Tahdon kertoa että olen jo jonkin aikaa etsinyt itseni murhaajaa. Häh? Uskoakseni tämä on paras viikonloppupakinani koskaan ja sen vuoksi lienee parasta aloittaa aivan alusta. Toivottavasti tästä tarinasta välittyy tasapainoinen ja rationaalinen persoona...

Se oikeastaan alkoi syntymämerkistäni jota olen kantanut koko ikäni – siksihän ne ovatkin syntymämerkkejä. Itse asiassa syntymämerkeistä ei tiedetä mitään, enkä tiedä onko niitä kukaan koskaan tutkinutkaan. siis muunakin kuin kosmeettisena ongelmana. Mikä niiden merkitys sitten lieneekään mutta kansanjuoruissa tiedetään että esim tietyillä suvuilla esiintyy samanmuotoista syntymämerkkiä polvesta toiseen.

Yhtä kaikki, oma syntymämerkkini on keskellä rintakehää oleva ruskea läntti.

Bowers 2
Jukkis esittelee rintakehässään olevaa ruskeaa syntymämerkkiä...

Menikin aikaa ennen kuin satuin lukemaan että syntymämerkki viittaa esoteerisessa perinteessä siihen, että on edellisessä elämässä kokenut väkivaltaisen kuoleman. Saanut luodin tai nuolen keskelle rintakehää ja oman syntymävuoteni aikoihin siirtomaasotia ja muita Vietnameita piisasi, ja rintakehäosumat ovat olleet päivittäisiä.

Vaan eihän sille mitään voi, että kun tätä pohtii, alkaa myös pohtia onko vielä mahdollista saavuttaa oma murhaajansa? Joku tutiseva ukkeli vanhainkodissa joka täräytti allekirjoittanutta viitisenkymmentä vuotta sitten. Eipä arvaa papparainen kuka tulee vierailulle – kostaja haudan takaa.

Ensimmäinen vaikeus on tietenkin selvittää kuka on aiemmin ollut? Jonkinlaisen hataran päättelyn avulla olen selvittänyt, että kannattaa etsiä omaa kaksoisolentoaan. Mieluiten sellainen joka on kuollut juuri siinä oman syntymäni alla. Buddhalaisen opin mukaan bardo kestää maksimissaan 49 vrk mutta ei se niin tarkkaa ole, mistä nekään kaikkea aina tietävät?

Yhtä kaikki, haarukointi tuotti kuin tuottikin tuloksen, ja vastaus oli amerikkalainen Lee Bowers Jr. joka on kuin ilmetty minä. Tai siis sehän on minä. Bowers oli JFK-tapauksen tärkein silminnäkijä. Muisteli että näki aidan takana kummulla parit huopahattuiset miehet ja sitten kun salaman välähtävän. Sitten vietiinkin jo JFK:ta lujaa kohti sairaalaa parit luodit kehossaan.

bowers
Lee Bowers Jr. oli Kennedynmurhan tärkein silminnäkijä ja ilmetty minä. Hemmetti, sehän on minä edelliselämässäni. Näin ne reinkarnaatiot toimii.

Bowers itse kuoli muutamaa vuotta myöhemmin auto-onnettomuudessa, jota pidetään luonteeltaan hämäränä. Tiettävästi Lee Bowers kuoli elokuussa 1966 eli silloin kun allekirjoittanut oli mamman kohdussa n. kolmannella kuukaudella. Synnyin sitten helmikuussa 1967 syntymämerkki valmiina.

Nyt kun olen Bowersia tutkinut alustavasti niin kuolinsyy on ollut murskaantunut rintakehä. Ymmärtäähän tuon, että jos naapurikaistalla ollut – liittovaltion rekkareissa – auto kiilaa yllättäen betoniseinämää vasten, niin rattihan siinä menee ekana rintakehästä läpi. Ei siis luoti vaan autonratti. Hyvä tietää tämäkin.

Nyt tässä ollaan jo aikas pitkällä. Enää tarvitsee haastaa potentiaalinen murhaajansa oikeuden eteen, joka lienee Yhdysvaltain massiivinen aseteollinen kompleksi – kuulostaa helpolta. Mukavaa että siinä sivussa varmaan selviää se JFK:kin murha. Niin… tarttis oikeastaan löytää kundi joka on se itse JFK eli uudelleensyntynyt 1964 ja omaa päänahassaan syntymämerkin niin menis ryhmäkanteena.

Te kysytte miksi kerroin teille tämän kaiken. Halusin tietenkin että nautin vastakin arvovallastanne sillä uskoakseni tämä juttu vakuuttaa teidät siitä, etten ole ainakaan mikään hurahtanut kaistapää.

davai
Jukkis kotioiloissa neuvostokypärä päässään. Davai davaaii... Ajatella että jotkut ovat minua epäilleet venäjätrolliksi ja hörhöksi.

Sellainen tarina. Te tietenkin mietitte onko tämä kirjoitus ihan tosissaan tehty mutta rehelllisesti ... siis ollaan nyt rehellisiä. Tämä on oikeastaan niin helkutin hyvä juttu että tähän tahtoo itsekin uskoa verisen tosissaan.

Jukkis