muinaiskunkkujen agenda

Joo, kaikkihan huomasi tuon aviisin jutun jonka jo kertaalleen linkitinkin?
www.aviisi.fi/artikkeli/?num=13/2011&id=8cc5aa2

Olis pieni kommentti tuosta perässä olevasta tutkijan kriittisestä kommentista. Ei sillä, että ottaisin siitä hernettä nenään, sanoin jo tekovaiheessa toimittajalle, että tämä mun juttu on täyttä rautaa, mutta sun tehtävänäs toimittajana on kuitenkin torpedoida se tavalla tai toisella. Ainakin jos ollaan suurilevikkisessä lehdessä, ei voida sallia koskaan tai missään että esoteerikko sais viimeisen sanan. Se nyt kuuluu tähän peliin, ja näin tätä pelataan.
mutta ihmettelen silti että nuo muut samassa lehdessä olevat ”huuharit” on saaneet olla rauhassa ryttäyksiltä. Laitan tähän liitteeksi PDF:nä karvialaisen pitäjälehden haastattelun, ja toiseen kolumnin, jossa mun jutut niinikään rytätään. Kolumnisti mainitsee onnellisuusproffat ja elämäntapaohjaajat, mutta ainoana sain huomion keskitettyä.

Alan tajuta paitsi sen, että nuo muut on harmittomia heppuleita ja minä tietenkin näen itseni oikeasti vaarallisena tyyppinä. Eräänlaisena esoterian ajatollahina ja rajatieteen speedmetallina, siinä missä muut on tangon tasolla. Ei mitenkään vaatimattomasti ilmaistu, eihän? Uskon olevani tällä hetkellä aitoa tavaraa koska mun perässäni juoksee koko ajan leegio yliopistotutkijoita, skeptikoita, kolumnisteja ym ym kertomassa että älkää vaan ottako tätä kaveria vakavasti. Ikään kuin varoittamassa kansaa ja se vaiva minkä ne muhun näkee, ei kerrokaan mitään minusta vaan aiheesta. Tässä muinaiskunkku-hommelissa on jotain aitoa, jotain tiukan faktapohjaista ja jotain sellaista jota ei voi vaan panna yleishörhöilyn nimeen. Alan olla juttuineni pikkuhiljaa oikeasti vaarallinen tyyppi, ja kuten runsaista lehtijutuista voi päätellä – aihe on nousemassa hiljalleen yhteiskunnalliseksi agendaksi.
Mulla on sellainen kutina että tästä muinaiskunkku-hommelista kasvaa vielä samanlainen sota meidän hermisten ja akateemisten tutkijoiden välille, kuin oli 80-luvulla Martti Linnan tehtyä muinaiskuninkaista lähdekriittisen tutkimuksen. Sehän joutui ennenkokemattoman akateemisen hyökkäyksen kohteeksi jossa se joutui taipumaan kun oli akateemikko itsekin, eikä halunnut menettää omaa uraansa. Allekirjoittaneella ei ole sitä pelkoa, kun eihän tässä muutenkaan ole ollut kuin voitettavaa.

Tarkoitus ei ole puhua yksinomaan itsestä, ja ottaa kaikkea kunniaa yksin, vaikka kiistatta isoimman työn olenkin tehnyt. Kyllä palstalaisillekin kuuluu se aivoriihen kunnia, ja luulen että nyt jos koskaan meidän kaikkien pitäisi alkaa lyömään rumpua, niin tämäkin palsta – me kaikki – nousisimme korkeammalle tapetille kuin osataan uskoakaan. Se että nämä tyypit on saatu jo hermostumaan on hyvä merkki.

ps, koetan skannata kuvat perään

Sori huono skannausjälki ja vielä enemmän pahoittelut siitä, että itse juttua ei nyt tähän hätään saa mahdutettua mukaan. sitä samaa jorinaahan se, ja kuvakin itsestä kierrättetty muissakin lehdissä. Oleellistahan on tämä hysteerinen reaktio aina kun muinaiskuninkaista alkaa puhumaan, aina menee joltain karvat pystyyn. Sitten tulee tätä tavaraa fantasiahistoriasta, hörhöilystä ja höpö-höpö –historiasta, identiteettikriisistä jne jne, jotka muuten ilahduttavan usein sitten leimautuvat esittäjäänsä asti. Mustamaalaus on aina kynnyksellä.

