× Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

NWO - Uusi uljas maailma

Lisää
03.09.2013 15:39 - 03.09.2013 16:21 #20066 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
NWO on pelkkä illuusio, joka estä näkemästä totuutta. Holtittoman laajenemisen ihannoimisen ja jatkuvien rakenneuudistusten takia organisaatiot ovat täynnä nilkkejä, jotka eivät osaa pitää mitään järjestyksessä.

Nokia kasvoi liian nopeasti ja tukehtui nilkkeihin. Byrokratia on kasvanut liian nopeasti ja on nilkkejä pullollaan. EU kasvaa liian nopeasti ja on tukehtumassa nilkeihin. Puolueiden pakkomielle uudistua vähän väliä on täyttänyt ne nilkeillä, ja suuryrityksissä on sama juttu.

Protestipuolueet kuten Persut kasvavat aivan liian nopeasti ja huolivat ehdokkaiksi kaikki halukkaat, ettei yhtään valtuustopaikkaa vain menisi sivu suun. Ne alkavat huolestuttaa enemmän kuin vanhat tuhopuolueet, joiden johtajat pääsääntöisesti tarkoittavat hyvää, vaikka aivotoiminta onkin samaa tasoa kuin jollakin mikä on muhinut patterin välissä muutaman vuoden ja kuvittelee saavuttaneensa tietoisuuden.

Kaiken muun päälle äärioikeistolaisuus on heräämässä, koska lähiöt täyttyvät liian nopeasti haalituista mamuista, joiden taso on mitä sattuu ja joiden sopeuttamisesta huolehtii aivan liian nopeasti kasvanut byrokratia.

Äärivasemmisto sentään on halvaantumassa pyrkyreiden ja rähinöitsijöiden takia eikä enää kykene muodostamaan selväjärkisiä ajatuksia tai houkuttelemaan riveihinsä karismaattisia johtajia

Kaaos meillä on alkamassa eikä mikään suunniteltu dystopia, ja sen kautta on kai pakko siirtyä diktatuuriin, ettei yhteiskuntajärjestys romahda.

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf
Viimeksi muokattu: 03.09.2013 16:21 juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 16:10 #20068 : Jalat_maassa_Pää_pilvissä
Näin "neitsyyteni" menee ainakin sinikivellä postaamisessa niin että poksahtaa :whistle:


lisäksi haluan kantaa "korteni" yhteiseen kekoon ja komppaan Jupen "tylyn realistista analyysiä" miten vähällä järjellä suomea/maailmaa hallitaan..eli "ei mitään uutta auringon alla" Ihminen on mitä se on.... :sick:

Tässä kevennys aiheeseen "ujosti" liittyen:


"DO YOU REALIZE THAT FLUORIDATION IS THE MOST MONSTROUSLY CONCEIVED AND DANGEROUS COMMUNIST PLOT WE HAVE EVER HAD TO FACE?

Notta nöyrä tervehdys kaikille täällä "seilaaville" ihmisille. Olen jo jonkin aikaa saanut lukea teidän mielenkiinoisia ja hyvä postauksia aiheista jotka myös itseäni kiinnostavat kovasti. Kaveri vinkkais tästä saitista ja jumiin jäin tietenkin. Jupen kirjojakin on tullut jo 3 hankittua ja ovat olleet paljon enmmän kuin vain hankinnan arvoisia ja antaneet moniin päässäni pyörineisiin kysmyksiin lisää kysymyksiä :woohoo:

- Ende -

"Tulee aika, jolloin ihmiset tulevat hulluiksi. Mutta kun he näkevät jonkun, joka ei olekaan hullu, he hyökkäävät hänen kimppuunsa ja sanovat: Sinä olet hullu, sinä et ole meidän kaltaisemme."

