× Tämä foorumi on omistettu salatieteelle ja muulle epäilyttävälle hermeettiselle menolle.

Suuri lottokoodi

Lisää
07.02.2015 22:42 - 07.02.2015 22:42 #25765 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi
No niin. Taas o jännätty yksi lottolauantai ja vaikka ei pelissä ollut kopeekkaakaan, jännitin silti teorian puolesta. En viitsinyt läpikäydä tätä juttua viikolla enempää kun aattelin että käytännön koehan se on mikä asian ratkaisee ja siihen on konkreettinen lottoarvonta omiaan. Näin siis ennustin tuossa takapäivinä.

tetaan nyt sitten lähtökohdaksi että seuraavan lottorivin pallojen yhteissumma olis vaikka 150. Tai pannaan vähän enemmän...158. vai pitäskö olla 153? Äh.. otetaan varoiks kaikki kolme, ei ne rivit paljoa maksa. Nyt tarttee vaan valmistaa sellaiset rivit jonka summa on jokin näistä. Ei paljoa lohduta kun potentiaalisia voittorivejä on niin helkutisti mut hyvä puoli on, että voidaan eliminioida 7-8 miljoonaa riviä pois. ja jos me aiotaan valmistaa tollanen rivi niin melkeen täytyy ottaa isoimpia numeroita eli sieltä 36-39 akselilta vähintään yksi, mieluiten ainakin kaksi joiden luku on yli 30.


ja kuten näemme, niin karkea aavistus oli, että lottorivien numeroiden summat osuu jonnekin 150 – 158 välille, kuten muuten osuikin. Tämän kierroksen summa kun oli 155. Siitä tuli sitten toinen ennustus että vähintään kaksi numeroa on sitten yli 30 kuten kierroksella olikin numerot 31 ja 36. Se pohjaa tietenkin logiikkaan, jos on päätetty lottorivin summan olevan korkea, on pakko käyttää isoja numeroitakin.

eli, suomeksi tämä sama. Jos olisin lotonnut, olisi mulla ollut aavistus mihin kohtaan ainakin kaksi rastia kannattaa. pistää. Koska rastinpaikkoja 30-39 on yhdeksän kappaletta, ja rasteja kaksi, olisi oikeaan osunut mahdollisuus ollu hivenen alle 1:5. Loput viisi numeroa pitää tietenkin asetella summamutikassa mutta se mikä tässä useimmilta jää havaitsematta - sillä eliminoidaan kokonaan vääriä rivejä pois. On aivan eri asia koettaa yhtä riviä viidestätoista miljoonasta kun yhtä riviä alle miljoonasta ja muut 14.5 miljoonaa riviä voidaan unohtaa koska ei se voitto tällä kertaa niihin osu.

ja sekin on parasta että voin aivan huoletta esitellä tän julkisuudessa koska olen vissi että hyvin harva tajuaa tästä mitään. ne tajuaa että mulla nyt vaan kävi vähän säkää kun satuin osuun oikeaan, mutta ei tällä ennustuksella ollut mitään tekoa sattuman tai onnen kanssa.
Viimeksi muokattu: 07.02.2015 22:42 Jukkis.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
08.02.2015 16:05 #25768 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi
Teiltähän nyt vei kissa kielen suusta. Kerrankos sitä näkee kaverin joka ennustaa seuraavan viikon lottoarvonnan pallojen yhteenlasketun summan, ja päättelee sen perusteella pallojen karkeat numerotkin. Ei sitä ny tartte noin tyrmistynyt olla :blink:

Läpikäydäänpä tämä nyt vielä kerran. Oikea rivihän siis oli

9, 14, 17, 23, 25, 31, 36
ja niiden yhteissumma 155

ja kuten ennustin, niin voittorivi tulee summalle joka on 150-158 välissä ja taisinpa ennustaa sen perusteella että ainakin kaksi numeroa on yli 30. Tuon luvun 36 heitin ihan nappiin. mutta sen voi luotsata myös toisinpäin, että jos lottosumma on noin korkea, niin silloin pientä lukua ei voi oikein kelpuuttaa mukaan. eli arvonta ei osu lukuihin 1-6 kuten ei muuten osunutkaan. 9 on pienin, joka vastaa logiikkaa. Tällä on se etu että siinä muut veikkaa 39 saraketta, itse voi veikata 33 saraketta ja tietää edeltä käsin että kaksi niistä asettuu 9 viimeisen sarakkeen kohdalle eli suhdelukuun 2/9.
Loppujen on sitten pakkokin olla sarakkeiden keskellä kuten nuo luvut 14,17,23 ja 25 ovatkin. Muistaakseni ennustin tämänkin viikko sitten etukäteen.

