Suomessa on selvästi ollut kiinteä ja laajalle levinnyt uskonto, melkeinpä voi puhua valtion uskonnosta. Kun kristinuskon alkuaikoina Paavi kehoitti kirkkoa ottamaan haltuunsa pakanalliset kulttipaikat Suomessa, tätä käskyä noudatettiin kirjaimellisesti. Jukka Nieminen havaitsi, että vanhimmat kirkkomme ovat kummallisesti 33,3 km etäisyydellä toisistaan. Tämä mitta säilyy samanlaisena yli koko Etelä-Suomen ja sen levinnäisyys kertoo meille sen, että jokin maamme kattava uskonnollinen järjestelmä on ennen kristinuskoa ollut olemassa.
Suomen ja sukulaiskansojen pyhät paikat ovat usein sijainneet vuorella, lehdossa tai veden esimerkiksi lähteen läheisyydessä. Paikka on yleensä valittu läheltä yhteisön asuinpaikkaa, mutta kuitenkin riittävän etäältä, että se ei ihan jokapäiväisessä elämässä vaikuta. Pyhälle paikalle mentiin vain suurempien juhlien ajankohtana.
Pyhä paikka oli usein aidattu tai muuten eristetty alue. Huomaa sanojen pyhä ja piha samankaltaisuus, jotka kuvaavat aidalla tai vastaavalla rajalla erotettua aluetta. Pyhällä paikalla oli oma alttarinsa, jossa uhritoimitus suoritettiin. Uhrina annettiin usein jokin eläin ja sen veret ja lihat. Myös pienempiä uhreja toimitettiin, kuten viljaa, rahaa, ruokaa, villoja, neuloja, ja muita tarve-esineitä.
Uhripaikkaa kunnioitettiin suuresti ja monesti sen annettiin olla täysin luonnon tilassa. Marien ja Karjalalaisten uhrilehdoissa puiden kaataminen oli ankarasti kielletty. Virossa puita ei saanut hakata eikä oksia murtaa, edes marjoja ei pyhältä paikalta saanut poimia.
Käytös uhripaikalla tai sen läheisyydessä poikkesi muutenkin ihmisten arkikäyttäytymisestä. Marien uhriaitauksessa on useampia osastoja, joista osaan saattaa mennä vain noita, osa taas on muita osallistujia varten. Saamelaisten mukaan pyhä paikka vaatii hiljaisuutta ja kunnioittavaa käytöstä. Paikan ohi soutaessa ei saanut puhua eikä paikalla saanut nukkua. Siniset vaatteet ja nauhat piti riisua pois ennen siellä vierailua. Pyhään paikkaan ei koskaan menty tyhjin käsin, ilman uhria. Naisten läsnäoloa pyhällä paikalla ei yleensä katsottu hyvällä. Aiheesta on eri lähteissä hieman erilaisia mainintoja. Toisten mukaan naisten piti välttää uhripaikkaa vain tärkeimpien juhlien aikana, toisten lähteiden mukaan mitään tällaisia kieltoja ei noudatettu, mutta silti paikalliset useimmiten muistivat, että ”ennen vanhaan” naiset eivät saaneet mennä uhritarhan lähellekään. Käsitys siitä, että naisen lähestyminen saastuttaa uhripaikan, on niin yleinen, että sitä on vaikea sivuuttaa sukukansojen uskonnollisista tavoista puhuttaessa. Saamelaisilla tabu oli niin ankara, että pyhän paikan ohi soudettassa naisten piti kääntää päänsä ja peittää kasvonsa. Mieskään ei saanut mennä uhripaikalle, jos hän oli pukeutunut vaatteisiin joita nainen oli joskus pitänyt. Marien mukaan naisilta oli kielletty pääsy pyhiin paikkoihin ja miehiltä taas vaadittiin, että he eivät koskaan menneet niihin tyhjin käsin.
Udmurtit toimittavat ainoastaan suvun antamat uhrit aidatuissa pyhätöissä. Esimerkiksi vuotuiset maanviljelysjuhlat toimitettiin aitaamattomissa paikoissa, kuten vanhan uhripuun juurella. Uhritarha oli siis suvun kulttia varten. Joka kerran oli paikan asettanut, oli velvollinen toimittamaan siinä uhreja koko ikänsä. Hänen kuoltuaan tämä pyhä velvollisuus siirtyi hänen jälkeläisilleen. Samanlaisia ajatuksia pyhille paikoille omistautuneista vartijoista, pyhien paikkojen ”papistosta”, tavataan Virosta ja Suomestakin. Miihkelin pitäjässä Länsi-Virossa eräs mies oli kertonut, että hän oli kerran nähnyt isoisänsä polvistuneena suuren kiven luona pellolla. Kun hän oli kysynyt, mitä ukkovaari siinä toimitti, oli tämä lyönyt häntä korvalle ja kieltänyt kenellekään puhumasta, mutta samalla ilmoittanut, että he polveutuvat pappissuvusta, jonka oli pyhä velvollisuus palvella vanhoja jumaliaan.
Karjalaisessa Kontio-Leppälähden kylässä Immosen pellon pientareella on ikiaikainen uhrikivi. Kivelle uhrattiin kylvämään mentäessä jyviä. Lisäksi naiset kantoivat sille maitoa, lehmänkarvoja, villoja ynnä muita karjantuotteita antimeksi. Nainen nimeltä Toivasen Kirsti oli pitkään kivikultin papittarena. Hänen kauttaan uhrit siihen laskettiin ja hän kertoi uhraajille haltijan antamat vastaukset kuin oraakkeli ikään. Vahvajärven itärannalla Tikanmäessä oli ollut samanlainen uhri. Kun sen naispappi, vanha ämmä (= naispuolinen tietäjä) kuoli, halkesi kivi kahteen kappaleeseen.
Sorry kun en tähän lähdettä voi laittaa kun jostain joskus kopioin..
Tässäpä kuvaa Pentin linnavuorelta Sastamalassa..
M
arien uhriaitauksessa on useampia osastoja, joista osaan saattaa mennä vain noita, osa taas on muita osallistujia varten.
Usein näillä linnavuorilla on omituisia matalia muurinpätkiä, joiden puolustuksellinen tarkoitus on kyseenalainen
Pentin linnavuori