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 17:21 - 03.09.2013 17:23 #20070 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: NWO - Uusi uljas maailma
Ei tää tilanne nyt niin monimutkainen ole ymmärtää.
Nythän me vaan palataan siihen samaan köyhyyteen joka oli olemassa ennen suuria ikäluokkia. Jostain syystä – historiallisista – suuret ikäluokat oli sellainen kultalusikka-sukupolvi joka sai kaiken ja ilmeisesti politiikoille on kunnia-asia saattaa ne hautaansa saakka kultaisena sukupolvena. Sen jälkeisillä sukupolvilla nyt ei ole sitäkään vähää oikeutta mihinkään. Sanomattakin selvää että esim eläkeiän nostot ei tietenkään liity millään lailla tähän sukupolveen…

Toinen korni väite on pohtia vientituotteen syntyä. Aikaa sitten jo keksittiin että mitä ihmettä sitä tuottaa tässä maassa mitään kun tehtaat voi kiikuttaa suoraan sinne missä ostajatkin on. Näitä vientijuttujahan vietiin ulkomaille koko edellinen vuosikymmen, ja valtiokin myi omat osuutensa pois. Sattui vielä mukavasti nousevan Kiinan kanssa.

Oman maan infraa pitää mainiosti kasassa puolalainen työvoima a´la euron tunti. Nykyisin muuten Hesassa kaikesta infrasta ja rakentamisesta pitää 80% huolen puolalaiset ja virolaiset. Kotomainen rakennus- ym väki on oikeaoppisesti työttömyyskortistossa ja tuotto luonnollisesti valuu tonne Viron suuntaan.
Sivumennen sanoen taisin jo muutama vuosi sitten ihmetellä tätä Halla-Ahon touhua helsingin kaupunginvaltuustossa. Kaverihan piti pahana ongelmana muutamaa sosiaalirahoja syövää mamua kun taas puolalainen työvoima joka teki todellisen massatyöttömyyden ja työn polkumyynnin tähän maahan, sitä se ei nähnyt minkäänlaisena ongelmana. Mun mielestä ongelma on ollu koko ajan päinvastainen; yksi sossussa viihtyvä somali ei rassaa ketään mutta työpaikat vievä puolalainen kylläkin – erityisesti jos niitä on kymmeniätuhansia. ja jos multa kysytään niin nimenomaan Halla-aho valtuutettuna on luonut tämän rakennetyöttömyyden ulkomaisen työvoiman etuja ajaessaan.

Yksi vitsi on tietenkin tuo velanoton vähentäminen. Se saattaa vielä vedota puupäihin jotka nyt ei paljoa taloudesta ymmärrä. Koko maailmantalous – jokaista maata myöten – pelaa velalla. Viisas tietenkin kohdistaa sitä tuottaviin kohteisiin – jolloin korkokin on pienempi – eikä tumppaa sitä julkiseen puoleen jolloin korkokin on isompi. Kyse on todellakin vaan velan korosta. Kaikki nää eläkeiän nostot pitää nähdä juttuina joiden avulla korkoa pidetään kurissa. ei kai kukaan tosissaan kuvittele että eläkeiän nostolla olis mitään reaalista tekoa, kun harvoin ees 60-vuotiasta enää pidetään millään työmaalla. Oleellista on tajuta että velkaa otetaan – velkaa otetaan paljon – ja todella paljon. sitä voidaan ottaa jopa 200% bruttokansantuotteesta joka vielä tullaankin ottamaan.

Mistä me pääsemmekin yhteen nykykriisin syistä. Hommahan menee niin että euroopassa isot maat, kuten nyt saksat ja ranskat etc on aina tajunneet uhrata pikkumaat. Mitä enemmän jotain kreikkaa tai portugalia pannaan polvilleen, sen enemmän joku saksa voi pitää täystyöllisyyttä ja alhaisia kustannuksia. näin yksinkertaista se on suuren maan vinkkelistä joka on aina osannu uhrata pikkumaat itsensä sijasta. luonnollisesti tää toimii niin, että mitä enemmän työttömyyttä ja köyhyyttä on suomessakin, sen paremmin saksmanneilla ja fransmanneille menee – ja niillehän nykymeno sopii oikein hyvin. tilannetta jos katsoo kotimaisesta vinkkelistä, niin pitäs tietenkin lakata olemasta ajopuu. Näitä voi sitten lukee lehdistä kuinka saksan talous toipuu, kasvaa tai virkistyy jne kuin osoituksena laman lopusta. tottakai se kasvaa kun pikkumaat antaa uhrata ittensä niitten puolesta, mutta se tarkoittaa että sen huonommin näillä pikkumailla tulee sitten meneen.

