Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

Samat tahot yrittivät kaataa Suomea 30-luvulla

Lisää
11 vuotta 2 kuukautta sitten #14313 : Trolli
Kansainvälistä rahavedätystä ja sen selvittelyä jo 30-luvulla.

Uotia on haukuttu syystä suomalaiseksi natsiksi mutta näissä kirjoissa on "kansallissosialismin" lisäksi paljon muutakin kuten mielenkiintoisia huomioita Suomen silloisesta kansaa ja valtiota uhkaavasta politiikasta ja taloudellisesta tilasta. Uoti on seurannut hyvin tarkkaavaisesti heikon taloudellisen tilan ongelmia ja syitä, sekä osaa yhdistää kansainvälisen rahoituksen ja pääoman pimityksen kansalaisten huonoihin oloihin. Uoti esittää taloudellisiin ongelmiin ratkaisuja samojen mallien mukaan millä Saksa nousi muutamassa vuodessa niin vahvaksi talousmaaksi, että tarvittiin lähes vuosikymmenen sota ja kolmen suurvallan liittoutuma sen hajottamiseksi.

Historia toistaa siis itseään. Jos haluat tietää nykyisten tapahtumien taustat, on helppo aloittaa näistä teoksista.

Tämä oli häiriköiden käyttöön tarkoitettu avoin nimimerkki, mutta ei ole enää.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 kuukautta sitten - 11 vuotta 2 kuukautta sitten #14316 : Jukkis
Joo, ei. Hitlerin luoma talousihme saattoi toteutua (ja onnistua) vain yhdenlaisessa historiallisessa tilanteessa. Ei 20-luvun malleja voi siirtää 2010-luvulle. Sama ongelmahan se noilla sosiaalidemokraateilla jotka vastaavasti kaipailevat keynesiläistä aikaa, ymmärtämättä että se on ikuisesti mennyt.
tottakai on sama selitys sekä hitlerin talousihmeelle että keynesiläisyydelle. alla oli molemmilla mittava maailmansota ja sitä seurannut jälleenrakennus, joka väistämättä toi nousukauden - ei sen enempää.
ylipäätään kaikki menneeseen päin tuijottelu on aina epäonnistumaan tuomittua. mutta onnea toki että saat kirjas myytyä hyvällä provikalla
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 2 kuukautta sitten Jukkis.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11 vuotta 2 kuukautta sitten - 11 vuotta 2 kuukautta sitten #14319 : Narian

Jukkis kirjoitti: Joo, ei. Hitlerin luoma talousihme saattoi toteutua (ja onnistua) vain yhdenlaisessa historiallisessa tilanteessa.

Hitleriläistä rahanpainamista on käytetty tuloksekkaasti monta kertaa eri aikoina. Ehkä tunnetuimpana Amerikan Greenback-systeemi sisällissodan aikana (1863–1870). Kyllä tuo malli on toiminut oikeastaan aina, mutta se on valitettavasti vain hyvin lyhytkestoinen ratkaisu.

Ei 20-luvun malleja voi siirtää 2010-luvulle.

Sano tuo Sauli Niinistölle, joka juuri arveli, että EU:n ja lännen talouskriisi tultaneen ratkaisemaan voimakkaasti setelistöä lisäämällä. Ennen Saulia tämän esitti Suomessa Markku Uusipaavalniemi. Itse asiassa muuta ratkaisua ei edes ole niin kauan, kun isoja pankkeja ei haluta päästää konkurssiin. Romahdukseen ajaudutaan joka tapauksessa.

Sama ongelmahan se noilla sosiaalidemokraateilla jotka vastaavasti kaipailevat keynesiläistä aikaa, ymmärtämättä että se on ikuisesti mennyt.

Me elämme tällä hetkellä keynesiläistä aikaa. Velkaongelmaa pyritään ratkaisemaan ottamalla lisää velkaa. Tästä neuvotellaan tälläkin hetkellä EU:n talousministereiden kesken.

Sen sijaan keynesiläisten arkkivihollista, itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijöitä tuskin kuuntelee kukaan päättävässä asemassa oleva. Järkevä, kestävään rahaan perustuva, säästämiseen yllyttävä rahapolitiikka antaa odottaa vielä itseään. Parannusta tuskin on luvassa ennen kuin olemme kokeneet totaalisen rahajärjestelmän romahduksen. Mutta siihen ei välttämättä mene kauaa ...
Viimeksi muokattu: 11 vuotta 2 kuukautta sitten Narian.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.196 sekuntia