Tämä on siis se metodi jolla on helppo kalastaa pikkuvoittoja mutta samalla on lähempänä pääpottia kuin useimmat muut, joilla ei ole poissulkevia metodeita käytössään.
Nyt muuten kun jaossa on ens lauantaina 24 milliä, jolle olis käyttöä mullekin, niin poikkeuksellisesti aattelin koettaa onneani viidellä rivillä. Mulla on jokin aavistus seuraavasta lottonumeroiden summasta mutten viitti sitä nyt tässä yhteydessä paljastaa. sama informaatio kun on teillä muillakin ja kyse on vaan siitä kuka käyttää hoksottimiaan ja ennustaa sen etukäteen. Jos ei kerta kaikkiaan leikkaa, niin sitä täytyy vaan tyytyä mummon syntymäpäivään numeroita ronkkiessaan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
08.02.2015 18:06 #25769 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi

Teiltähän nyt vei kissa kielen suusta.

Ei vienyt mutta ilman muuta logiikkaa pitää testata. Eilisessä arvonnassa itse otin iltatirsat ja nukuin onneni ohi ja emäntä joka pääasiassa lottooaa, oli niin kovassa yrjötaudissa ettei edes muistanut mitään riviä jättää. Mutta mukavaa kun potti kasvaa, sitä on sitten kiva kotiuttaa :silly:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.02.2015 14:43 - 11.02.2015 15:07 #25799 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi
Eilen sain yhden jutun päätökseen ja jos hyvin käy, siinä voi olla mukava arpeeti vuodeksi tai useammaksi. Lopun päivää päätin ottaa lungisti ja pohtia tuota jukkisen tilastolottoa 150 - 158 numeron välillä. Pähkäilin ensialkuun kymmenen riviä numeroita joista 151 ja 152 jäivät pois ja lisänä oli 134. Viimme lauantain 7.2.2015 loton numeroista taaksepäin tarkistin rivit syyskuun 20.9.2014 arvontoihin saakka eli 21 riviä. Periaatteessa rivit pitäisi mennä pidemmältä ajalta jolloin jokainen yksittäisen numeron esiintymynen tarkentuu paremmin, mutta sitä hitaammaksi homma meni mitä pidemmälle pääsin. Taulukkolaskenta ohjelmaa käyttämällä olisi melko varmasti päässyt helpommalla, mutta tein sen vain tavalliselle kirjoitusplanketille.

21 rivin otannan mukaan numero 33 on ensimmäinen mitä en lottoamiseen käyttäisi, samoin 7:n, 29 ja 30. Sitä vastoin numero 15 laittaisin varmaksi ja toiseksi varmaksi numero 31. Numero 15:sta esiintyi 21:ssä rivissä kahdeksan kertaa ja 31 seitsemän kertaa kun taasen rupusakin numerot esiintyi vain kerran. Kuusi kertaa esiintyviä numeroita oli kolme, viisi kertaa esiintyviä oli seitsemän, keskiarvon numeroita eli neljä kertaa esiintyviä oli yksitoista. kolme kertaa esiintyviä numeroita oli kahdeksan ja lähes rupusakkia oli viisi.

Mielenkiintosin numero on niin sanoakseni on "ysisarja", sillä yhdeksän rinnalla toistui lähes aina samoja numeroita. Viimme kierroksen rivillä ja marraskuun 1 pv lauantain rivillä olisi tullut neljä oikein. Tämä puoltaa sitä että samaa riviä kannattaa pelata pidemmän aikaa. Tässä on kuva ysisarjan riveistä ja sen alla sarjat jotka esiintyi useamman kerran, kaikkia en kuitenkaan etsinyt:








Jukkisen 150 -158

Viisi oikein osui kerran 150 luvulla, neljä oikein 153, 2 x 154 ja 155, 157 luvuilla.

