Tyrvään ja Sastamalan kirkot

Turussa vissiin tehtiin se, mikä Tampereella jäi tekemättä. Kustaa III alkuperäinen suunnitelma oli rakentaa keskustorille neljä eri uskontokunnan kirkkoa vierekkäin. Tekemättä tuo jäi.

mutta tuohon Sastamalaan. Siellähän on kirkko poikineen ja mukaan joukkoon kuuluisi vielä Karkun kirkko. Sanotaan että kun kapuaa Ellivuoren pirunvuoren päälle, voi nähdä (hyvällä ilmalla) seitsemän kirkon tornit. Siinä varmaan on joku juttu että aikanaan kirkonrakentamisessa on vedetty kunnolla överiksi kustannuksista viis veisaten.

En muuten itse asiassa tiedä miksi tällä alueella on tuhottomasti kirkkoja. tietääkseni väestöpohjakaan ei ollut niin suuri että olis joka kirkko saatu tupaten täyteen. jos joku tuntee paikkakunnan historiaa kertokoon.

Onhan noita. Onhan esim Bornholmin saarella ihan tuhottomasti kirkkoja, varmaan kymmenittäin moisella luodolla. Näitähän on sitten esoteerikot sommitelleet erilaisiin geometrioihin, sillä juttu menee niin että moisen kirkkokatraan takana ei ole vähempää kun Templarit, ja tietty Temppeliherrojen suunnaton aarrekin on kätketty saareen – jos vaan joku osaa ratkoa geometrisen koodin.

Juttu on toisaalta niinkin että että näitä 33-mittoja ei olisi voinut syntyä ahvenanmaalla koska saari on siihen liian pieni, mutta mantereen puolella näitä on sitten enemmänkin. Tähän liittyy muuten nuo kiviä viskovat jättiläisetkin. Kuten tutkimusporukkamme älyllisempi siipi hoksasi – ja minähän en kuulu siihen – kirkot rakennettiin aina vastarannalle näitä kivenviskojia. Yleensä juttu onkin niin että n. 3km päässä vastarannalla onkin aina jokin hiisinkangas, hiisinkallio ja muuta hiisi- aiheista juttua. Arvaatte jo mihin tämä johtaa… jos kirkot on aina 33.3 km välein toisistaan, on nämä hiisi- nimisetkin paikat silloin….

En tiedä onko tästä ollut aiemmin puhetta, mutta kun alkaa näihin vierekkäisiin kirkkoihin oikein kunnolla perehtyä – ja niitä edeltäneisiin puukappeleihin, alkaa muodostumaan kummallinen kuva. Meillähän on tämä perinteinen asetelma että ensin oli hyviä suomalaispakanoita, joita sitten tuli roomalaiskatoliset käännyttämään uskoonsa, enemmän tai vähemmän krouvisti, ja näin pakanuus vaihtui sitten kristinuskoon. Tämä on niin laajalle levinnyt myytti, ettei oikein tiedä, uskaltaako tässä edes uida vastavirtaan.

Totuus kuitenkin on ja pysyy, että Suomi on täynnänsä näitä puukirkkojen raunioita, ja sammalen alla kaikenmaailman hopearistiä ja muuta krusifiksia. Uskon että kun pelkästään läntisestä suomesta lyö nämä kaikki yhteen – saadaan sadoittain kadonneita kappelinraunioita. Millään ei voi välttyä ajatukselta että kun rooman kirkko tänne työntyi, ensin 1200-luvulla mutta kunnolla 1400-luvun alussa, se ei suinkaan hävittänyt pakanuutta vaan toisen kirkkokunnan. Sitä en tiedä mikä edeltänyt kirkkokunta on ollut, mutta aikas tavallahan nämä puukappelit kontekstin perusteella muistuttaa ortodoksien tsasounia. Toisaalta tiedämme että Norjasta levinnyt Olavin kultti oli myös Satakunnassa, ja se ilmeisesti oli enemmän kelttikirkkoa kuin roomalaiskatolista. Eikä se kelttikirkko tainnut niin katolinen ollakaan, kuin luullaan.

Lyhyesti sanoen, on kutina että kristinusko on tänne tullut aaltoina; on ollut kelttikirkkoa, on ollut ortodoksinen uskonto ja on ollut löyhästi roomalaiskatolinenkin uskonto, alkuun löyhästi ja pirstaleisesti; kaikenmaailman munkkikuntaa fransiskaaneista sisteriläisiin. Sitten vaan jossain kohtaa historiaa on noussut vaan yksi kukkulan kuningas ja muistoksi on jäänyt näitä vierekkäisiä kirkkoja hurumykkä, ja vielä enemmän tuhopoltettuja kappelinpohjia. Tämä olis niinku mun näkemykseni asioihin, mutta sehän on kaukana tästä perinteisestä pakanat vs. kristityt asetelmasta.

