Ukrainassa valta vaihtui Euromaidanina tunnetussa vallankumouksessa, vai pitäisikö sanoa vallankaappauksessa? Tähän tapahtumiin on Ukrainassa omat historialliset perinteensä. Maa kun ei ole koskaan ollut mikään parlamentarismin kehto, ja vaalivilppi ja korruptio ovat niin syvässä rakenteissa, että erilaiset oranssikumoukset tuntuvat olevan lähes ainoa vaalitapa. Yleensä ne ovat johtaneet toiseen korruptoituneeseen hallintoon. Ukrainalaiset oligarkit – jotka hääräsivät myös euromaidanin taustalla – ovat myös osanneet hyödyntää ulkovaltojen tukea asialleen. Tällä kertaa tukea haettiin länsimaista, mikä oli ainakin länsimaiselle finanssisektorille mieluista kuultavaa.
Sillä kaiholla länsimaiset pankkiirit muistelevat edellleen Neuvostoliiton hajoamista ja sitä seurannutta Jeltsinin kaaoksen vuosia. Jeltsinin aikaan maa teki kurssinmuutoksen kohti markkinaliberalismia, joka tarkoitti että Venäjällä julkista sektoria ei käytännössä ollut, sosiaalirahat kuten eläkkeet ajautuivat Horodovskin kaltaisen pyramidihuijarien taskuihin, ja väki ajautui vodkanhuuruiseen köyhyyteen. Kun Putin totesi myöhemmin että markkinaliberalismi tappoi Venäjällä enemmän kuin toinen maailmansota, väitteessä ei ollut liioittelun häivääkään. Luonnollisesti länsipankit hyödynsivät lähes ilmaiseksi muuttuneita luonnonvaroja ja halpatyövoiman armeijaa. Voidaan liioittelematta sanoa, että länsimaiden peräti 14 vuotta yhteen menoon jatkunut nousukausi nojasi venäläisten häikäilemättömään riistoon, jos kaihdamme sanaa kolonialismi. Sellainen on kylmänsodan voittajan nautintaoikeus. Hissuksiin Venäjälläkin alkoi kokoontua salaseuramaisesti siloviikkeina tunnettu ryhmä joka koostui entisistä KGB- ja armeijaupseereista, jotka päättivät että näin ei voi enää jatkua, ja antaa venäläisten tuhoutua. He pakottivat Jeltsinin eroamaan, kansallistivat teollisuutensa ja luonnonrikkautensa, asettivat tullit ja tekivät ulkomaisten suuryritysten olon tukalaksi. Kurssinmuutos oli niin totaalinen, että ensimmäistä kertaa Venäjän pitkässä historiassa alettiin luomaan venäläistä keskiluokkaa, ja lisättiin sen ostovoimaa. Samaisesta syystä länsimaissa muistellaan edelleen Jeltsiniä lämmöllä ja Putin siloviikkeineen on lähes kirosana.
Putin tietää Angela Merkelin haukanneen paskaa napatessaan Ukrainan itselleen. Omalta osaltaan Ukrainan länsimaistamiinen (lue: markkinaliberalisoiminen) on ollut taustalla myös nykyisen Deutshe Bankin konkurssiuhassa. Pian menee EU konkkaan ja sekös Putinia naurattaa.