2 7 12 15 18 26 34 36 = 150 >1 2 1 1 1 5 1 1 2 1 1 1 1 1 1 0 3 2 2 1 1
1 3 11 15 24 25 35 39 = 153 >1 0 2 1 1 1 2 2 1 1 1 1 4 3 2 1 1 2 2 2 1
3 5 9 16 26 31 34 39 = 154 >2 1 1 2 1 1 3 1 1 0 1 2 2 1 3 2 1 0 2 4 3
1 4 13 17 23 27 32 37 = 154 >1 0 4 1 3 0 1 3 2 3 2 3 1 1 1 1 2 1 3 0 0
11 13 18 20 24 33 36 = 155 >1 1 0 1 1 3 2 0 0 1 0 1 1 4 0 1 1 3 1 2 0
4 7 10 19 22 28 31 35 = 156 >1 2 1 3 1 2 1 2 1 1 2 1 2 0 2 1 1 0 1 1 2
3 5 16 18 20 27 31 37 = 157 >1 2 2 3 2 2 2 2 0 1 2 2 2 3 2 2 2 1 2 3 1
6 8 14 17 23 26 29 34 = 157 > 3 1 3 0 1 1 2 1 4 1 2 1 0 1 1 1 1 0 1 1 0
5 9 14 18 20 24 30 38 = 158 >2 2 0 3 2 3 2 2 1 0 0 0 0 2 0 3 0 3 1 2 2


2 3 6 12 19 21 35 36 = 134 >1 1 3 1 0 3 0 1 1 2 1 1 2 1 1 0 2 1 0 1 2
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 11.02.2015 15:07 Antero. Syy: lisäys kuvaan

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.02.2015 18:01 #25800 : Fenix
Vastaus käyttäjältä Fenix aiheessa Suuri lottokoodi
Ongelmanahan tuossa on se, että noiden pikkuvoittojenkin saaminen on aika harvinaista, vaikka miten laskeskelisi todennäköisyyksiä sun muita tilastoja. Kahta ja kolmea osuu kyllä ja lisänumeroitakin, mutta neljä osumaa on jo harvinaista. Että tappion puolellehan se menee jo lyhyemmässäkin juoksussa.

Jos voiton meinaa saada, numeroiden pitäisi osua just eikä melkein. Näitä melkein- osumiahan tulee jatkuvasti, mutta mites ne saatais just- osumiksi?

Itse ajattelisin näin näppituntumalta, kuten Anterokin tuossa totesi omien laskelmiensa perusteella, että pelaa samoja rivejä jatkuvasti ja sitten vain odottelee koska jysähtää :whistle:

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.02.2015 19:01 #25801 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi
Läpikäydääs tää systeemi vielä kerran, tai ainakin tavalla jonka sen aion itse tehdä. Pakko tää on julkisesti ennustaa, menee syteen tai saveen. Valitettavasti en osaa näitä matemaattisesti esittää, vaan sellaisina vaistonvaraisina juttuina, jotka alitajunta osoittaa ja niissä on aina vähän sellaista maagisen tuntua, enkä ees koeta perustella niitä mitenkään tilastollisen hienosti.
mutta asiaan. tässä kertauksen vuoksi vielä jotain edelliskierroksen numeroita ja niiden summat.

Kierros 06 / 2015: 9, 14, 17, 23, 25, 31, 36 = 155
Kierros 05 / 2015: 5, 8, 10, 12, 18, 28, 32 = 113
Kierros 04 / 2015: 1, 2, 3, 6, 17, 23, 27 = 79
Kierros 03 / 2015: 4, 5, 9, 15, 20, 28, 31 = 112
Kierros 02 / 2015: 1, 4, 8, 9, 15, 18, 27 = 82
Kierros 01 / 2015: 2, 7, 18, 20, 34, 36, 38 = 155
Kierros 52 / 2014: 5, 11, 16, 17, 22, 24, 26 = 121
Kierros 51 / 2014: 4, 5, 15, 19, 23, 37, 38 = 141
Kierros 50 / 2014: 1, 2, 10, 14, 23, 29, 34 = 113

