- Vastaanotettu kiitos 16
Sekalaisissa puhutaan... no sekalaisia.
Mandela efekti
7 vuotta 4 kuukautta sitten - 7 vuotta 4 kuukautta sitten #32407
: koizilla
Mandela efekti kirjoittanut koizilla
Mä nyt laitan tän tänne kun koko ajatus on melkein yhtä hullu kuin flat earth teoria.
Mainostaahan sinikivi sloganissaan "Sinikivi on kaiken oudon ja erikoisen pää-äänenkannattaja."
Aihe on tällä hetkelle melkoisessa nousussa oleva trendi USA:ssa.
Tässä lainaus avauksesta tuolta ylilaudalta:
"Oletteko huomanneet 2012 loppuvuodesta lähtien alkaneen Mandela-efektin? Osa ihmisistä muistaa historian yhdellä tavalla, ja muut toisella. Ihmisten tietoisuus on jotenkin jakautunut kahden rinnakkaistodellisuuden kesken. Muistatko itse tuttaviesi kanssa jotain yleisesti tunnettuja asioita "väärin"?"
Brändien logot, tv-ohjelmien kohtaukset, biisien lyriikat on hieman erilaisia kuin mitä me oikeesti muistetaan. Karttakaan ei tunnu oikealta.
Tää teoriahan lähti siitä, että joku huomasi Nelson Mandelan kuolevan yhä uudelleen ja uudelleen.
Oikeastihan Mandela kuoli vasta 2013, ihmiset kuitenkin ovat varmoja hänen kuolleen 80-luvulla vankilassa.
Samoin monet väittävät katsoneensa Billy Grahamin hautajaiset tv:n välityksellä jo 2009. Mies on vieläkin elossa.
Leffoistahan näitä erikoisuuksia löytyy vaikka kuinka, mutta tässä muutama
Star Wars sarjassa Darth Vader sanoo Lukelle: "Luke, I am your father."
Oikeasti siinä sanottiin: "No I am your father"
Nykyisessä todellisuudessa bond-tytöllä ei ole enää hammasrautoja, oli nimenomaan se syy miksi Jaws rakastu tähän ensi silmäyksellä.
Hieman logoista:
Onko toi väli ollut volkkarin logossa aina?
Erikoinen kiekura fordin logossa?
Monet muistaa Looney Toons, vaikka oikeasti se on Tunes
Sex in the city eli sinkkuelämää, joka on oikeasti Sex and the city
Eikö vihreän valon pitäisi olla ylimpänä liikennevaloissa?
Maantieteellisiä havaintoja:
Jotenkin hämärää miten lähellä Kuuba onkin Floridasta. Ihan kuin se olis joskus ollut kauempana. Ja Australiakin on lähes mantereessa kiinni. Ei keskellä merta.
Videota aiheesta:
Monet uskoo että CERNin takia oltais siirrytty johonki rinkkaistodellisuuteen, missä maailma on hyvin pitkälle samanlainen, mutta pieniä erilaisuuksia todellisuudessa kuitenkin on.

Viimeksi muokattu: 7 vuotta 4 kuukautta sitten koizilla.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
7 vuotta 4 kuukautta sitten - 7 vuotta 4 kuukautta sitten #32408
: juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Mandela efekti
Tää johtuu siitä, että mielipiteet on nykyään arvossaan ja porukka muuttuu vihamieliseksi jos joku alkaa korjailla yksityiskohtia. Kun aivotyö tehdään vielä netissä niin trollitkin pääsee osallistumaan ja tulokset on helposti sitä tasoa, että Mandela kuoli jo 80-luvulla, koska kaikki muukin väärin muistettu kelpaa.
Temppu noudattaa sitä kaavaa, että kysytään muistaako porukka sitä tai tätä tai väitetään jotain ihan pokkana, ja kun se yrittää muistella niin siitä syntyy muistikuva, joka muuttuu tiedoksi, koska tosiasioita ei oo viittitty ajatella ja on totuttu luottaan siihen, että se mikä ensiksi tulee mieleen, on totuus.
Ilman trolleja tää on ihan hillitöntä, koska silloin ei oo tarkotus saada tyhmyyttä kunnolla näkyviin vaan jutut pääsee kehittymään vapaasti.

