Sitten vähän mystisempi tarina vihan voimasta.
Olin niin vihainen että en ikinä ole ollut. Sitä en pysty sanoilla selittämään.
Aivan liian laimeaa, jos sanon että olin räjähtää.
Kirosin ja viitoin siihen ilmansuuntaan missä tiesin kaverin olevan.
Kaverilta meni kahdesta kohdasta jalka poikki.
Kun menin vanhan viisaan naisen luo, jota noitana pidettiin, ja joka tunsi kaverin,
hän muka ihmetteli, että mites se kaverin jalka niin meni, kun se ei osunut mihinkään.
Mutta tässä muka ihmettelyssä oli vahva kuulustelun ja syyttämisen maku.
Säikähdin, kun tajusin että se olin minä joka tein sen.
Tiesin että hän tietää että se olin minä. Tiesin että hän tietää että tiedän hänen tietävän.
Mutta en uskaltanut sanoa mitään.
Hän tiesi aina kaikesta kaiken. Se oli välillä rasittaavakin, kun hän oli aina oikeassa.
Itse hän vaatimattomasti totesi, että on yhdeksän kertaa kymmenestä oikeassa.
Ajatelkaa kuinka suuri voi henkinen voima olla.
Hän oli sairas ja raihnainen, jaksoi kävellä aina metrin kerrallaan eteenpäin,
mutta silti kukaan ei uskaltanut vastustaa häntä.
Kaivoin esiin lahjan, jonka sain häneltä. Hänellä kun oli aina tapana antaa minulle kaikenlaista: vaatteita, harvinaisia vinyylilevyjä ja sen sellaista. Tietenkään en epäillyt mitään kun kerran sainkin vähän erikoisemman lahjan. Mutta jossain vaiheessa aloin pelkäämään sitä lahjaa, en oikein tiennyt mikä se on, onko se hyvä vai paha, ja suljin sen rautaiseen laatikkoon. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä otin lahjan esiin ja siitä lähtien olen taas syönyt ja nukkunut hyvin. Hän tuli kertomaan ystäväni kautta, joka pystyy puhumaan kuolleiden kanssa, mikä se lahja on. Kyllä se on hyvä. Tuollaisten voimakkaiden esineiden kanssa voi olla joskus henkistä taistelua, kun ei oikein ymmärrä niitä. Ja edelleen silti vähän pelkään sitä. Mutta nyt, jos minun tarvitsee pärjätä syömättä ja nukkumatta, niin sitten vain laitan sen taas rautaiseen laatikkoon.
Minun pitäisi kuulemma ottaa se esille kun on juhlat.