tässä muutama juttu joka nyt tuli mieleen nykymeiningin taustoista. euroopan ikääntyminen, pääomien katoaminen kiinaan, halpatyövoiman tuottaminen ja kiero talouspolitiikka. toisaalta – nämä asiat on olleet vuosikausia jo tiedossa mutta kukapa niitä olisi ennaltaehkäissyt
Viimeksi muokattu: 03.09.2013 17:23 Jukkis.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 19:19 #20071 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Vs: NWO - Uusi uljas maailma

Jalat_maassa_Pää_pilvissä kirjoitti: Jupen kirjojakin on tullut jo 3 hankittua ja ovat olleet paljon enmmän kuin vain hankinnan arvoisia ja antaneet moniin päässäni pyörineisiin kysmyksiin lisää kysymyksiä


En ole julkaissut kirjoja, mutta kiitos nyt kuitenkin. :)

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 19:23 #20072 : Jalat_maassa_Pää_pilvissä
:blush: kröhömmm... tota noinii..tarkoitin Jukkista ...

Mutta Juppe kyllä sinäkin kirjottelet mielenkiintoista materiaalia myös tänne :)

Kiitos Ja Anteeksi :silly:

"Tulee aika, jolloin ihmiset tulevat hulluiksi. Mutta kun he näkevät jonkun, joka ei olekaan hullu, he hyökkäävät hänen kimppuunsa ja sanovat: Sinä olet hullu, sinä et ole meidän kaltaisemme."

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 19:39 #20073 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Vs: NWO - Uusi uljas maailma

Jukkis kirjoitti: Oman maan infraa pitää mainiosti kasassa puolalainen työvoima a´la euron tunti. Nykyisin muuten Hesassa kaikesta infrasta ja rakentamisesta pitää 80% huolen puolalaiset ja virolaiset. Kotomainen rakennus- ym väki on oikeaoppisesti työttömyyskortistossa ja tuotto luonnollisesti valuu tonne Viron suuntaan. Sivumennen sanoen taisin jo muutama vuosi sitten ihmetellä tätä Halla-Ahon touhua helsingin kaupunginvaltuustossa. Kaverihan piti pahana ongelmana muutamaa sosiaalirahoja syövää mamua kun taas puolalainen työvoima joka teki todellisen massatyöttömyyden ja työn polkumyynnin tähän maahan, sitä se ei nähnyt minkäänlaisena ongelmana. Mun mielestä ongelma on ollu koko ajan päinvastainen; yksi sossussa viihtyvä somali ei rassaa ketään mutta työpaikat vievä puolalainen kylläkin – erityisesti jos niitä on kymmeniätuhansia. ja jos multa kysytään niin nimenomaan Halla-aho valtuutettuna on luonut tämän rakennetyöttömyyden ulkomaisen työvoiman etuja ajaessaan.


Halla-aho on selvästikin keksinyt pelastaa Suomen islamisteilta ja turvaa selustansa hyväksymällä halpatyövoiman, että sitä olisi vaikeampi leimata rasistiksi. Semmoinen humanistisen tiedekunnan tuote.

Kumminkin hänen lähestymistapansa on tehnyt hyvää Persuille. Nykyisin asioihin perehdytään ja lähdetietojen tarkistaminen on kunnia-asia, koska Halla-aho onnistui luomaan huiman kannatuspohjan näyttämällä kotimaiselle medialle keskisormea ja tarkistamalla itse mitä muualla oikeasti tapahtuu.

Toista se oli silloin kun Soini herätti huvittuneisuutta ylistämällä Islannin pankkisektoria. Sillehän hymyilivät kokkareetkin.

Nyt meillä on puolue, joka ei luota kotimaisiin tiedotusvälineisiin ja se on tosi hyvä juttu.

