Poliittisesti itä-Ukrainan sota oli ollut alusta asti umpikujassa. Maidanin aikaan silloinen Kiovan hallinto koostui äärikansallisista voimista joille venäläisyys oli kuin punainen vaate. Kaikenlainen venäläisyys piti sieltä kitkeä ja erityisesti venäjänkieli. Tarvittaessa sitä piti höystää väkivalloin. Tämä sai venäläisvetoisen Krimin välittömästi irtautumaan Ukrainasta ja julistautumaan itsenäiseksi. Samaten itä-Ukrainaan alkoi syntyä näitä pro-Venäjä -liikkeitä joilla oli toiveenaan niin ikään päästä osaksi Venäjän karhua.
Tässä hän on; länsimaiden kirosana numero yksi.
Sodan uhka oli ilmassa kun Petro Poroshenko valittiin presidentiksi. Lähes ensitöikseen hän julisti itä-ukrainalaiset terroristeiksi ja terroristien kanssa ei neuvotella vaan ne murskataan. Sotavoimat lähtivät liikkeelle aidossa salamasotahengessä, nuo moottoroidut ja panssaroidut yksiköt jotka ajoivat suoraan mottiin jossa ne menettivät koko kalustonsa ja palautettiin aikanaan sotavankien vaihdossa. Loppu olikin sitten vuosia kestänyttä asemasotaa. Poroshenko oli pääsyy miksi Ukraina ei pudonnut länsivaltojen syliin. Kaikki EU-avustukset katosivat salaperäisesti ja Poroshenkon aikana käytännössä koko valtionkassakin katosi. Jäljelle jäi konkurssikypsä valtio jonka valuutta hipoi nollaluokkaa ja väestö tuntui muuttavan Puolaan ilmaistyövoimaksi.
Sivumennen voi sanoa että sodan strategiana tuntui olevan itä-ukrainalaisen väestön karkottaminen Venäjän puolelle. Harvahan sitä on sanonut ääneen mutta tietyn etnisen vähemmistön (kuten venäläisen kielivähemmistön) vainoaminen ja tappaminen täyttää keveästi minkä tahansa kansainvälisen sotarikoksen tunnusmerkit. Poroshenko sai kuitenkin olla vapain mielin, nämä syytökset eivät koskaan koske länsimaiden kavereita vaan yksinomaan niiden vastustajia.
Minskin sopimus oli sitten se, jonka päälle rakennettiin. Huono sopimus joka oli heikko ja keinotekoinen. Siinä oli ajatuksena että itä-ukraina pysyy Ukrainan yhteydessä mutta autonomisena alueena. Tämä ei tietenkään sopimut Ukrainalle joka halusi alueen ehdottomasti omaan valtaansa. Vielä vähemmän se sopi itä-Ukrainalle joka ei nähnyt mitään syytä palata verivihollisensa leiriin vaan oli jo julistautunut itsenäiseksi. Niinpä sota jatkui.
Venäjä ei sitten koskaan liittänyt näitä alueita itseensä mutta ei myöntänyt niiden itsenäisyyttäkään, ilmeisesti kunnioittaakseen epäonnista sopimusta. Nyt se sen teki. Käytännössä se tarkoittaa että Venäjän asevoimat voivat todellakin osallistua YKn peruskirjan mukaan riitapukarien väliin eräänlaiseksi rauhanturvaksi. Ukrainan sotavoimat varmasti miettivät kahteen kertaan ennen kuin alkavat mittelöimään venäläisten kanssa. Johtotulos on tietenkin sataprosenttisesti onnistunut rauha. Ainoa mikä tässä on heikkoa, että venäläisten olisi pitänyt tehdä tämä jo vuosia sitten. On sanomattakin selvää että omalla kotikentällään vain venäläiset pystyvät rauhan tekemään. EU-maille tämä on tietenkin pöyristyttävää "valtaamista" ja Ukrainan sisäisiin asioihin koskemista. Sisimmässään heidänkin on pakko tunnustaa että kaikista vaihtoehdoista tämä oli se paras. On myös otaksuttavaa että Yhdysvalloille tämä ei välttämättä tullut yllätyksenä. Putin on saattanut neuvotella tämän Bidenin kanssa valmiiksi, joskaan yhdellekään EU-maalle ei asiaa katsottu kertomisen arvoiseksi.
Nyt on sitten edessä talouspakotteet. Suomeksi se tarkoittaa vieläkin korkeampia polttoainehintoja. Venäjältähän se öljy tulee. Isossa mitassa se tarkoittaa pahimmillaan nousukauden, jonka koronaelvytys loi, muuttumista laskukauteen. Viennin supistuminen, pörssinotkahdukset ja kaupan pieneneminen yhdellä Venäjän kokoisen talousalueen edestä ei voi tietää hyvää. varsinkin jos siihen ynnää polttoaineen hinnan. Mutta se on omaa tyhmyyttämme se. Kun asiaa ajattelee, eikö tämä ole ratkaisuista paras jos sodan haluaa loppumaan?
Jäljelle jää Ukraina. Tuo konkurssikypsä valtio josta jopa USA on nostanut kytkintä. Vetäessään diplomaattinsa ja edustuksensa pois se on samalla ilmoittanut ettei aio maata auttaa enää millään tavalla. Saavat siivota omat sotkunsa. Pelätessään että Ukrainan talousvaikeudet putoavat EU-maiden käsiin, ovat myös EU-maat vetäneet lähetystönsä pois käyttäen sodanuhkaa oivana tekosyynä. Lopullinen häviäjä olikin Ukraina. Aikanaan, Maidanin aikaan, luottaessaan länsimaiden tukeen ne tekivät pahan virheen ja vaikka EU-mailla jokin hyväätarkoittava projekti olisi ollutkin, Ukrainan loputon korruptio ja varastelu teki siitä lopun. Jäljelle jäi vain valtio jolle jäi kakkospari käteen ja ennustaa voi että pian tyytymätön Ukrainan valtio alkaa haikailla takaisin Venäjän etupiiriin. Aika näyttää.
Jukkis