Onhan se selvää että jollain lailla kommentoin Convoy -viikonloppua. Se oli loppuhuipennus, eräänlainen GrandeFinale joka tulee jäämään aikakirjoihin yhden aikakauden päätösnumeroksi. Tulee se jäämään historiaan siinäkin mielessä että lienee huonoin ja juntein mielenilmaus kuunaan jossa meni pieleen suurinpiirtein kaikki mikä vain pieleen voi mennä. Lopuksi koko käsi maassa sammaltava poppoo jäi lähinnä ohikulkijoiden naurettavaksi. Tuskin tätä kukaan haluaa kauheasti muistella.


Minä olen puhunut rokotekriittisten kohdalla jo pitkään puupäistä. Puupää on käytännössä ihan oma ihmisryhmänsä joka on identfoitavissa. Mies, keski-ikäinen, koronataudin riskiryhmää jolle on pedattu paikka teho-osastolle ja joka ei vastusta rokotetta siksi että olisi jotenkin erityisen valistunut vaan ihan päinvastoin - on niin saakutin tyhmä. Nyt tämä ihmistyyppi sitten materialisoitui Convoyhyn ja jälki on ollut kaltaiselleni rokotekannattajalle herkullista ja rokotevastustajalle lähinnä kiusaantunutta. Ymmärtää sen.

Jos median uutoisintia oikein ymmärsin, tapahtuma koostui lähinnä hengaajsta. Kun jotain tapahtui, tyypit pitkin suur-Helsinkiä kävi vähän kattoon mistä siellä on kysymys ja tämä väki poistui jo alkuillasta. varsinaisia aktiiveja, rokotevastustajia, oli liikkeellä suht minimaaliset määrät, ehkä alle satakunta ja loput oli sitten juntteja jotka alkoi heti pelaan viinan kanssa. Aktiivien vähäinen määrä ihmetytti mutta viinasakin ei. Maakunnan miehiä joiden on vaikea ilmaista itteensä ilman kossuryyppyä ja tätä lähiöiden hulinasakkia. Kun suomalainen mies saa viinaa, alkaa tapahtua. "Vielä sattui tansseissa että joku "haka" veti tuolilla lamput katosta ja karjaisi; tupa tyhjäks jumalauta" Väinö Linnaa siteeraakseni.

juoppo1
Convoy -mielenosoittaja vastustamassa hoitajien pakkorokotuksia

Nousuhumalaisessa uhossa yleensä tapahtuu. "Ensin oon mää ja sitten on luonnonvoimat" saattaa joku karjaista ja lähteä poliisin kanssa painimaan. Toimittajia uhkaillaan ja kehotetaan häipymään hyvänsään aikana mikä on aika erikoistakin, koska yleensä mielenosoitukset janoavat medianäkyvyyttä. Väärien puolueiden edustajia tönitään ja erityisesti ne jotka sinne tulee rauhoitteleen häädetään. Julkisella paikalla kun ollaan ja rakko täyttyy kaljasta, on vessakin yleensä jalkojen välissä. Lopuksi horjutaan, sammalletaan ja maan vetovoima vetää puoleensa. Kiinniotettujen muhkea määrä ilmaisee että osa väestä on pudonnut ketarat ojossa keskelle toria ja poliisi nostaa maijaan, ettei sammunut palellu kuoliaaksi. Sellainen mielenosoitus. Aikakirjoihin jäävä. Jokainen saa ihan itse arvioida miten tämä yhtyy Jukkiksen puheisiin puupäistä?

Selvää on että tästä vittuillaan vielä kauan. Kun joku vaan avaakin suunsa näistä rokoteasioista, sille kannattaa vastata että senkun menee pitkäripaseen, hakee pari jättikossua ja pistää Convoyn pystyyn jos asia noin risoo. Sammua voi vaikka keskelle Mannerehimintietä, kyllä se liikenteen salpaa. Selvää on että rokotekritiikin kärki katkesi. Sen organisoitu malli, jonkinlaisen alakulttuurisen kuplan luominen puhkesi. Ei mikään liike sitä kestä että keskellä toria, tuulensuojateltassa makaa kännisiä äijiä örveltämässä ja ohikulkijat käy niille nauramassa sankoin joukoin. Koko liike sai alkuunsa päänpudisteluja ja nyt jo hyväntahtoista naurua. Koko liike on naurunalainen.