Kun suursijoittaja George Soros ymmärsi mitä Poroshenkon kaltaiset oligarkit hänelle tarjosivat, hän suostui mielihyvin. He antaisivat mielihyvin riistää maataan, kunhan itse pääsisivät valtaan. Ukraina on kuitenkin iso valtio jolla on teollisuutta ja maataloutta, ja kun sama voitaisiin toistaa Ukrainan kohdalla mikä Venäjällä tehtiin aiemmin, tottakai länsimaat suostuivat tukemaan tulevaa vallankaappausta. Vallankumoukset eivät kuitenkaan ole koskaan olleet keski-ikäisten ja maltillisten puuhia, vaan tekijöiksi pitää aina hakea ääriainesta, tässä tapauksessa väkeä äärioikeistosta ja uusnatseista. Pelkät Ukrainan omat jalkapallohuligaanit ja natsiryhmittymät eivät tietenkään piisanneet, vaan samaa sakkia haettiin myös läntisen Euroopan uusnatseista, joita ilmeisesti koulutettiin Puolassa Sotshin olympialaisten aikaan. Vaikka tämä väki olikin euromaidanin kohdalla hyödyllinen, se oli myös EU-johtajille harvinaisen kiusallinen, ja yhteisen tiedotuslinjan mukaisesti sitä ei olut näkevinään. Ajateltiin sinänsä kaukonäköisesti, että se olisi vain osa pakollista välivaihetta, vaikkakin on sanottava että itä-ukrainan sota hyvin pitkälti johtui maan venäläisvähemmistön peloista näitä ääriliikkeitä kohtaan, joten seurauksitta ei uusnatsien käyttö suinkaan mennyt. Uusnatsien aikakausi euromaidanin jälkeen voidaan katsoa päättyneeksi, kun oligarkit teloittivat Sasko-Billinä tunnetun väkivaltaa kaihtamattoman äärioikeistolaisjohtajan – vallankumous oli syönyt omat lapsensa.
Putin tietää varsin hyvin millaisen ristin länsimaat ottivat ottaessaan Ukrainan kaltaisen rosvovaltion suojelukseensa. Nykyisin kaikki EU-maat ovat saaneet Ukrainasta ja sen rahoittamisesta tarpeekseen ja sekös Putin-setää naurattaa...
Se miten tämä liittyy meihin, liittyy informaatiosotaan ja eriasteisiin psykologisiin operaatioihin. Kun euromaidan alkoi, länsimedia alkoi närkästyneesti syyttää Ukrainan presidentti Janukovytšia kansannousun väkivaltaisesta tukahduttamisesta, ja brutaaleista menetelmistä. Tämä syyttely tekikin presidentin hampaattomaksi, sillä hän ei suinkaan halunnut olla sellainen hirviö kuin länsilehdistö hänet esitti. Niinpä hän suitsi poliisin toimia, ymmärtämättä tässä vaiheessa että nyt oli tosi kyseessä. Ukrainalaisten väkimassojen keskellä liikuskeli asemiesten sakkeja, jotka ammuskelivat poliiseja hengiltä, ja kuulujen maidaninlaukausten perusteella myös toisia mielenosoittajia. Kun Janukovytšille alkoi selvitä että kyse ei ole spontaanista mielenilmauksesta, oli jo liian myöhäistä. Hän pelastautui nippanappa lentokoneeseen.
Toinen kohde vaikuttamisessa oli itsestäänselvästi venäjän presidentti Putin. Hänestä leivottiin länsimedian mielikuvissa aggressiivista Venäjää luotsaava ihmishirviö, jonka motiivit liikkuivat naapurimaiden valtauksissa ja suurvaltapolitiikan laajentumisessa. Myös Putin halusi välttää leimautumista ja kriisin ajan hän onkin esiintynyt edukseen diplomaattisena, rauhantahtoisena vekkulina. Toisaalta hänen julkisuuskuvaansa hyvin pitkälle säätelee länsimedian pohjaton mustamaalaus joka ikään kuin pakottaa hänet vastakkaiseen rooliin.
Putinia naurattaa koska länsimaiden masinoima euromaidan ja sitä seurannut itä-ukrainan sota on johtanut länsimaat käytännössä poliittis-sotilaalliseen umpikujaan ja kuten arvata saattaa - sehän Putin-setää vasta naurattaakin.
Kolmas informaatiosodan uhri olet sitten Sinä. Juuri Sinä joka luet näitä rivejä. Oli itsestäänselvää että näin läpinäkyvä ja groteksi vallankaappaus jakaisi myös länsimaiden asukkaat. Syntyisi oppositiovoima erilaisista rauhanliikkeistä, erityisesti vasemmistopiireistä jotka näkivät uusnatsivaltion lävitse, ja mahdollisesti sen imussa oikeistopopulismikin kyseenalaistaisi toimet Ukrainassa. Tämä kehitys ennaltaehkäistiin julkaisemalla valtaisa määrä valheinformaatiota, josta me suomalaisetkin saimme nauttia useita kertoja saman vuorokauden aikana. kansallista vetoapua se sai nato-kannattajilta joiden lobbarit käytännössä ottivat kaiken valtamedian monopoliinsa, ja syötti niin yksipuolista ja manipuloitua uutista, että totuus katosi tuonne jonnekin.
ja sehän vasta Putin-setää naurattaakin kun saa myydä aseita itä-ukrainan molemmille osapuolille amerikkalaisten nenän edessä, ja kaikki Ukrainan saamat EU-avustukset päätyvät venäläisten kaasujättien taskuihin.
