Me tulemme ensimmäisinä toivottamaan tervetulleeksi suurta Mestaria. Hän tulee syntymään kansan keskuudessa joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Tämä tapahtuu n.1952..
Mielenkiintoinen ennustus. Mä en ole tuota ollut aikasemmi kuullutkaan. Voi pitää paikkaansa. Onhan Putin suomensukuinen vepsäläinen. Tässä isä meidän rukous vepsäksi:
Meiden taivhaline Tatoi!
Olgha pühä sinun nimi.
Tulgha sinun valdkund.
Tehkaha kaik sinun tahton mödhe,
täl mal kut i taivhas.
Anda meile tämbei jogapäiväine leib.
I pästa meiden velgad,
kut mö-ki pästam meiden velgnikoiden velgad.
Ala ve meid kodvusehe,
no päzuta meid pahaspäi.
Sinun om vald
i vägi i hüvüz’ kaikeks igaks.
Amin'!
Hyvin on samanlainen kuin meillä.
Jossainhan oli ennustus missä tulevaisuudessa venäjää kadehditaa kun niillä menee hyvin ja lännellä ei, kaikki maat haluisivat olla kuin venäjä. Oli siinä jotain että olis Putininkin ansiota. En vaa löydä sitä nyt mistää. Löytyy vaa tolkuttomasti kaikkea että Putin on antikristus ja venäjä miehittää suomen. Tääkin on yksi syy miks tää maa kaipais hieman vaihtoehtoista näkemystä Venäjästä, kun ennustuksetkin on tuota luokkaa ja menevät vuosi vuodelta mönkään.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Minen ole Holmbergin jälkeen ees viittiny vilkuilla kaikenmaailman tyhjänpuhujia.
Se ei ole mielenkiintoinen ennustus, se on kiistaton ja kaikilta osin epäämätön todiste nk. kaukonäkemisen puolesta. vastustakoon tätä rationaalinen mieli vaikka kuinka mutta siinä on mies joka on kirjaimellisesti nähnyt tulevaisuuden, emme tosin tiedä miten.
Oleellista siinä on tajuta että lähitulevaisuus on näin ollen myös etukäteen kirjattu ja kiistelköön itsekukin näistä venäjä-puolen asioista, se tapahtuu yhtä kaikki. Ihan riippumatta siitä mikä on itsekunkin oma mielipide asioihin. Emme tosin voi ymmärtää po. ennustusta kuin pieneltä osin. Siinä kuvaillaan Putin jonka karisma ja johtamistaidot alkavat purra myös länsieuroopan puolella ja länsijohtajien on reagoitava asiaan jotenkin... mieleen tulee väistämättä brittien taannoinen gallup-kysely jossa britit totesivat Putinin olevan ehdottomasti parempi johtaja kuin heidän omansa ja että häntä yleisesti pidetään vaikutusvaltaisimpana johtajana koko maailmassa. Obamat ja paavit on vaan hyviä kakkosia. Ei tästä voi kun aatella että koko tää propaganda kupsahtaa kohta ylösalaisin ja Putin-mustamaalaus muuttuu asteittain Putin-uteliaisuudeksi ja sitä myöten myös Putin -ihailuksi. Myös täällä suomessa ja siihenhän on itsekunkin turha vängätä vastaan. Se tuoksuu jo ilmapiirissä ja jokainen voi aavistella näin olevan lähivuosina ja sitäpaitsi - näin on ennustettu jo 1910 -luvulla.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