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 21:09 #20074 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Vs: NWO - Uusi uljas maailma

Halla-aho on selvästikin keksinyt pelastaa Suomen islamisteilta ja turvaa selustansa hyväksymällä halpatyövoiman, että sitä olisi vaikeampi leimata rasistiksi. Semmoinen humanistisen tiedekunnan tuote.


tää on ollu hirvee strateginen virhe. suur-helsingin aluehan on nykyisin halpatyövoiman keskus. täällä pirkanmaallakin ne tekee 20% hommista ja yllätys yllätys - pirkanmaalaisten työttömyysluvut on melkeen samat. en tiedä kuka tässä kuvittelee pitkän päälle voittavansa luomalla työttömyyttä - ei ainakaan verotulojen puolesta.

Kumminkin hänen lähestymistapansa on tehnyt hyvää Persuille. Nykyisin asioihin perehdytään


tämän allekirjotan. muistelenpa tossa vielä legendaarisen SMP:n aikaa kun ihmisten -ainakin vanhempien ihmisten - mielikuvat neekereistä oli suoraan Tarzan-filmeistä. se oli jotain syvän myötähäpeällistä. se oli sitä aikaa kun tosissaan uskottiin että afrikassa on ihmissyöjäkasvejakin kun kerran Tarzan-leffoissakin sellainen oli. En silti pistäisi ihan kaikkea taustatyön piikkiin, kyllä tässä yleisellä puusta putoamisellakin on oma osansa.

mutta noin kokonaisuutena. mitä tässä rupee rutisee hallituksen hommeleista. taidan aikani kuluksi avata puhtaan reformaatioketjun tossa huomenissa jossa kerron miten asiat pitäisi hoitaa. uskon että hyville ajatuksille on aina kysyntää kun kerran kaikki on niin tuuliajolla. saa muutkin osallistua reformaation suunnitteluun ja kun saadaan älyllinen kapasiteetti tarpeeks korkeelle, perustetaan puolue, tai pannaan joku liittymään jo olemassaolevaan ja äänestetään kaikki sitä. älkääkä vaan kuvitelko että itse rupeisin

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
03.09.2013 21:38 #20077 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Vs: NWO - Uusi uljas maailma

Jukkis kirjoitti:

Halla-aho on selvästikin keksinyt pelastaa Suomen islamisteilta ja turvaa selustansa hyväksymällä halpatyövoiman, että sitä olisi vaikeampi leimata rasistiksi. Semmoinen humanistisen tiedekunnan tuote.


tää on ollu hirvee strateginen virhe. suur-helsingin aluehan on nykyisin halpatyövoiman keskus. täällä pirkanmaallakin ne tekee 20% hommista ja yllätys yllätys - pirkanmaalaisten työttömyysluvut on melkeen samat. en tiedä kuka tässä kuvittelee pitkän päälle voittavansa luomalla työttömyyttä - ei ainakaan verotulojen puolesta.


Halpatyövoimalla yritetään pitää vaurauden kulisseja pystyssä, vaikka lama on jatkunut jo viitisen vuotta. On varaa tehdä ja rakentaa vaikka mitä kun kustannuksista tingitään ja otetaan päälle velkaa.

Tuoreimman arvion mukaan rakennusalalla on melkein 60 000 ulkolaista duunaria ja määrä lisääntyy muillakin aloilla.

Yksikään puolue ei ole ottanut asiakseen pitää työelämästä pudotettujen puolia, joten meillä on melkoinen aukko poliitisella kentällä. Vielä kun työttömien asema heikkenee entisestään säästöjen takia ja joku, luultavasti hyvää tarkoittava demari, keksi alkaa panna kotimaista pimeää työvoimaa kuriin niin johan alkaa löytyä markkinarakoa ääriliikkeille. Nälkä ja kurjuus saavat ihmisen tekemään vaikka mitä.

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
04.09.2013 09:00 #20080 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
Demarien suurin virhe on ollut brändätä tulonsiirtonsa sosialismiksi ja ylistää niitä kuin urotekoja.

Muut kuppaavat kansantaloutta oikeudenmukaisuuden nimissä eivätkä ole tyytyväisiä mihinkään. Siksi ne vaikuttavat vähemmän ahneilta kuin SDP, vaikka tosi asiassa yksin Kepun aivovammaisesta aluepolitiikasta on enemmän haittaa kuin demarien sosialismista.

