Findie-elokuvat

Lisää
8 vuotta 2 kuukautta sitten - 8 vuotta 2 kuukautta sitten #26213 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Findie-elokuvat
Tulihan nyt sit nähtyä indietä koko rahalla kun tuli eksyttyä vuoden 2015 Tuff –tapahtumaan eli roskaelokuvafestareille. Pakkohan mun on muutama sana kertoilla näistä leffoista koska tekijätiimit on sen ansainneet – sitä löytääkö ne nää tekstit onkin sit kokonaan oma lukunsa. Yllättävää kyllä, puhdasveristä splatteria ei oikeen enää näkynyt, lieneekö aika ajanut ohitse ja tekijätiimit kehittyneet?

Sehän alkoi kahdella elokuvalla eli leffoilla Video8 ja 1156 jotka voi mainita yhdessä kun niissä näky olleen sama tekijätiimi. Pani vaan merkille miten vahva lyhäri toi 1156 oli kun taas Video8 oli ehdoton pohjanoteeraus.

Upovanie oli mielenkiintoinen sci-fistely jossa lavasteet toimi vaikka juonikäänteet jäi ainakin itselleni täysin hämäriksi. Sitä kyllä tuntu muut kehuvan kovastikin.

Die Hexe oli ekat minuutit silkkaa neroutta, mutta jotenkin sen teema alkoi sitä jossain määrin keskinkertaistaan. Kepeä, hauska ja oivaltavahan se oli ja tyylilaji – mustavalkoinen mykkäkuva saksalaisin tekstein – oli omaperäinen.

Taistelu tri. Pretoriuksen Kabinetista 1918 oli vähän sellainen vanha suomi-filmi yhdistettynä zombeiluun ja kiistatta se oli ylipitkä, yliampuva mutta luutnanttia esittävä näyttelijä jonka nimestä muistan vaan sukunimen Luoma pelasti sitten todella paljon.Muuten se ehkä olis ollu vähän piinaa.

Ensimmäinen tais olla se ihmissuhdejuttu joka oli sellainen yhdenhuoneen minimalistinen viritys mutta jos jotain kehuja pitää antaa, niin se oli kuvauksen terävyys.

Kätkö ehkä edusti tällästä perinteistä muutaman näyttelijän leffaa josta ei oikeen voi sanoa juuta tai jaata. ehkä vähän sellaista täytekamaa?

Ruumispussi oli ottanut haasteellisen asenteen ruvetessaan tekeen komediaa. ihme kyllä, pari juttua sai mutkin nauramaan joka tunnetusti oon tosikkojen kuningas, joten kertoohan se onnistumisesta.

Trans* pitää mainita erikseen että se oli alien-tyyppinen viritys joka oli täysin ammattitaitoinen ja viimeisen päälle tehty. Oikein imartelee että oma Zombievyöhyke esitetään noin kovan laadun jälkeen. Tästä sakista kuullaan vielä.

Väkevä Hiki oli myös ammattilaistyö ja on näemmä mahdollista tehdä ihan oikea elokuva vailla mitään juonta. Tai kenties siinä oli jotenkin mystinen teema, monitasoinen metafyysistely joka ei tuntunu oikeen vierustovereillekaan aukeevan.

Viimestä näytöstä en valitettavasti jääny katteleen kun aloin väsyä. Eri teemojen elokuvat loi sellaista sekaista energiaa joka syö sieluntilaa. Kävin siellä ihan vakoilureissulla oppiakseni ja se mitä opin, että ei tää mun vaivaistalon protestanttinen idea muutamalla näyttelijällä ilman reploja ja kuvauspaikka määrittää juonen –teema niin yksilöllinen sit ollutkaan. Sekin pisti silmään että monet oli liian pitkiä kun ohjaajat ei halua käyttää saksia hengentuotoksiinsa. Yllättävän paljon oli sit kans noita seisovia staattisia kamerakulmia jotka tuppaa tekeen elokuvan kohtauksista pitkäveteisiä. mutta oli mukava nähdä elokuvia jota muualta ei oikeen voi nähdä.
Viimeksi muokattu: 8 vuotta 2 kuukautta sitten Jukkis.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 2 kuukautta sitten #26268 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Findie-elokuvat
Jatkan vielä sen verran että kun eksy tonne TUFF -tapahtumaan niin samalla tuli hankittua TUFF 2014 -levyke eli edellisvuoden leffat samassa paketissa. Ihan hyvä idea muuten koostaa kaikki esitetyt elokuvat omaksi levykseen. En nyt niistä sano juuta tai jaata, mutta yksi sieltä pisti silmään kun niitä tossa yksi ehtoo katteli.