ekaksahan pitää ottaa se suurin riski ja päätellä itse lottosumma eli rivien yhteenlaskettu luku. Gaussin käyrässähän numero 140 on keskimmäinen summa joten kaikki sen alapuolella olevat on klaavoja ja yläpuolella olevat kruunia. Melkein tekis mieli summamutikassa heittää että kun noita pieniä on ollut noin paljon, niin nyt vois tulla iso. Siis kaksi isoa tulee nyt peräkkäin, joka on tällänen valistunut arvaus. Mikä se sitten on, mutta jotain luvun 140 ja 155 väliltä. Jotenkin nyt vaan päätyy lukujen 142 ja 148 välille mikä kaventaa itse rivejäkin 15.3 miljoonasta vain 800 000 potentiaaliseen, vai paljonko niitä on. Voittorivi on yksi näistä, tai oletetaan että on. Varmuudellahan me ei voida muuta tietää kun että tilastollisesti lähes mahdontonta olis että se olis edellisen kierroksen luvut. Tämä lottosumma 146 on sen verran kimurantti että sen saadakseen täytyy tehdä suhteellisen iso hajonta, ja pitää optimaalisena lähtökohtana, että palloja tulee yks per poikkirivi, ja siitä lähdetään muutteleen. Keskisummissa kun ei voi laittaa palloja rykelmäksi.

mutta me nähdään noista riveistä paljon asioita. Tilastollisesti on hyvin yleistä että tulee kaksi peräkkäistä numeroa, eikä nämäkään em. rivit muodosta poikkeusta. Katsotaas noita peräkkäisiä:
1,2,3 / 1,2 / 4,5 / 4,5 / 8,9 / 16,17 / 37,38.
Neljä todella pientä, yksi keskelle ja yksi todella isot numerot. Jos me nyt oletetaan että tulee jälleen kaksi samaa numeroa, niin painetta olis tonne lukujen 17 ja 37 välille eli noitten kahen viimesen väliin. Melkeen ottasin ton luvun 23, sitä on ollu niin paljon (4kpl) että tuntuu jo ns. ”toistujalta” – mitä tällä termillä ymmärrämmekään. Sen ympärille joko 22 tai 24.

Mitä muuta me nähdään? Ainakin se, että sarakkeiden 1-9 välillä kaikkia palloja on tullu ainakin kertaalleen, 10-19 välillä on yksi osumaton, 20-29 yks osumaton ja 30-39 muhkeat neljä osumatonta palloa eli 30, 33, 35 ja 39. Vaikka tilastollisen hajonnan mukaan kaikkia palloja pitäis ajan saatossa tippua samat määrät, on toistujien vastapainoksi sitten ”poissaolevat” joiden vuoro tulee myöhemmin. mutta ainakin yhtä olematonta vois veikata ja jos jättää 39 pois ääripään numerona ja pitää vaikka Anteron mainitsemaa 33 poissaolijana, niin vois alkaa haarukoida numeroita:

X, X, X, X,22, 23, X, 35 = 146

Siitä sitten vaan sommitteleen. Varmaan on vielä tarkentavia kriteereitä mutta ne lienee luonteeltaan yhtä maagisia kun tämäkin esitys. Eihän tälläinen ennustaminen kellekään anna arvovaltaa – naurunalaiseksi päätyy kun kaikki menee metsään, mutta ei tää elämä ny niin kuolemanvakavaa ole. ja toisekseen ei tää metodi sen huonompi ole kun muutkaan jotka pohjaa mummon syntymäpäivään. mutta kun kerran on jo osunu oikeaan, niin toisella kertaa hankitaan gurun maine, joten pelissä on paljon. ja aattelin osua.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.02.2015 20:37 - 11.02.2015 21:19 #25804 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi
Tässä on liitteenä ne numerot joihin kannattaa ainakin 21 edellisen rivin mukaan panostaa ja ne numerot jotka kannattaa jättää pois. Tosin ei ole sanottua etteikö esim. 33 numero sattuisi sitten olemaan se "musta hevonen", joka kerran harvakseltaan osuen tuo sen täyspotin.