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
05.09.2013 08:09 #20106 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
Niinistö on vissiin vakuuttunut että YouTubesta löydetyssä pätkässä kemiallisien aseiden kanssa leikkivät univormuttomat syyrialaiset ovat hallituksen joukkoa, jotka ovat unohtaneet vormunsa kasarmille.

mtv3.mobi/category/article?sectionId=news_foreign&articleId=2013/09/1800496&originalLink=/uutiset/ulkomaat.shtml/2013/09/1800496/suomi-on-toiminut-kulisseissa-syyria-asiassa

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
05.09.2013 09:13 #20107 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
Täähän tarkoittaa sitä että zombipankit alkavat kohta kaatua, minkä on nähnyt kyllä kultavaraintojen hupenemisestakin, eli kohta nähdään minkä suuruusluokan luottotappiopottia Euroopan talousveturi piilottelee. Moni muukin maa vajoaa syvälle.

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.09.2013 12:32 #20175 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
Tottakai ostin nalle Wahlroosin kirjan kun sen kerran alekorista löysin. Jotenkin vaan aavistelin että silloin ilmestyessään toimittajat kohteli sitä epäoikeudenmukaisesti ja näki siinä riistävän elitismin elementtejä, näkökulma johon tietenkin oikeuttaa Nallen aiemmat heitot. Kirjahan on monellakin tavalla taloustieteen ym pitkäpiimäistä – joskin analyyttista – historiaa josta toimittajan on vaikea purra mitään hyvää otsikkoa.

Yksi raflaavampia otsikoitahan oli, miten Nalle vastustaa demokratiaa ja erityisesti näkee sen enemmistön tyranniana. Luinpa tuon kohdan ja asia ei ole ihan noin mustavalkoinen.
Nalle lähtee tässä kohtaa liikkeelle suurista ikäluokista, eli eläkeläisistä, joita suomessa alkaa olla jo likemmäs miljoona ellei ylikin. Eläkkeet maksetaan tietenkin julkisista varoista samoin kuin terveydenhuolto- ym palvelut joiden suurkuluttajina eläkeläiset tapaa olla. Tällä sukupolvella on tähän varaa sillä eihän se salaisuus ole, että tämän maan omaisuusmassa on tän sukupolven käsissä, ja säästöjä on siinä mitassa tän sakin sukanvarressa, ettei tälläinen meikäläinen pääse lähellekään.
Ongelmahan on, että palveluita, eläkkeitä ym rahoitetaan tietenkin lainarahalla. eipä siinä paljoa vaihtoehtoja jollei työtätekevien pienempien sukupolvien veroprosenttia nosta tonne 60-70%.

Itse asiassa Nalle näkee tässä kauemmaksi. Hän näkee ongelman itse demokratiassa, joka on kuten tiedämme, enemmistön sanelua. Eläkeläisiä alkaa olla enemmistö ja jos he osaavat yhdistyä – kuten varmasti osaavatkin – sen taakse että eläkkeitä maksetaan vastakin julkisista rahoista ja palvelut pelaa. Joka tietää lisää velkaa jonka ainoana vaihtoehtona on verojen nosto joka karkottaa maasta pääomat ja yritykset – kuten on käynytkin. Velan voi toki vieläpä siirtää nuoremmille tai nyt vielä syntymättömillekin sukupolville. Voimme jopa lopettaa nuorempien sukupolvien infran, teknologisen kehityksen ja palvelut jotta varmasti eläkkeet saadaan maksuun. Toiset sukupolvet voi jättää kokonaan puille paljaille ja tehdä heidän elämänsä jo syntymästä saakka sellaiseksi etteivät eläissään tule nauttimaan taloudellisesta vapaudesta.

Tämähän on juuri nyt tapahtumassakin, ja korjausliikkeet on olleet lähinnä kosmeettisia. Ongelma ei kumminkaan ole etteikö jostain löytys hallitusta joka olis valmis leikkaan eläkkeitä vaan ongelman ydin on itse demokratiassa. Ymmärrettävästi suuret ikäluokat osaavat kyllä äänestää vain niitä ehdokkaita jotka tätä kieltäytyvät tekemästä joten oksan sahaaminen jatkuu.
Tästä puhuminen – jopa mainitseminen – on tietenkin tabu joten ei ihme että Nalle sai toimittajilta nenilleen. kaikki kuitenkin tiedostaa jutun vaikka siitä puhuminen onkin kiellettyä. Poliittisesti tätä onkin mahdoton ratkaista joten joudumme vain jatkamaan samalla linjalla; estämään uusien investointien synnyn ja ottamalla velkaa velan päälle. Katsotaan sitten lopussa miten käy.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.09.2013 20:16 #20190 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
Mullakin on sellainen kutina, ettei mummojen ryöstäminen ole parin kymmenen vuoden päästä kovin paheksuttavaa.