Se oli toi Rasvainen tiistai jota kai myydään ihan itsellisenäkin dvd:nä. Enkä kauheasti ihmettele sillä se oli puhdas ammattilaistyö, siinä vilahti jopa ihan ammattilaisnäyttelijöitä ja kohtausten välit oli animoitu todella taidokkaasti. Tajuttoman vaivalla ja osaamisella tehty elokuva, mutta kun findieissä liikutaan, niin väkivalta, kiroilu ja moninaiset raakuudet kuuluu tietenkin asiaan - joten sitä tuskin on telkkarille kaupiteltu.

Kun näitä kattelee niin alkaa tajuta että toi perinteinen splatter alkaa olla aikas out. siis nää jossa mielenhäiriöinen joulupukki iskee moottorisahan kanssa zombeiksi muuttuneiden koulutyttöjen kimppuun. Päinvastoin, vuosien vieriessä tekijätiimit alkaa tehdä yhä kunnianhimoisempia ja taidokkaampia työnäytteitä ja rasvainen tiistai edustaa jo tätä nousevaa trendiä. Minä ittehän olen alalla vasta noviisi ja kaukana perässä. ironisinta että kun splatter alkaa tyylilajina olla vanhanaikaista niin itse olen juuri sellaista tekemässä tossa kuukauden päästä. Periaatteena että olis tarkoituksellisen huonoa.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 2 kuukautta sitten #26270 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Findie-elokuvat
Mä en usko että splatter katoaa mihkään, koska ilman sitä pitäs löytää jostain hyvä kässäri eikä ihan joka jannu osaa tehdä sellaista.

Kauhu on perusolemukseltaan kökköä, jossa voi tehdä oikean leffan sillä osaamisella, mikä ei muuten riittäisi kuin pornoon. Jotain 90% siitä on just tätä itteään.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 2 kuukautta sitten - 8 vuotta 2 kuukautta sitten #26277 : kirjatoukka
Vastaus käyttäjältä kirjatoukka aiheessa Findie-elokuvat
Itsehän toivoisin ns. perinteistä kauhua myös kotimaiseen tuotantoon. Vaivaistalo oli mielestäni tärkeä askel tähän suuntaan.

Otetaan vaikka klassikko Linnaisten kartanon Vihreä kamari. Vaikka se on ikivanha ja junnaava, sen katsoo yhä uudestaan romantiikan ja mystisyyden ilmapiirin takia. Viime vuosina Sauna oli kotimainen yritys mystisempään kauhuun, mutta jäi vähän pelottelun tasolle ja itseäni häiritsi tietynlainen äijämäisyys tarinassa. Myös mystisyysaspekti jätettiin paljolti käyttämättä, kun ottaa huomioon miten paljon kauhun eri vivahteita asiantuntija saisi irti suomalaisesta kansanperinteestä. Ja kauhua ilman splätteriä kannattaisi suunnata naisille, eikä niitä taas voisi äijäilyt vähempää kiinnostaa.

Voi kun saisi jostain kotimaisen kummitus-mystisen leffan, jossa olisi romantiikkaa ja kauniita maisemia, sekä aitoa hiipivää jännitystä. Uuden Linnaisen. Mutta tietysti tällainen vaatii juuri sen ylihyvän kässärin ja ohjaajan saumattoman yhteispelin.