155 x2
113 x2
98 x2
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 11.02.2015 21:19 Antero. Syy: päivitys

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.02.2015 21:57 #25807 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi
Jeps. tän tilastomenetelmän heikkoushan vaan tuppaa oleen se ilmeisin. Tilastollisesti voi laskea mihin suuntaan vaaka kallistuu ja voi tavallaan ennustaa todennäköisimmän. Ongelmahan meitin maailmankaikkeudessa vaan tapaa olla, että todennäköisin ei aina toteudu koska jos toteutuis niin maailma olis aika ennustettava paikka. Tai siis toteutuuhan se tilastollisesti esiintuotu informaatio pitkässä juoksussa mutta jos ei tiedä millä lottokierroksella tarkkaan se tapahtuu, niin tiettyä epävarmuutta on. mutta sehän on jo paljon että periaate itsessään on toimiva. jostain kumman syystä sitä vaan ei ole juurikaan aiemmin tajuttu

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
12.02.2015 11:38 - 12.02.2015 11:52 #25814 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi

Jeps. tän tilastomenetelmän heikkoushan vaan tuppaa oleen se ilmeisin. Tilastollisesti voi laskea mihin suuntaan vaaka kallistuu ja voi tavallaan ennustaa todennäköisimmän. Ongelmahan meitin maailmankaikkeudessa vaan tapaa olla, että todennäköisin ei aina toteudu koska jos toteutuis niin maailma olis aika ennustettava paikka. Tai siis toteutuuhan se tilastollisesti esiintuotu informaatio pitkässä juoksussa mutta jos ei tiedä millä lottokierroksella tarkkaan se tapahtuu, niin tiettyä epävarmuutta on. mutta sehän on jo paljon että periaate itsessään on toimiva. jostain kumman syystä sitä vaan ei ole juurikaan aiemmin tajuttu


Ehtoo tässä meni taas mutta nyt ennustan ensi lauantain lottorivin viimmekierroksen numeroiden perusteella:


7.2.2015 rivi: 9, 14, 17, 23, 25, 31, 36 (155)

3 (3), 5 (3), 9 (3), 15 (3), 20 (3), 27 (4), 31 (3)

3, 5, 9, 15, 20, 27, 31 = 110


Oletettavaa on myös että yhteen laskettu summa putoaa (kruuna) eikä nouse 155 yli (klaava).

No jos ei tuo numerosarja ei osu kohdilleen, tässä on myös toisenlainen laskenta seuraavan kierroksen numeroista. Siinä kuitenkin pitää pudottaa yksi numero pois tai pelata 8 ruksin järjestelmää joka on pikkasen kalliimpi kuin tavallisen rivin hinta:


1 (2), 9 (2), 15 (4), 16 (2), 27 (2). 32 (2), 34 (2), 36 (3)

1, 9, 15, 16, 27, 32, 34, 36 = 134 (8 riviä 170) (-1 = 169)


Ne jotka tätä pakkaa sitten sekoittavat on todennäköisesti rupusakin numerot...
Viimeksi muokattu: 12.02.2015 11:52 Antero. Syy: Tekstin fiilausta

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.02.2015 22:37 #25871 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi

Mikä se sitten on, mutta jotain luvun 140 ja 155 väliltä. Jotenkin nyt vaan päätyy lukujen 142 ja 148 välille mikä kaventaa itse rivejäkin 15.3 miljoonasta vain 800 000 potentiaaliseen, vai paljonko niitä on.


Kansa kaatukoon. Guru on jälleen todistanut kykynsä kun lottonumeroiden summa oli kuin olikin 144. :blink:

Valitettavasti ainakin omalla kohdallani 800 000 riviä oli vielä vähän liikaa ja vaikka muutama rivi olikin vedossa, parhain niistä sai 3 oikein. Tuli kaksi peräkkäistäkin kuten veikkasin ja vaikka oma arvaukseni olikin luvut 22 ja 23 niin vittumaisesti ne olikin 20 ja 21. se arvailemani 35 oli arvonnassa ärsyttävästi 36. Tästä voi oppia että vaikka on suhteellisen yksinkertaista etukäteen määrittää oikeat rivit tietyltä alueelta, pitäis olla varovaisempi arvioidessaan oikeita numeroita. siihen ei tää systeemi tunnu riittävän.