Kumminkin olen skeptinen sen suhteen, että suuria ikäluokkia elätettäisiin valtion varoista, sillä hallitus syytää onnessaan tukilainoja konkurssimaille. Ne tuet ovat kyllä läpinäkyvää Keski-Eurooppalaisien pankkien tukemista, mutta vajaaälyinen ministeri on tyytyväinen kun saksalaisetkin ovat tyytyväisiä, ja mikseivät olisi? Nehän saavat tukiin käyttämänsä rahat saman tien takaisin messevien korkojen kanssa, koska saksalaisilla pankeilla ei ole vastuuta tukien takaisin maksusta. Se on Kreikalla ja kumppaneilla.

Tuetut maat taas ovat tunnettuja velkojen kanssa kikkailusta. Sitä otetaan mahdollisimman paljon ja sitä maksetaan pois mahdollisimman vähän. Suurista veloista selviytyy helpoimmin ja halvimmin ajautumalla maksukyvyttömyyteen, mikä nollaan tilanteen. Jonkun vuoden on aika vaikeaa ja levotonta, mutta sitten pankkiirit alkavat taas antaa lainaa ja voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Suomen hallitus kiristi 90-luvulla saksalaisilta "sotakorvauksina" jonkun devalvoinnin tai minkä lie jossan EU-yhteydessä, en nyt muista tarkemmin, mutta kumminkaan heihin ei enää passaisi luottaa liian paljon, koska eivät he ala pelata kaksilla säännöillä vain sen takia, että suomalaiset valehtelevat itselleen olevansa tavattoman rehellisiä. Missään tapauksessa ei pitäisi mennä mukaan johonkin epämääräiseen juoneen, mistä ei kerrota tarkemmin, niin kuin Vanhanen ja Katainen.

Saksa on kusessa pankkien luottotappioiden kanssa ja jokainen suomalaisilta kusetettu miljardi helpottaa sen tilannetta.

Jos vastuut lankeavat niin suurien ikäluokkien on turha parkua yhtään mitään, koska ylimääräistä jaettavaa ei ole eikä lisää velkaa voida ottaa.

Paras kirja, jota ehkä et ole lukenut.
Pohjolan Galápagos - Suomi 104 vuotta erikoisjuhlaversio.pdf

Pitempi versio:
Pohjolan Galápagos.epub

Kattavasti linkitetty ylimääräinen luku.
Musta surma.pdf

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.09.2013 22:09 #20192 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
No jaa. onhan tuo avustuspaketti hölmöntölmäys vailla vertaa, mutta siltikin vain ohimenevä takaisku. rahallisesti ei kai sen kummempi kun taannoinen rikkidirektiivi joka maksoi maalle suurin piirtein saman verran.

mutta palataan hetkeksi tähän eläkepommiin. En tiedä onko eläkeläisten rosvoaminen mahdollista, niin poliittisesti kuin juridisestikaan. Varmaa on ettei sitä mikään puolue lähde ajamaan niin kauan kun eläkeläiset muodostaa äänestäjien enemmistön, joka yksin takaa ettei se ole mahdollistakaan. Enkä usko minkäänlaiseen vapaaehtoisuuteen, kuka kumma nyt antaisi tulonlähteitään leikata? Ei sellainen pyyntö ole reaalimaailmasta.
joten jatkamme samalla linjalla; eläkepommi pitää vaarin että velkaantuminen jatkuu, nuorisotyöttömyys on mitä on, työtätekevien etuja kiristetään, verot kohoaa ja investointeja jäädytetään. lopputuloksena on velkataakka persaukisten maassa jota maksetaan vielä 2060-luvullakin. Silti näillä eväillä mennään koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. vai onko sittenkin?

