Minulla taitaapi tällä hetkellä olla ns. poliittinen vaihde päällä ja näin pääkirjoituksen ominaisuudessa paljastan jotakin niin kotimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jota ei tässä vauhdissa ennätä aina hoksatakaan. Ennustan pahaenteisesti että huonosti tulee vielä tämä leikki päättymään ja näemmä on kerran sadassa vuodessa tapana hakata päätään siihen kuuluun karjalan mäntyyn.

Minähän olen siis tituleerattu monessakin eri yhteydessä Kremlin kellokkaaksi joka enemmän kuin mielellään ajaa putinistista politiikkaa. Nyt ajattelin avata mitä tämä ajattelu on. Minä katsokaas olen sitä sukupolvea joka nuoruutensa eli YYA-Suomessa, siinä harmaassa 1980-luvun pysähtyneisyyden ajan Suomessa ja maailmaa johti vanhat seniilit ukkelit. Silloin oli ilmiönä nuo rauhanliikkeet, jotka olivat kokoluokaltaan massiivisia. Sen filosofian mukaan huonokin rauha on parempi kuin hyvä sota, ja varsinkin Suomen kaltaisten puolueettomien maiden piti osata pysytellä konfliktien ulkopuolella. Puolueettomuus miellettiin liennytyspolitiikaksi ja niiden rooli oli avittaa suurvaltoja pysymään puheväleissä. Rauha oli kaikki kaikessa.

Rauha oli ironinen sana koska itänaapurissa eli jo silloin, ja elää vastakin, aggressiivinen suurvalta joka ei noudattanut kuin omia lakejaan ja tahtojaan. Venäläiset on brutaali ja vainohullu kansa joka reagoi nopeasti ja äärimmäisellä tavalla ymmärtäessään etupiirinsä olevan uhattuna. Sen kanssa piti vain osata pärjätä ja avainsana oli ennaltaehkäisy. Piti ennalta ymmärtää ettei kaikenlaiseen politiikkaan ole varaa. Suomettumiseksi tätä on sanottu.

suurlahetysto moskova kekkonen

Ainoa mikä pelastaa meidät lähitulevaisuuden ulko- ja turvallisuuspoliittiselta kriisiltä Venäjän kanssa on kiireesti kloonata Kekkonen takaisin, mielellään suoraan koeputkiaikuisena, ja palauttaa puolueettomuuspolitiikka

Nato-kohkaus ja lopulta jäsenhakemuksen jättäminen teki lopun paitsi puolueettomuuspolitiikasta myös sen liennyttävästä filosofiasta. Yllättävästi puolueettomuuspolitiikasta tehtiin retorisesti venäläismyönteistä politiikkaa ja putinismia. Raja on hämärretty ihan tieten sillä ainahan nato-hakemuksen esteenä ovat olleet ihmiset, jotka ovat sisäistäneet puolueettomuuspolitiikan. Kysyä toki voi, onko puolueettomuusajattelu oikeasti kremliläistä politiikkaa. Minä itse näen sen niin, että puolueettomuus on luottamista omiin kykyihin; omaan ulkopolitiikkaan ja sen diplomatiaan sekä siihen että nojana on Suomen omat ja itsenäiset puolustusvoimat. Vieraan vallan apuun ei pidä luottaman. Se on siis ajatteluna mitä isänmaallisinta ja siihen nojaavat kunnon patriootit. Ymmärrän toki kumppanuuksien ja liittolaisuuksien edut, mutta ajautuminen ulkopuolisen instanssin ajopuuksi on vain nykypäivän suomettumista ja taatusti vähemmän isänmaallista. En minä nyt nato-kannattajia aivan maanpettureina pidä mutten kovin kaukanakaan.

Kun nyt on kumminkin hakemus sisässä, pitää olla sitten natompi kuin nato itse. Sen olemme viime kuukausina nähneet. Ukrainan sodan vuoksi Suomemme on hakenut tietoista välirikkoa Venäjän kanssa. Jopa sen uhalla että ruoan ja bensan hinnat nousee pilviin ja sähkösaatavuuskin on riskirajoilla. On lyöty kauppahanat kiinni, viisumit jäädytetty ja venäläisten omaisuuksia pantu takavarikkoon. Venäläisvähemmistöä diskirminoidaan surutta. Erikoisinta että kun Ukraina sota syttyi, Putin vaati Ukrainaa noudattamaan puolueettomuuspolitiikkaa ja jättämään nato-hakemuksen jättämättä. Eli sanalla sanoen hän määritti Ukrainan aseman juuri sellaiseksi mikä se on toisen naapurimaan Suomen kohdalla. Suomea Putin piti siis malliesimerkkinä oivasta naapurimaasta. Ja juuri tätä ovat suomalaiset itse alkaneet rikkomaan. Jopa hakemaan tietoista välirikkoa, tai jos se suoraan sanotaan - kaivamaan verta nenästään. Luottaen naton apuun. Kuin pikkupoika joka lähetetään haastamaan riitaa jollekulle isolle pojalle koska pikkupojan tukijoukot odottavat nurkan takana tullen sopivassa kohtaa näkyville "mitäs sää pienempiäs kiusaat"

Laskelmista on unohtunut ikävällä tavalla että Biden ei voita seuraavia vaaleja ja tuskin hänen terveytensä sitä salliikaan. Seuraava voittaja on näkyvän paluun tekevä Trump ja täytyy olla vähän sokea jos tätä ei tajua. Trumpilla on paljon hampaankolossa Zelenskyä vastaan, ja tunnetusti hän on pitkävihaista laatua. Aikanaanhan Trump pyysi häneltä likaista tietoa Hunter Bidenin bisneksistä Ukrainan suurimman gangsterin Kholomoiskyn kanssa, mutta Zelensky vuosi tämän pyynnön mediaan ja Trump joutui paitsi nolatuksi, melkein myös syytteeseen. On aika varmaa että heti kun Trump vannoo uudestaan presidentinvalansa, hän uhkaa panna Ukrainan ase- ja ammushanat kiinni, ellei tämä taivu rauhaan. Sikäli kun ei tee suoraan sitä kuulua diiliään Putinin kanssa sivuuttaen Zelenskyn kokonaan.

Seuraavaksi Trump tekee sen mikä hänen piti jo tehdä. Irrottaa Yhdysvallat Natosta kokonaan. Ilman USA:ta Nato ei ole yhtikäs mitään eikä se luultavasti pysy edes kasassa. Siinähän sitten ollaan. Juurikin se pikkupoika joka on saamassa köniinsä eikä nurkan takaa sitten tulekaan ketään apuun. Koko nato-politiikasta on tullut pahanlainen umpikuja. Mitä siinä sitten muuta kuin mennä Moskovaan matelemaan anteeksiantoa? En siis näe tämänhetkiselle politiikalle oikeastaan minkäänlaista tulevaisuutta ja voimissaan se on ehkä vielä vuoden tai pari kolmekin vuotta. Sitten tulee raju täyskäännös. Se joka on tätä hevosta veikannut, häviää kaikki rahansa.

Vittumaisinta putinismissani on, että olen myös oikeassa. Näin se tulee väistämättä menenään. Sitä odotellessa saa Ukrainan johto pohtia, olisiko myös sen alusta asti kannattanut todellakin noudattaa esimerkkinään suomalaisia ja heidän politiikkaansa. Vaihtoehtona kun on, että koko maa palaa kivikaudelle jolloin se ei muodosta enää minkäänsortin uhkaa.

 

Jukkis