Valitettavasti mitä pidemmälle tää ennustustaito osuu oikeaan, sen vaikeemmaks tää ennustaminen menee. Sillä se on niinku kolikon heittoa, kun tulee klaavaa kerta toisensa jälkeen niin paine kruunaa kohtaan kasvaa, mutta sitten kun ollaan siinä vaiheessa että molempia on ollu yhtä paljon ja tasaisesti, on mahdoton arvata kumpi sieltä tulee. Nytkin ollaan lotossa päätymässä tilanteeseen että pieniä ja isoja rrivejä on tullut tasoittavat määrät joten täytyy panna kristallipallo komeroon siksi aikaa kunnes paine jotakin tiettyä summaa kohti taas kasvaa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.02.2015 23:45 - 14.02.2015 23:58 #25872 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi
Samaa mieltä kristallipallon komeroon laittamisesta ja kuten tähänkin asti, paree heittää vähät latinsa johonkin muuhun kehittävään.
Ei tullut Anterosta miljonääriä ei... 2 +1 oli paras tulos mutta "mikä ihmeelisintä", niinku Rahaan aston Jussi vainaa tapasi sanoa, olisi kannattanut pelata rupusakin numeroita sillä niilläkin tuli kaksi osumaa. Edelliseltä kierrokselta tuli toistamiseen parempiin piireihin kuuluva 36.



Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 14.02.2015 23:58 Antero. Syy: Tekstin fiilausta

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.02.2015 12:12 - 15.02.2015 12:26 #25876 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi
Rahaan aston poika on sitä mieltä nykyisin, että lotto on suurta huijausta ja vähän se siltä tuntuukin. Pari vuotta takaperin lähdettiin emännän kanssa viemään kimppalappua ja jota oltiin pelattu parivuotta yhtä soittoa. Neljän viiden osumia sillä oli tullut kohtuullisesti. Puolessa välissä matkaa emäntä tuumas, hei lappo jäi kotiin... Siinä vaiheessa mietin että pyörtääkkö vai ei ja pähkäilessäni edestakaista matkaa, tuumasin lopulta että aivan sama vaikka tällä kertaa annat lottokoneen arpoa, ei sillä mitään tule kuitenkaan. No lauantai tuli ja lottoarvonta, koneen arpomalle riville ei tullut mitään mutta kotiin jääneelle lapolle napsahti kuusi oikein... Siinä meni 2000 euroa sivusuun kun en viittinyt kääntyä takaisin... tai tietenkin, jos olisin kääntynyt ja hakenut lapon, sillä ei olisi tullut taaskaan mitään...

Eilinen rivi ja edellinen rivi olisi kannattanut pelata syyskuun viimeisen viikon ja lokakuun lottoriveillä, neljä oikein tulos olisi ollut varma!


Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 15.02.2015 12:26 Antero. Syy: Tekstin fiilausta

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.02.2015 14:03 #25878 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi
Täytyy vaan läpikäydä tää analyyttisesti. Ekaks täytyy sanoa että kaikki tyyppien, asiantuntijoiden ja erityisesti vuosien takaiset kiistakumppanini asian tiimoilta ajattelee lottoa yksinomaan ja vain kertaluonteisena tapahtumana. Sitähän ne aina mullekin jankkas sanassa todennäköisyys.
mutta tässä metodissa lottoarvontaa ei nähdä kerta- vaan jatkuvaluonteisena tapahtumana jolloin sitä voi laskea tilastollisin metodein, ja tilastolaskenta antaa sille ennustettavuutta tiettyyn rajaan. Asia miksi tästä ei ole ollut juurikaan puhetta aiemmin, johtuu yksinomaan siitä, että kukaan ei ole vaan ajatellut sitä koskaan aiemmin. Jos joku valopää on sen tajunnut, se on nujerrettu koska kaikki vetoaa siihen kertaluonteiseen tapahtumaan joka on päähänpinttymä josta mieli ei tunnu vapautuvan.

ja jos joku kehtaa epäillä sanojeni kattavuutta, niin selittäköön miksi kuitenkin osasin nää kaksi edellistä arvontaa ilmoittaa lottosummien puolesta noinkin tarkkaan – onneako? Ongelma on vaan useimmille että nämä on luovia oivalluksia ja tavalliset ihmiset ei ymmärrä luovien ihmisten järjenjuoksuja, ellei niitä osaa selittää termein, jotka avautuu ei-luoville. Tavalliset kuolevaiset varmaan aattelee että tää kuuluu näihin ikiliikkuja-tyyppisiin ajatuksiin jossa ei sitten tolkkua olekaan.

