Jotenkin luulin yksin olevani Marin -fani mutta sitten ilmeni että heijastelenkin vain laajemmin tamperelaisten tuntoja. Marin on täällä näemmä kokonainen ilmiö joka tulee selvästikin aiheuttamaan veretseisauttavan vaalivoiton. Orpon taloushuolet eivät sen sijaan ole sytyttäneet yhtään. Päätellen siitä että Persut tulevat saamaan hyvän kakkossijan.
Kaikilla kaupungeilla ja maakunnilla on se oma ilmapiirinsä. Kokoomus ei selvästikään ole täällä päin nosteessa. Taloushuolista puhuminen kuuluu boomeri-osastoon sillä sellaiset puheet ovat tyypillisiä vanhan isännän valitteluja: autoilla vaan ajellaan ja mettää hakataan - milläs sen luulet iänkaiken piisaavan?
Aihe on kyllä sellainen että harvahan valtiontaloudesta mitään oikeasti tajuaa mutta mielipide on kaikilla ja harvoin kukaan on samaa mieltä mistään. Se on vähän kun säästä puhuisi. Eikä se sitten ole uponnutkaan. Vielä kun Mika Aaltola, joka on tällänen fiksu, pitkä tumma komea mies kieltäytyi asettumasta Pirkanmaan listoilta Kokoomuksen ehdokkaaksi, se oli katkeraa kalkkia Kokoomuksen paikallistoimistossa. Sen sijaan Persutkin ovat selättäneet kokoomuksen. Onhan Pirkanmaa niin iso alue, että se näkyy ja kuuluu myös valtakunnallisessa äänenlaskennassa.
Aamulehden teettämä kysely oli Jukkiselle ihana näky. En olekaan yksin fanituksieni kanssa vaan koko Mansesteri Pirkkalaa myöten on samassa Marin-kuumeessa. On aikas selvää että muut demari-ehdokkaat ovat tasapaksuja, mitäänsanomattomia ja tylsiä tyyppejä joten Marin yksin kerää äänipotin ja antelee ylijäävät äänet sitten muille demareille nokkimisjärjestyksen mukaisesti. Hänestä tulee kiistaton äänikuningatar joka opposition on vain tyydyttävä toteamaan.
Oppositio panee nyt toivonsa Sanna Marinin Kiovassa Zelenskylle sanottuun lauseeseen että hornetien luovuttamisesta Ukrainalle voitaisiin keskustella. Varsinkin boomerit tarttu lauseeseen ja nostettiin vaaliaseeksi. Tässä on hyvä ennen retostelua havaita keskustelun yleinen konteksti. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuosi sitten, seurasi siitä meilläkin valtava pöyristys joka näkyi Ukrainan avustamisensa hintalapusta viis. Kansalaiskeskustelut pohtivat millaista arsenaalia Ukraina tarvitsisi ja miksei sille anneta aseita enemmän ja vieläpä hyökkäysvoittoisia aseita jolla siirtää sota Venäjän puolelle ja tarvittaessa lähetetä vaikka nato-joukkoja avuksi. Asenne oli vielä sama kun takakuukausina puhuttiin Leopardeista - liian vähän liian myöhään. Oltiin katkeriakin kun avustaminen oli sittenkin pinseteillä antamista.
Takaraivosta alkaa selvästi erottua avustus-ajattelun rajat. Hintalappu ei saa olla liian iso, mieluummin kymmeniä kuin satoja miljoonia eikä oma puolustuskyky saa vaarantua. Varsinkin jälkimmäinen vaade on ehdoton. Ajattelu lienee yleinen euroopassa muutenkin joka takaa että Ukraina saa toistuvasti vanhinta kaliberia jonka hintalapunkin on inflaatio syönyt olemattomiin. Ehkä siinä ajattelussa on vallitsevana myös alitajuinen toive että aseiden pitää olla yksinomaan ja vain puolustuksellisia jotta eskalaatio ei pääse syntymään. Horneteilla esimerkiksi voi myös hyökätä ja silputa ammusvarastot myös Venäjän puolelta. Kun Ukraina saa pelkästään ajastaan jäänyttä kalustoa, ja pääosin käsiaseita, se tietää myös heille melkoisen muhkeita päivittäisiä tappiolukuja.
Toisaalta myös Putin-setä on tiennyt tämän asenteen alusta saakka. Ennemmin tai myöhemmin euroopassa aletaan kyseenalaistamaan ikuista rahareikää ja ollaan nihkeitä antamaan mitään modernia. Alkaa ensin lahjoitusaseiden raamit tulla näkyviin ja pian jo sotaväsymyskin. Kyllästytään ja jossain kohtaa Ukraina jätetään yksin jauhautumaan olemattomiin. Näin Putin sen laskeskelee. Aika on hänen etunaan.
Sanna Marin on tässä kenties johdonmukaisin. Kun autetaan, todellakin autetaan eikä jäädä puolinaisuuksiin. Hän jeesaisi enemmänkin mikä on suomalaisten oma lahjoiustahto. Selvästi näkee kansalaiskeskustelussa, jota vetää 60-kymppiset miehet että paria Leopardia ei pidetä minään, mutta Hornetit nähdään hyvinkin arvokkaina resursseina. Onhan hornetien hinnoista puhuttu tässä maassa iät ja ajat, ainakin Elisabet Rehnin ajoista asti. Sen arvon tunnistaa jokainen. Alkaa nousta esiin jonkinlainen tekopyhyys. Paatostellaan auttamisella oikein miehissä mutta sitten kun pitäisi todellakin tehdä kunnon uhraus, peruutellaan ja vedetään takapakkia. Marinin lausahdus oli siinä mielessä kömpelö että se toi päivänvaloon avustuksen rajat. Eli oikeasti Ukrainaa halutaan vain auttaa puolustautumaan mutta varsinaista voitonavaimia tarjoamia aseita ei aiota antaa. Selvästi tämä tullaan lukemaan oikein myös Kremlissä. Kenen tässä nyt olisi syytä hävetä ja katsoa peiliin? Marininko joka todella haluaa avustaa ukrainalaisia heittämään vainolainen maastaan pois vai suomalaismiesten jotka toppailee koko ajatusta koska se olisi liian iso uhraus? Miettikää sitä sydämessänne!
Eihän tämä Marinin suosioon millään lailla vaikuta vaikka oppositio siitä itselleen vaaliaseen tekeekin. Aihe on sellainen että siinä voi helposti kompastua omiin jalkoihinsa sillä samallahan se on EI-sanan sanomista Zelenskylle että pärjätkää niillä pelkillä ruutipyssyillänne.
Jukkis