Viimeksi muokattu: 7 vuotta 4 kuukautta sitten juppe.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- Nico-Jeriko
-
- Poissa
- Täysjäsen
-
Less
Lisää
- Vastaanotettu kiitos 17
7 vuotta 4 kuukautta sitten #32638
: Nico-Jeriko
Sinä olet Jumalan lapsi, korvaamaton osa hänen valtakuntaansa, jonka Hän loi osaksi itseään. Mitään muuta ei ole olemassa, ja vain se on todellista. Olet valinnut nähdäksesi unitilan, jonka aikana olet nähnyt pahoja unia, mutta unitila ei ole totta, ja Jumala kutsuu sinua heräämään....
Vastaus käyttäjältä Nico-Jeriko aiheessa Mandela efekti
Suosittelen kaikkia katsomaan sarjan nimeltä Fringe, jossa em. asiaa on käyty lävitse hyvinkin seikkaperäisesti. Snowdein lopullista tietovuotoa odotellessa....
Sinä olet Jumalan lapsi, korvaamaton osa hänen valtakuntaansa, jonka Hän loi osaksi itseään. Mitään muuta ei ole olemassa, ja vain se on todellista. Olet valinnut nähdäksesi unitilan, jonka aikana olet nähnyt pahoja unia, mutta unitila ei ole totta, ja Jumala kutsuu sinua heräämään....
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- Transformati
- Poissa
- Tulokas
-
Less
Lisää
- Vastaanotettu kiitos 0
7 vuotta 2 kuukautta sitten - 7 vuotta 2 kuukautta sitten #33199
: Transformati
Vastaus käyttäjältä Transformati aiheessa Mandela efekti
Tässä epäsuora todiste Moonrakerissa nähtyihin Dollyn rautoihin ja Jaws näyttelijään liittyen:
Viimeksi muokattu: 7 vuotta 2 kuukautta sitten Transformati.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
6 vuotta 11 kuukautta sitten #34887
: Jonisco.
Vastaus käyttäjältä Jonisco. aiheessa Mandela efekti
Kieltämättä hämmentävä aihe.
Jotkuu muistikuvat voi muuttua jos muut ihmiset puhuu asiasta. Esim. rikoksen tapahduttua todistajat otetaan erilleen toisistaan heti kun mahdollista. Etteivät pääse vaikuttamaan toistensa muistikuviin.
Toisaalta luulisi, että ihmisillä olisi enemmänkin esimerkkejä tästä mandela-efektistä.
En kiellä, etteikö tällainen olisi mahdollista. Itsekkin nimittäin olen 100% varma siitä, että tuossa James Bond-leffassa tytöllä oli hammasraudat. Meni näköjään homma uusiksi. Lisäksi Star Warsissa sanottiin, että Luke, I'm your father. Muistini mukaan kyseinen repliikki oli myös hieman eri kohdassa. Voin toki muistaa väärinkin.
Lisäksi olen täysin vakuuttunut siitä, että Australia on etelämmässä ja Uusi-Seelanti olisi ollut Australiasta katsottuna koillisessa. Itse asiassa ihmettelin tätä jo aikaisemmin. Tänään kuulin vasta koko mandela-efektistä. Onhan tässä ollut vähän erikoinen fiilis kun kaikki muistamat asiat eivät näköjään ole niin kuin on luullut.
Täytyy katsoa talvisota-elokuva. Yritän etsiä siitä yhden kohtauksen, että onko sitä kohtausta enää olemassakaan. Muistini mukaan sitä kohtausta ei ollut viimeeksi katsoessani vaikka ennen oli ollut. No kirjoittelen tänne kunhan olen asian tarkistanut.
Jos ajatellaan nyt teoreettisesti. Miten on mahdollista, että ihminen olisi matkannut eri ulottuvuuksiin edes tietämättään, kuten tässä mandela-efektissä on teoriana. Osaisiko joku kertoa omia veikkauksiaan?
Saattaisi itsellänikin olla joku teoria. Kunhan tuumailen sitä ensin itsekseni.
Uskon, että tähän ilmiöön löytyy kyllä joskus joku selitys. En lyttää mitään vaihtoehtoa, koska olen avarakatseinen ihminen ja puntaroin eri vaihtoehtoja. Yleensä vastaus outoihinkin juttuhin on hyvin arkinen ja yksinkertainen. Mutta onhan asioita hauska spekuloida.

6 vuotta 11 kuukautta sitten #34910
: Jonisco.
Vastaus käyttäjältä Jonisco. aiheessa Mandela efekti
Nyt pistetäänkin mielikuvitus vauhtiin. Ulkomaalaisilla sivustoilla on varmaan vaikka mitä juttuja, mutta en oikein englannin kieltä pysty niin ajatuksella lukemaan etenkin jos teksti sisältää kovin teknillistä englantia.
Kuvitellaan, että Mandela-efekti olisi totta. Mistä se sitten johtuu. Mitäs jos ihmiset ovat onnistuneet hiukkaskiihdytin kokeiluilla ottamaan vahingossa energiaa nollapisteen kautta. Eli nollapiste-energia olisi tullut reaktoriin toisen ulottuvuuden kautta ja jotenkin sotkenut systeemin aiheuttanut muutamassa lähiulottuvuudessa pienimuotoisen domino-efektin, joka on taas aiheuttanut ihmisille tämän mandela-efektin
Kuvitellaan, että Mandela-efekti olisi totta. Mistä se sitten johtuu. Mitäs jos ihmiset ovat onnistuneet hiukkaskiihdytin kokeiluilla ottamaan vahingossa energiaa nollapisteen kautta. Eli nollapiste-energia olisi tullut reaktoriin toisen ulottuvuuden kautta ja jotenkin sotkenut systeemin aiheuttanut muutamassa lähiulottuvuudessa pienimuotoisen domino-efektin, joka on taas aiheuttanut ihmisille tämän mandela-efektin

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.269 sekuntia