Silti mielenosoittajat voittivat. Koronapassi on historiaa. Tuo eriarvoistava asiakirja joka kertoo jokaiselle kapakanpitäjällekin henkilökohtaisia terveystietoja. Sehän astui voimaan lokakuussa 2021 ja ongelmaisena poistettiin käytöstä jo joulukuussa. Lopullisesti se haudattiin 31.12. 2021 ja heitettiin multaa päälle. Kun puupäät somessa alkoivat pari viikkoa myöhemmin pohtia Convoyn tavoitteita, pääteemaksi nousi koronapassi. Kukaan ei tuntunut huomaavan että sitä ei silloin enää edes ollut. Mutta voiko puupäältä nyt odottaakaan että hän sellaisen olisi keksinyt? Tyhmä on tyhmä. Vissiin seuraavien joukkoryyppäjäisten kohdalla sitten keksitään vaatia viisipäiväistä työviikkoa tai että kevään pitää tulla ennen kesää? Voihan tätäkin voittona pitää.

juoppo2
Rokotekriitikko saapumassa Convoy -mielenosoitukseen. Oikeaoppisesti hän hidastaa liikennettä jo menomatkalla ennen sen kokonaan katkaisemista.

Minä en ole koskaan pitänyt korona- ja rokotekriittistä liikettä millään muotoa älymystönä. Ainakaan se ei ole kertaakaan pelannut minkäänsortin tosiasioilla vaan lähinnä mielikuvituksellisella disinformaatiolla jota puppuheikit suoltaa. Sekin on tarina itsessään. Onhan tässä nähty vuosien aikana monenkirjavia salaliittoteorioita ja poliittisia näkökulmia. Kuten lapsena kuulin, joka sadussa on aina puolet totta. Yleensä joka salaliittoteoriassa on aina joku totuuden pilkahdus joka kyseenalaistaa virallisen narratiivin. Jokin anomalia josta se syntyy. Jokin kova ydin jota ei voi narratiivi oikein kiistääkään vaan pyrkii sen vaientamaan hiljaisuudella. Estoniassa on repeämä, MH17 -koneessa luodinreikänsä ja joku saattoi hyvinkin seistä dallasissa lauta-aidan takana. Courtney Love saattoi hyvinkin ampua haulikolla Kurt Cobainin. Koronaliike on ollut alusta asti siitä erikoinen, että sillä ei ole ollut minkäänlaista sisintä väittämää jonka pohjalle rakentaa. Koronavirus ja kaikkeen siihen liittyvä on pohjimmiltaan tieteellinen kysymys, ja kovasta tieteestä on koetettu muuntaa jokin poliittinen katsantokanta joka elää omaa elämäänsä irti reaalimaailmasta. Tässä mielessä korona-salaliittoteorioita koronan harmittomuudesta, rokotehaitoista jne voi lähinnä verrata litteän maapallon -teoriaan. Jokainen joka on pureutunut litteän maapallon teoriaan, ymmärtää ettei siinä ole siteeksikään totta. Sehän on käytännössä 1970-luvun opiskelijatempaus eikä sen enempää. Ensimmäistä kertaa minäkin näen salaliittoteorian joka ei perustele itseään ensimmäiselläkään tosiseikalla koska sillä ei sellaista ole. Nyt ymmärrätte miksi pidän tätä väkeä vähän yksinkertaisina heppuleina. Puupäinä.

Kekkonen hallitsi vähän saakutin kauan. Sukupolvesta toiseen. Silti hänestä ei oikein tavata muuta muistaa kun loppuvaiheensa höperönä vanhuksena jota vartijat eivät päästä ulos Tamminiemestä. Yhtä lailla koronakriittinen liike tullaan muistamaan vain sammuneistaan ja örveltäjistään eikä mistään muusta. Jos on ollut jotain pamisemista vuositolkulla rokotevaaroista niin ne väistyivät tämän uuden symbolin edestä.

Jukkis