No tää meni nyt valtavirran puolelle, mutta toisaalta voisi kai toivoa, että pientuotannoista uisi ideoita nykyiseen loputtoman tylsään levottomatihmissuhteetjapeitonheiluttelu-suomifilmiin.
Viimeksi muokattu: 8 vuotta 2 kuukautta sitten kirjatoukka.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 2 kuukautta sitten #26286 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Findie-elokuvat
Oon kans ihmetelly miten kauhupuoli tuppaa oleen tuota tuontitavaraa. Ehkei sille vaan ole perinteitä samassa mitassa kun toisille lajityypeille?

itsehän oon hillitön kartanokummittelu -fani joka on mielestäni hienoin kauhugenren laji. Taisi olla tuo Nicole Kidmanin tähdittämä Others joka vieläpä uudisti koko lajityypin uudenlaisella oivaltavalla kässärillä, ja kertoohan se jotain Kidmanin lahjoista, jos vastanäyttelijöinäkin on kaksi lasta.

mutta ei sen tarttis pelkkää valtavirtaa olla. Periaatteessa kartanokummittelu ja metsäkauhu on kenen tahansa tee-se-itse -elokuva-ohjaajan saavutettavissa.
Jostain kumman syystä metsäkauhu on vetänyt pidemmän korren. Toisaalta metsäkauhun voi tehdä luonnonvalossa ja yleensä sarjamurhaajalla ei ole repliikkejä, ja uhritkin (näyttelijät) on näitä pissiksiä jotka tekee ilmatteeks ja parhaassa tapauksessa maksaa vaikka itte että pääsee kuvaan. Kartano kenties vaatii sitten jo valomiesten armeijan ja viikkokausia aikaa muutamaankin kuvaan, joten kai sitä karsastetaan lajityyppinä jo senkin vuoksi.

Oli kerran itselläkin mielessä toinen kartanokummittelu kun se kokopitkä kumminkin täytyy tehdä. Siinä oli niinku rullatuoliin sidottu nainen joka oli ostanut kaikilla rahoillaan ja velaksi kartanon aikoessaan perustaa sinne ravintolan. Siellä sitten salamyhkäinen ja lievästi sanoen omituinen tilanhoitaja, vähän kummittelua ja sekoava kokki. Tyypit sit kuolee yksitellen kunnes alkaa valkeneen että se ei olekaan ihan tavallinen kartano vaan kuoleman odotushuone ja todellisuudessa ne tyypit makaa tienposkessa liikenneonettomuuden jäljiltä selkäranka poikki. mutta tekemättähän tuo jää kun on parempiakin idiksiä.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
8 vuotta 2 kuukautta sitten #26288 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Findie-elokuvat
Tossa tulee taas esille kauhun perusongelma eli uusien ideoiden puute. Yllättävä juonenkäänne on nähty liian moneen kertaan.

Jos Suomen kokoisella kielialueella meinaa päästä leffalla edes omilleen niin täytyy vähän panostaa siihen tarinaan, koska kopion kopio potenssiin n ei ole tarpeeksi kiinnostava.

Jenkeissä on ihan eri tilanne, koska populaa on jonkun verran enemmän. Eurooppalainen kauhu onkin tarinapainotteisempaa ja yleensä kriitikoillekin muistetaan antaa jotain.

Tarinan kehittelyn voisi alottaa vaikka Narkissoksen tarinasta ja sen yleisimmästä tulkinnasta, että tää tyyppi on muka narsisti, koska senäyttää keskisormea seksuaaliseen häirintään syyllistyvälle pimulle, joka käyttäytyy kuin narsisti.

Eli otetaan tämmöinen mielisairauteen asti kiltti nuori mies ja annetaan se tämmöiselle horatsulle, joka tietty yrittää saada sen lukkojen taakse. Leffa on aluksi sitä, että tyyppi yrittää kuvitella romanssin terveeksi, vaikka välillä tulee raivokohtausta ja uhkailua. Kotiolot kehyttyy vähitellen helvetiksi ja lumpun tuttavat kehuu miten hienon naisen se on löytänyt.

Tälle kun keksii ovelan loppuratkaisun ja jotain siihen väliin niin yleisön ja kriitikoiden luulisi tykkäävän.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.320 sekuntia