Ihan tässä panee tosissaan miettimään mikä tässä hommassa noin pelottaa? Kuten tuostakin lehtileikkeestä ilmenee, on asiaan vakavasti tarttuneet monen eri aikakauden oppineimmat tahot, mutta yleisasenne tuntuu olevan että fantasiaahan se. Ihan kuin historia mukamas voisi olla fantasiaa? Yksi syy varmasti että itsenäinen kuningaskunta olisi kansallista historiaa, kun taas älykkölaumamme on aina painottanut kansainvälisyyttä ja ulkomaan tuulia, ja nykyinen yhteiskunnallinen jännite heijastuu myös menneisyyteen ja sen tulkintaan. Jotain poliittista tämän on oltava, ja politiikan takia historiaa ei saa katsoa rehellisesti. On mielenkiintoista miten kuitenkin kaikki pitkän tutkijakaaren omaavat professorit ym kerta toisensa jälkeen päätyvät aina muinaiskuninkaita historiallisena faktana, kuka sitten avoimesti ja kuka varovaisemmin sanakääntein: martti Linna, Osmo Jussila, heikki Ylikangas, Jalmari Jaakkola, Matti Huurre… nimiä riittää.

Omasta puolestani esitän vaatimattoman kysymyksen; voidaanko ley-linjojen funktio, oli ne sitten mitä vaan, yhdistää korkeakulttuuriin eli kuningaskuntaan? Omasta mielestäni se on ehdottomasti loogisin valinta.

Se on ihan yx lysti mitä joku on pitänyt vuonna 1968 väärennettynä, koska Martti Linna teki 1984 samasta aiheesta lähdekriittisen tutkimuksen ja eikös se niin sanota, että uudempi aina korvaa vanhemman...?

Oon kuitenkin Narianin samaa mieltä siinä, että nyt on tullut tölväistyä jotakin itseään suurempaa. Yleensäkin se, että tälläinen kouluja käymätön mr nobody kuin minä, saan yliopistolta perääni päällystakkeja on ennenkuulumatonta tässä protokollassa. Nehän ei edes vilkaise meikäläisen tasoisiin ihmisiin edes nenänvarttaan pitkin, mutta nyt niiden pitää oikein kulkea perässä nuuskimassa tekosia, se kertoo että johonkin tosi arkaan tabuun on osuttu. Olenko tosiaan liian vaarallinen kulkemaan irrallani?
Ehkä siihen vaikuttaa myös julkisuus – tusina lehtijuttua – sillä toimittajat on hyviä haistamaan tulevia kohujuttuja eikä tästä varmaan olis enää pitkä matka kunnon kirjasotaan, jonka muinaiskunkku vois vielä nostattaa jos onnistus oleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin varmaan olis voinut käydäkin jos olisin kehdannut lähestyä tv-toimituksia.

Jännite kuitenkin lähtee todellisuudessa tästä historiattomuudesta, ja historioitsijoiden yleisasenteesta. Jos asenne on sellainen että kuningaspuheet on fantasiaa, ts. suuruudenhulluutta niin jostain se kielii. Ainakin jos ottaa huomioon että joka maalla noihin aikoihin oli jo kuningas ja se taisi olla valtajärjestelmänäkin ainoa tunnettu. Jostain syystä vaan suomessa ei saa näin olla, mutta kaikilla muilla kyllä se on itsestäänselvyys jolle vaan olkaa kohautetaan. Milloin tämä alistunut orjakansan mentaliteetti yleensä pääsi vallalle, että vain täysin järjestäytymätön ja vailla minkäänlaista hallintoa ollut maa on ollut ennen ulkopuolista valloittajaa. Sen sijaan että kysyisi onko tämä muinaiskunkkuilu suuruudenhullua fantasiaa, pitäisi osata mieluummin kysyä onko tämä nykylinjaus sitten jotain kurjuuden maksimointia?
Rehellisessä historiankirjoituksessa pitäisi osata kysyä oleellinen kysymys: jos ei rautakaudella kuningaskuntaa ollut, mutta se kumminkin oli järjestäytynyt yhteisömalli. niin mikä sitten oli hallinnon muoto?