Se mihin jo tällä päästään on nuo pikkuvoitot. Johtuu siitä että kun suurinpiirtein tietää millainen lottorivi on tulossa, niin ruksit osaa asetella suurinpiirtein oikeaan kohtaan. Mahikset sille että siellä muutama ruksi menee oikein, kasvaa melkoisesti. Sen sijaan kun vertailun vuoksi olen käyttänyt näitä koneen arpomia rivejä, niissä on yleensä oikein 1+1 kun itse tehdyssä ruudukossa, ja tällä metodilla, on oikein osumia yleensä 3-4 kappaletta. Se on 2-3 pallon edestä lähempänä päävoittoa kun muilla.
mutta loppu on sitten sitä että tarvii onnea mukaan. Sitten kun se natsaa niin se tulee. Kun nuo brittiläiset matemaatikot keksi tän metodin ne saavutti päävoiton viidessä vuodessa. Voin vain otaksua että pikkuvoitot on olleet rutiinia kun muut saa harvoin edes sitä.

On todella ihmeellistä että niin yksinkertaista kun onkin parantaa voitonmahdollisuuksiaan, niin suomessa on itseäni aiemmin ollut tiettävästi vain kaksi ihmistä jotka tän on aiemmin keksinyt. mahdollisesti on myös piilokeksijöitä jotka ei oo kehunu kalavesiään tai sitten naurunalaiseksi tulemisen pelossa olleet hiljaa, koska ei oo jaksanu sitä kuoroa jonka jankkaa että ”kaikki rivit on yhtä todennäköisiä”.

vaikka kyllähän minäkin kiistatta mietin, voiko tätä polkua päästä vieläkin eteenpäin ja tarkentaa voitonmahdollisuuksia.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
28.02.2015 22:36 #26093 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Suuri lottokoodi
Mä oon velho. Kun tossa päivällä tein kaksi riviä lottoa niin otin taas edelliset arvonnat mukaan. Edelliskerranhan lottosumma oli muhkeat 161 joten päättelin että nyt on taas painetta että menee alle 140 lottosumman. mutta koska alkuvuonna meni muutama vähän liiankin pieneen lukuun, haarukoin että tämänkertainen lottosumma olis siinä 132-136 välissä. ja jeps, se oli 133. Vaikka itte leuhkinkin, niin on kyky tässä puuhassa.

ja itse asiassa mulla oli kolme oikein toisessa rivissä. Syy miksi ei ollu sitä neljättä tai jopa viidettä on karmaiseva paljastus. kiireessä olin tehny laskuvirheen ja tän mun lottonumeroni yhteissumma olikin vaan 111 eli oli tullu ajatuskatko kesken rivinvalmistuksen. On pitäny laittaa kaksi viimeistä numeroa isommiksi mutta olin ne erheessä laittanu sarakkeiden alkupäähän. Eli tällä kertaa ei eläny niinku opettaa. :cheer:

Ei toi harmita vaan se,. etten muistanu päivällä ennen arvontaa mainita mitään noista luvuista 132-136- Olis gurunmaine kasvanu vaikkei se pankkitilillä näkyskään.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
01.03.2015 00:53 #26097 : Antero
Vastaus käyttäjältä Antero aiheessa Suuri lottokoodi
Tällä kierroksella kymppi on tullut nyt kolmena viikkona peräkanaa, 28 ja 35 tällä ja viime kierroksella. Viimeisen kahden kuukauden aikana 28 on esiintynyt melkein joka toinen viikko. Kolmevitonen oli rupusakin numeroita mutta nyt on pitkästä aikaa nousussa heti kerralla... Muista rupusakin numeroista 29 tuli pitkästä aikaa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.298 sekuntia