On suurinpiirtein asemasota. Johtuu talvesta. Tiestön ympärillä olevat pellot ovat läpimärkiä eikä niihin voi ajaa minkäänlaisilla ajoneuvoilla. Eteenpäinkään ei voi tietä pitkin ajaa kun ottaisi riskin joutua tykistötulen alle. Ei siinä näin pitänyt käydä.
Sen piti olla 48 tunnin salamasota ja sen varaan laskettiin. Nähtävästi ei ollut olemassa minkäänlaista varasuunnitelmaa sen varalta että riskisuunnitelma ei toimisikaan. Talven takia kestää ja kestää luoda uudenlainen sotajoukko uudenlaisin taktiikoin. Homma olisi voinut jäädä tähän. Vielä kun puhutaan vain venäläisittäin erikoisoperaatiosta sitä olisi voinut perääntyä neuvottelupöydän kautta. Vaatia joku niin pieni ja olematon myönnytys että vastapuoli olisi siihen suostunut ja tilanteen olisi voinut lopettaa heti kun näki, että alkuperäinen suunnitelma meni myttyyn. Me emme tosin tiedä mitä venäläiset oikeasti haluavat, mutta poliittisesti se ei voi saada enempää voittamalla ja lyömällä vastapuolen kuin mitä se nyt saisi neuvottelujenkin avulla.
Mutta ei venäläiset sitä näin ajattele. Heille on rutiinia että myttyyn menee ja voitto saavutetaan vasta pitkällisen uuvutus- ja kulutussodan avulla. Näin kävi Groznyssa silloin tsetseniansodan aikaan. Ajettiin ylpeästi 200 panssarilla Tsetsenian pääkaupunkiin, silloinkin oli muuten talvi, ja joista niistä tuhoutui 186 vaunua ja kannen päällä olevat miehistöt kaikki. Vasta sitten ruvettiin leipomaan armeijaa kasaan. Historia toisti nyt itseään Kiovan edustalla.
En minä tiedä olisiko Kiovan voinut vallata yllätyshyökkäyksellä, jos joukkoja olisi ollut tarpeeksi. Nythän sitä koetettiin varsin pienellä laskuvarjoukolla, kenties pataljoonalla kun oikea määrä olisi ollut vähintään divisioona ja kaksikin. Niitä olisi pitänyt lennättää jatkuvana jonona ensimmäisen kriittisen vuorokauden ajan, ennen kuin puolustaja saa rivinsä kasaan. Enkä tiedä miten hämillään länsimaat pakotepolitiikkansa olisivat olleet jos alusta asti olisi tehty poliittisista syistä koalition hyökkäys; Venäjä, Valko-Venäjä, Kazakstan, ja lukuisia pikkumaita. Ehkä se olisi onnistunut, ehkä ei.
Kiistatta Ukraina on saanut ensimmäisen torjuntavoittonsa. Liian pienet määrät, osaksi talven sanelemina koska hyökkäysura tapahtuu tiestöä pitkin, on ukrainan pakkokin voittaa. Ei se varmasti halpaa ole kuitenkaan ollut. Luonnollisesti molemmat osapuolet liioittelevat vastapuolen tappioita ja vähättelevät omiaan. Venäjä on omasta mielestään menettänyt 500 miestä ja 1600 haavoittuneina. Ukrainan mukaan venäläisiä on tuhoutunut jo 10 000.
Venäjä on myös arvioinut ukrainalaisten menettäneen 2870 kaatuneina, 3700 haavoittuneena ja n. 500 vankeina. Meillä joilla sympatiat on tietenkin puolustajan puolella, emme tietenkään usko moisia tappiolukuja vaan panemme sen propagandan piikkiin. Vaan miten asia on? Voiko sitä selvittää?
Se selviää kontekstin avulla. Sotatieteen. Se sanoo että läpimurtokohdissa puolustaja tuhoutuu vääjäämättä. Ottaen läpimurtokohtien määrän huomioon, laskien että siinä kohtaa on puolustajia ollut joukkueellinen tai kaksikin, koko komppania tai pataljoona, vastaa määrä suurinpiirtein esitettyä. 6000-7000 miehen tappiota joten ei se mitään leikkipeliä ole ollut. Tästä voi laskea myös sotatieteellisesti puolustajan ja hyökkääjän tappiosuhteen eli en minä pidä kymmenentuhannen venäläissotilaan tappiota mitenkään mahdottomana. Kun puhutaan moisista tappioluvuista ja paljonko on jo pantu peliin, seuraa huolestuttava lopputulema että tämä peli katsotaan varmasti loppuun. Siinä käy miten käy mutta kiistatta venäläiset ovat hakoja kulutussodassa joka murentaa ukrainalaiset talven ajan kunnes keväällä käynnistyy operatiiviset toimet kun maastoa voi jälleen hyödyntää. Se mikä Ukrainan voisi oikeasti pelastaa, olisivat vakavat rauhanneuvottelut. Tässä olisi länsimailla roolia mutta vaikeaahan se on kun päältäpäin Venäjä hyökkäsi oikeastaan ilman mitään syytä eikä sen poliittisista tavoitteista kukaan tiedä.
Kun nyt hommat seisoo puolin ja toisin, voi kiinnostua hetkeksi jostain muustakin
Jukkis