Tällä kertaa on kuitenkin tunne että jos vaan jaksaa panna pökköä pesään, niin kyllä nuo torvet siitä hiljenee…

Joo, itse asiassa koko kunkkuilu nojaa kirjallisiin lähteisiin, eikä siinä ole nokan koputtamista.

Valitettavasti asia on niinkin, että tieteellä ei ole asian kanssa mitään tekoa, vaan uskooko sellaisten olleen tai olleen olematta, on puhtaasti sopimukseen pohjaava asia. eli sama ongelma kuin vaikkapa piispa Henrikin historiallisuuden kanssa, aiempi sukupolvi uskoo olleen, seuraava sukupolvi kiistää, ja kolmas taas hyväksyy jne. Kyse on vaan kunkin aikakauden omista arvoista, jota peilataan menneisyyden kautta ja mikä on poliittinen ilmapiiri – sen mukaan Henrik joko oli tai oli olematta.

Tietenkin tieteellisin metodein voi tutkia varsinaisia kirjallisia lähteitä, eli soveltaa ns. lähdekritiikkiä. Tiettävästi tästä muinaiskunkku-hommelista on ainoan pätevän lähdekriittisen tutkimuksen tehnyt Martti Linna joka toi hyvin selvästi esiin, että nämä useissa eri lähteissä kummittelevat muinaiskunkut, eivät omaa samaa kirjallista alkuperää. Kiistatta muinaiskunkkujen historiallisuus voitaisiinkin kyseenalaistaa, jos kaikki lähteet nojaisivat vain yhteen alkuperään jota on sitten kopioitu. Kuitenkin kainuun kunkut kirjallisessa muodossaan nojaa ainakin kolmeen neljään eri lähteeseen, joilla ei ole keskinäistä yhteyttä.

mutta kuten sanottua, pohjimmiltaan tämä on poliittinen eikä historiallinen kysymys. Vallalla on ollut pitkään trendi joka tähtää suomalaisten menneisyyden know-hown räikeään aliarvioimiseen, motiiveista jotka varmaan ovat moninaisia. Mitä tulee viittaukseesi arkeologiseen evidenssiin, rautakauden osalta on kiistatta näytettävissä kaikki järjestäytyneen korkeakulttuurisen yhteisön merkit.

Niin kauan kun kukaan ei pysty esittämään mitään tieteellisesti pätevää, ovat tiedot Suomen kuninkaista tieteelliseltä kannalta yhtä lailla totta kuin erheellisiä ja kaikki muu vain olettamusta.

Kuten sanottua, päätös jonkun kauan sitten eläneen ihmisen tai mahtimiehen ym olemassaolosta on sen tason juttu, ettei siihen ole olemassakaan mitään tieteellistä metodia. jos joku tässä yhteydessä puhuu "tieteen hyväksymästä" tms se on puhdasta retoriikkaa.
Kaikki on sopimukseen perustuvaa. On aivan perusteltua väittää naama kirkkaana että vaikkapa Aleksanteri Suuri ei ollut todellinen henkilö, sillä hänestä ei tosiaan ole olemassa mitään konkreettista.

Toisaalta taas esim Shakespearea pidetään historiallisena henkilönä vaikka jo aikalaislähteet epäilivät onko tälläistä näytelmäkirjoittajaa ollut olemassakaan, vaan oliko se vain salanimi laajemmalle kirjoittajajoukolle.
Lyhyesti sanoen, jos haluaa suomalaiskuninkaat koulukirjoihin, se on puhdas markkinointikysymys.

Ainakin itse teen työtä käskettyä valistushommissa. tulin justiinsa Karvialta, jossa pohdimme lauhanvuoren linjojen ja "kyrönmetsän taistelun" maantieteellistä aluetta ja tulimme tulokseen että kovin kaukana muinaiskainuu kuninkaineen ei ole siltä alueelta sijainnut. Innostuivat heti kertomaan metsässä olevissa kivikasoista jotka paikallisen perimätiedon mukaan ovat sotapäälliköiden hautoja.