Joo, mullekin alkaa kokonaiskuva vasta nyt hahmottua – eikä vieläkään kunnolla. Suomalaisen rautakautisen kulttuurin yhteneväisyys kelttikulttuuriin on niin ilmeinen, ettei tosikaan. Onhan meilläkin näitä dolmeneita (suom. pöytäkiviä), kuppikiviä, tumuluksia (suom. kumpuhautoja), menhireitä, pyhiä vuoria – joita linnavuoriksi sanotaan jne. Tämä on auennut vasta asteittain, taisi olla silloin kun metsänmenninkäinen näytteli sitä pöytäkiven kuvaa, enkä itsekään tajunnut että niitähän on maassamme satoja ja taas satoja. Toinen oli tuo junkkarinmätäs joka on niin ilmeinen tumulus kun olla ja voi – ja näitäkin on puoli hämettä täynnänsä.
Sen lisäksi näihin tumuluksiin liitetään niin skotlannissa, irlannissa kuin suomessakin tarustoa maanalaisista tunneleista, joissa menninkäiset ja peikot vipeltää. Itse asiassa niissä onkin ollut kaivettuja tunneleita, jotka tietty on romahtaneet aikaa sitten, mutta taruston yhteneväisyys on sekin ilmeistä. Kun kulttuuri on näin identtinen irlannin kanssa, niin onko se sitten kumma, että näitä ley-linjoja alkaa putkahdella esiin täältäkin – kuuluuhan nekin samaan kulttuurivyöhykkeeseen. Yhteys kotimaisen shamanismin ja brittiläisen druidismin välillä on ilmeinen. Toki suomesta puuttuu joitakin juttuja; spiraalikoristeita ja ogam-riimukin on laskettavissa yhden käden sormella, mutta silti. Tuntuukin oudolta että kukaan ei ole viitsinyt koskaan koostaa näitä juttuja yksiin kansiin, mutta kenties yliopistotutkijoiden aika menee analysoidessa pohjanmaan talonpoikais-puulusikoiden vuolentatekniikkaa (oliko tämä nyt kauniisti sanottu?).

Se mikä itseäni on kiehtonut druidismissa eivät ole itse druidit, vaan niitä tutkineet 1600-luvun antikvaarit, eli arkeologien edeltäjät, joilla oli toinen jalka rosenkreutzilaisuudessa, ja toinen kabbalassa. Tätä juttuahan tehdään vieläkin jossa kelttikirkkojen katsotaan olevan druidismin perillinen, ja salaista geometriaa onkin etsitty kirkkojen mittasuhteista aina näihin päiviin, sekä tietenkin niiden asettumista samalle suoralle. Pisimmälle sen vei 1700-luvulla muuan kabbalaan hurahtanut Stukley joka sanoi druideilla olleen oma kirjoitusjärjestelmä, joka oli kätkeytyneenä rakennusten ja pyhien paikkojen sijainteihin, eräänlaisena maantieteellisenä koodina. Vanhana 33.3 –tutkijana allekirjoitan tämän täysin, sillä koodi todellakin tuntuu olevan olemassa, joskaan en ole viitsinyt sen mystisempiä tulkintoja koskaan julkisesti esittää, sillä maltillisetkin selitysmallit on vähän liian radikaaleja kylmiltään.

Joo, melko turvallisesti voi olettaa, että nämä ryppäät on myös eri kirkkokuntien tekemiä. Jostain saattaa löytyä kaivauksissa aikas läjä bysanttilaisia rahoja ja toisesta roomalaisia rahoja. Tai vaikka olisikin löyhästi samaa kirkkokuntaa, on niin eri tahojen rakentamia, ettei yhteistä säveltä juurikaan ole löytynyt. Kannattaa aina muistaa, että kristinuskon väljät uskonkappaleet ei ole juurikaan suosinut kovinkaan yhtenäistä kristinuskoa. Näin oli ennen, ja näin oli nyt, jossa modernissakin kaupungissa lähekkäin on luterilaisten lisäksi kaikenmaailman jehovan todistajien temppeliä ja adventtikirkkoa.

Sitten on tietenkin yksi juttu, jota ette halua kuulla, jos haluatte pitää kiinni hyväPakana/pahaKirkko –asetelmasta. 1100-luvulla väkimäärä kääntyi näillä kulmilla radikaaliin nousuun. Unto Salo ehdottaa että rautakautiset kulttuurit saattoi pitää väkimäärän aisoissa – jotta kaikille riittäisi ruokaa – yksinkertaisesti viemällä ylimääräiset lapset metsiin kuolemaan. Ehkä justiinsa noille uhripaikoille, joista täällä on ollut puhetta. Tapahan on ollut yleinen käytäntö useilla pakanakulttuureilla ja jopa antiikin korkeakulttuureillakin. Monet pyhät paikat saattaa yksinkertaisesti olla lapsenmurhauspaikkoja. Kristityt sitä vastoin lähtivät siitä, että lapset kaikessa viattomuudessaan ovat pyhiä, ja sen takia koskemattomia. Näin suomenkin historiassa nähdään kristinuskon levitessä oikea lapsentekobuumi, joka synnytti sen ajan suuret ikäluokat. Kristityt piti tietenkin tarkan vaarin, että nämä ikäluokat tunnustavat oikeaa uskoa, ja sehän sai siitä oivaa työväkeä jolla vallata lisää peltopinta-alaa, ja luoda kulttuuria laajemminkin. Eikä tässä mitään uutta, tämähän on aina ollut kristinuskon salainen ase, joka on ollut maailmanvalloituksen tae. Kirkot on aina hanakasti omineet lehtolapsia luostareidensa uumeniin, jotta näistä tulee lähetyssaarnaajien armeija vuosikymmenen päästä.
Eli sekin pitää ottaa huomioon, että nämä tiiviit kirkot saattaa olla yhdenlaisen väestöpolitiikan – tai pikemmin väestöräjähdyksen – seuraus.