Ehkä tässä vaan lähestytään asiaa ihan väärästä suunnasta. Minähän olen ollut pitkään vankkumaton puolestapuhuja perustulon tai ns. kansalaispalkan puolesta. Yllättävää kyllä, olen saanut toverin Nallesta itsestään.
www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194838361410/artikkeli/wahlroos+perustulo+minimipalkkaa+parempi+ajatus.html

Perustulo tekisi tavallaan meistä kaikista ”eläkeläisiä” eli yhteiskunnan rakentaminen viimeinkin tulisi valmiiksi filosofisessa mielessä. Nallen idea on varmasti että minimipalkkalaista voitaisiin viimeinkin luopua, ja koska ihmisillä on aina pohjatulo, voidaan tehottomuus kitkeä laajoilla irtisanomisilla, joiden inhimilliset vaikutukset jäisivät perustulon ansiosta pienemmiksi. Käytännössä tämä koskisi ainakin byrokraattien armeijaa koska mittavat tukijärjestelmät ajettaisiin alas kun perustulon edestä kaikki sosiaaliset avustukset, valtaosa eläkkeistä ym lopetettaisiin. Itse näen sen edut sen tarjoamassa vapaudessa, mutta ennen kaikkea siinä että köyhyys loppuisi viimeinkin ihmiskunnan historiasta. Tälläisellä on myös merkitystä velkaantumisen säätelijänä ja tietenkin ajatuksena että pienemmän vähemmistön pitäisi elättää suurempi enemmistö omalla kustannuksellaan.
Silti uskon että sen edessä on vielä yksi suuri este. Se vapauttaisi ihmiset myös arkipolitiikasta, seikka johon puolueet eivät varmasti suostu. Systeemihän on olemassa belgiassa ja sielläkin oltiin vuosien ajan ilman minkäänlaista hallitusta, eikä sitä kukaan kaivannutkaan.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
11.09.2013 22:25 #20193 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa NWO - Uusi uljas maailma
Jatkan muuten vielä tuosta perustulosta että sehän on tässä maassa käsitetty aivan väärin. Meillä se on vesitetty versio joka käsittää saman nimekkeen alle tökärit, toimeentulotuen ja asumistuen, ja tarkoitettu lähinnä kelkasta pudonneille. Sehän ei silloin ratkaise mitään koska on vain uusi nimeke vanhalle systeemille ja sitä pitääkin vastustaa.

Ymmärrettävästi yrittäjä-henkiset kaverini sitä vastustaakin ja tajuaahan se kun repii hirveellä työllä minimaalisen toimeentulonsa ja toiset sais saman ilmatteeks. Oon kyllä koettanu valistaa että perustulo on vastikkeetonta tuloa joka annetaan jokaiselle suomen täysi-ikäiselle kansalaiselle siviilisäädystä riippumatta. se ei oo mikään sossunraha. se kuuluu myös näille pienyrittäjille, ja uskon että niillekin moinen raha olis etu koska kenkään ei tarttis mennä konkkaan, koska siinähän tavallaan vapautuu yrityksensä tuottavuudestakin.
Se kuuluis yhtä lailla mökin mummolle kun Nalle Wahlroosille. Kaikille.

Itse säilyttäisin eläkkeistä työeläkkeet ja kenties belgian malli jossa työssäkäyvä saa aavistuksen parempaa rahaa, voisi olla motiivin kannalta olennainen. mikäs sen kivempaa kun saada perustuloa ja siihen palkkaa päälle, ja jos se on joku pahanolon työpaikka, aina on vapaus lähteä lätkimään koska riippuvuutta palkkatyöstä ei enää ole. elämänsä saa oikeestaan viettää niinkun haluaa. mitään minimipalkkalakia ei edes enää tarvittaisi.

Luonnollisesti se olisi täysremontti. Sanomattakin selvää että kaikkinaiset muut avustukset, eläkkeet ja tukimuodot jäis historiaan ja niitä paapova virkamieskunta saa mennä uudelleenkoulutukseen. Politiikassa on kyse vaan rahan uudellenkohdistamisesta.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Antero

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.182 sekuntia