- Vastaanotettu kiitos 493
kirkonrakentajien killat
Mittatekniikka on ollut olemassa jo 3500 eaa, eli esim pohjanmaan jätinkirkkoihin on sovellettu aikansa mittoja kuten megaliittimailia jne. Niinhän sitä sanotaan että joka sadussakin on aina puolet totta.
Kartografian edistyessa 1800-luvun lopulla nämä esoteeriset aiheet nousi tapetille. Sen ajan tietämyksellä niitä oli tietenkin mahdoton todeta. Uudestaan ne tulivat 70-luvulla jolloin jutut vedettiin kunnolla överiksi; haluttiin mahdollisimman raflaavia väitteitä, isoja otsikoita ja tietenkin lihavia shekkejä kirjakustantajilta. Oli niihin myös tieteellistä kiinnostusta mutta dänikenin kaltaisten takia, oli pakko ottaa etäisyyttä koko aiheeseen. Itse olen pyrkinyt lähestymään aihetta rationaalisesti enkä näe oikeastaan mitään yhteyttä 33-jutuilla ja paljonko Kheopsin pyramidista on matkaa minnekin. Suuri yleisö ei varmaankaan paljoa erottele koska sillä ei ole aikaa tai edes halua paneutua vivahdetajuihin tai niihin hienosäätöihin, joita jutut vaatii. Ei sillä, ettei dänikenin haamu koko ajan kummittelisi olkani takana valmiina viemään uskottavuuden koko hommasta.
33-juttu on syntynyt hyvin lyhyen – ja varsin nuoren – aikakauden vallitessa. Sen pienen hetken jolloin saatiin elää sivistynyttä, suoranaista korkeakulttuurista aikakautta. Pidän sitä sen takia tärkeänä koska se on niin ristiriidassa nykyisen historiankirjoituksen kanssa, joka ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista kontekstia luoda tätä systeemiä millään aikakaudella. Sen pitäisi itsessään todistaa että tämä meidän historiankirjoitus – porthanilainen tulkinta – on tyystin väärässä ja 33-hommelit tarjoaa häivähdyksen oikeasta, muokkaamattomasta, menneisyydestä. Se että se on aiheuttanut shokeeraavan tyrmistyksen, ei taas voi olla minun vikani.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Jukkis kirjoitti: Jos muinais-suomessakin on ollut yksi pyhä paikka niin on melko selvää että se olisi jossain tuolla kaarella vaikka missään ei ole kirkossa kuulutettu että se olisi nimenomaan 30. leveyspiirillä eli pystysuorassa Aleksandriaan nähden.
Saakos jostain tarkempia koordinaatteja sille, mistä kohti tuo kaari itseasiassa ylittää suomen? Oleko Jukkis jo katsonut mitä paikkoja mahdollisesti osuisi tuolle kaarelle? Entä tuolle Alexandrian viivalle?
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Saakos jostain tarkempia koordinaatteja sille, mistä kohti tuo kaari itseasiassa ylittää suomen? Oleko Jukkis jo katsonut mitä paikkoja mahdollisesti osuisi tuolle kaarelle? Entä tuolle Alexandrian viivalle?
Just joo...
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
mutta asiaan. voisiko se vastaus olla niin yksinkertainen että matka stonehengestä aleksandriaan on sama kuin tämä suomen kohta X aleksandriaan. nehän on kuitenkin molemmat samalla kehällä jonka keskipiste on egyptissä. tietysti ihan tasokartta tekee äkkiä virhemarginaalin.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