Tässä on mielenkiintoinen detalji, että Putin-kriitiikki aloitettiin jo muutama viikko ennen euromaidania, käytännössä jo Sotshin olympialaisten aikaan. Jotkut saattavat muistaa miten kotimainen YLE:kin kampanjoi venäjän tasa-arvosta tai montako tönöä kaadettiin olympia-areenan edestä. Tämä vain todistaa että myös Suomessa muutamat ihmiset olivat delegoituja tulevasta Ukrainan vallankaappauksesta, ja ohjasivat mediaa jo hyvissä ajoin kohti informaatiosodan alkuasetelmia.
On sekin selviö, että jos EU-politiikot tiesivät edeltä käsin tulevasta vallankaappauksesta, sen tiesivät varmuudella myös venäläiset. Eikä se katsonut asiakseen reagoida tähän millään lailla.
Todellisuudessa Venäjän johdolle kelpasi oikein hyvin, että länsimaat ottavat Ukrainan hegemoniansa piiriin. Ukraina on ollut Venäjälle iänkaikkinen rasite joka käytännössä on loisinut venäläisten kustannuksella aikomattakaan itse ryhdistyä missään kohtaa. Jos länsimaat haluavat syöttää tänne suuntaan rahojaan, se on heidän asiansa. Pian he oppisivat mlllaista väkeä he ovat. Eikä venäläisnäkemys ole pettänyt, sillä käytännössä kaikki EU-avustukset ja lainanlyhennykset ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, vaikka EU lähettikin sinne pankkitarkastajat tutkimaan mihin rahaa on voinut hävitä miljarditolkulla.
ja sehän parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Loppupeleissä Ukraina joka tapauksessa päätyy takaisin venäläisten syliin jahka on ensin aikansa hukannut länsipankkien rahoja ja köyhdyttänyt kansaansa. On kuitenkin sanottava että myös venäläiset ovat hyötyneet valtaisasti Ukrainan kaoottisesta ja korruptoituneesta hallinnosta. Venäjä on heti Yhdysvaltojen jälkeen suurin aseidenmyyjä maailmalla, jonka periaatteisiin ei ole kuulunut niissä kaupoissa harrasta minkäänlaisia moraalikysymyksiä. Tämän vuoksi Venäjän asetehtaat ovat pitkälti olleet ulkoistettuna Ukrainan puolella, jonne mikään viranomaisvalvonta tai kansainväliset sopimukset eivät yllä. venäjän valtio vain valmistaa aseet mutta myyntiverkosto koostuu hämäräperäisistä biznesmiehistä, jotka tunnetaan nimellä Odessan verkosto. He ovat käytännössä mafiosoja jotka pelaavat kansainvälistä ja isoa peliä asekaupan taholla. Kun Kiovan hallinto ainakin retorisella tasolla käy sotaa Venäjää vastaan, niin tässä sodassa myös Kiova ostaa kaikki aseensa Venäjän asetehtaista. Tilanne on ironinen mutta ymmärrettävissä. Edes Ukrainan presidentti Poroshenko ei uskalla koskea maassaan oleviin venäläisiin asetehtaisiin, koska tietäisi että veisi tulonlähteen Odessan verkostolta, ja saisi siitä tempusta kuulan päähänsä samoin tein. Samasta syystä hän on pakotettu ostamaan myös aseensa venäläisiltä. Suomeksi tämä tarkoittaa että itä-ukrainan sodan paras nettotienaaja on ollut koko ajan Venäjä koska se on myynyt aseita sodan molemmille osapuolille.
Jukkis