Otsikko edustaa tätä ns. klikkijournalismia eli sen tarkoitus on herättää mielenkiintoa ja mielellään vahvoja tunteitakin. Aina mukava kuunnella millainen putinisti onkaan. Perustelen sen toki ja selvennän mitä otsikolla tarkoitan. Provoan lisääkin sanomalla sivumennen ettei ole aikomustakaan syrjiä maassamme olevaa venäläisvähemmistöä. Sellainen on tyystin väärinymmärrettyä kansallistunnetta ja kaikken vähiten boikotoin jotain Teboilia. Ostan bensani sieltä missä halvinta on ja Lentolan Teboil harvoin pettää. Boikotista on toki ollut sekin etu että Teboililla harvoin on ruuhkaa. Olennko siis venäjämielinen vai mitä? Onko tämä kirjoitus nyt sitä hybridivaikuttamista?


Minulla on koko sodasta selkeä asenne että boikotteihin ei kannata lähteä siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme me ole sodassa ketään vastaan. Ei meitä vastaan ole hyökätty vaan Ukrainaa. Boikotti on sotatoimi ja niin kauan kun me emme ole sodassa, en sellaiseen liity. Solidaarisuutta ja hyökkäyksen tuomitsemista vastaan ei ole tietenkään mitään kunhan sen pitää rajoissaan. Kielivähiemmistön vainoaminen on sitä taatusti ja se on vastemmielinen ilmiö. Ei nämä suomessa asustavat venäläiset omaa Putinin puhelinnumeroa johon voi soittaa ja sanoo että lopeta hyvän sään aikana.

Enkä muutenkaan hehkuta Ukrainan kansaa eurooppalaisin silmälasein. Siinä on jokin slaavilaisten kansojen keskinäinen välienselvittely enkä näe mitään syytä ylikorostaa retorisesti että siinä on hyökätty "euroopan sydämeen". Ei Ukraina mitään eurooppaa ole eikä tule koskaan kuulumaankaan. Selvensikö tämä asiaa?

 
peace1
Sitten sitä rauhanasiaa. Se että nyt sanon että Putin se vasta rauhantekijä onkin, saa lukijakunnan kahvit kiukusta näppikselle mutta pahintahan näissä mun jutuissa on, että tapaan myös olla oikeassa.

Sitten siihen pääteemaan eli miksi odotan venäläisvoittoa vesi kielellä. Olen rauhanpuolueen kannattaja. Minun mielestäni huonokin rauha on parempi kuin hyvä sota. Satun muuten olemaan, ainakin omasta mielestäni suht hyvä sotateoreetikko, joka tietää paljon sellaista mitä te ette. Yksi on rauhanprosessi. Tämä sota päättyy vain ja ainoastaan Ukrainan allekirjoittamaan rauhansopimukseen, ei mihinkään muuhun. Kaiken muun voi unohtaa.

Rauhansopimusten ikiaikainen ongelma on että ne kirjoitetaan aina hyökkääjän ehdoilla. Poikkeuksetta. Joskus niiden ehdot saattavat olla rankat; vastapuolen poliittinen johto hirtetään ja kansa pannaan raatamaan valloittajan eduksi. Lievimmillään saatetaan menettää joku maakunta. Yhtä kaikki, hyökkääjä sanelee mitä siinä lukee joten vastapuolen näkökulmasta se on myös yhdenlainen antautumisasiakirja. Sitä ei siis allekirjoiteta ellei pakko ole puolustajan toimesta. Kaikkein vähiten jos saavutetaan torjuntavoittoja tämän tästä, hyökkääjä osoittautuu paperitiikeriksi ja maailman sympatiat sataa omaan laariin. Silloin ei kannata edes neuvotella.

Paperi joka odottaa Kremlissä allekirjoitustaan saa nimensä alle vasta kun on pakko. Rintamat ovat murtumassa tai murtuneet. Sotasairaalat pursuavat kipsijalkaisia sotureita ja verenluovuttajia kaivataan, pakolaismassat rauniokaupungeista täyttävät joka maantien. Niissä oloissa rauhansopimus on kaikista huonoista vaihtoehdoista se vähiten huonoin. Silloin se allekirjoitetaan ja rauha palaa maanpäälle. Kun ei enää muuta vaihtoehtoa ole. Saadakseen siis rauhan aikaiseksi, on Venäjän saavutettava muhkea voitto tai kaksikin, mutta sitä ennen ei tapahdu mitään diplomaattirintamalla. Mitään muuta tapaa ei ole. Hyökkääjä ei anna periksi vaikka kokeekin tappioita, sellainen olisi maailmanhistoriassa lähes ennenkuulumatonta. Hyökkääjä hyökkää niin kauan kunnes pääsee niskan päälle, se on sitä sodan mekaniikkaa. Hyökkääjän voitto sitten käynnistää nämä toiset mekaaniset prosessit joka pakottaa lopulta tekemään rauhan. Ei siis rauhaa ilman venäläisvoittoa. Niin yksinkertaista se on. Älkääkä ruvetko vittuileen kun tämän sanoin, tutkikaa itse sotia ja niiden historioita jotta ymmärrätte että näin se on ja näin tulee olemaankin. Tästä kaavasta ei ole poikkeuksia.

Ironisesti sen voi sanoa Stalinia siteeraten että kyse on siitä paljonko puolustajan päähän pitää takoa lekalla järkeä. Pitääkö pisrtoa kaikki kaupungit ja ajaa puoli väestöä sotapakolaisiksi. Jos niin pitää tehdä, niin tehdään. Yhtä kaikki, puolustaja allekirjoittaa rauhansopimuksen yhtä kaikki, tai itkee ja allekirjoittaa. Se voi tehdä sen ensi viikolla tai vasta vuoden päästä kun kaikki on menetetty. Silloin voi toki kysyä, olisiko kannattanut allekirjoittaa heti ja säästyä tulevilta kuukausilta. Mutta on puolustajallakin oma kansallinen ylpeytensä.

Venäjä on tasoittanut tietä rauhansopimukselle. Sen pahin este on ollut äärioikeistolainen Azov-pataljoona joka nyt on Mariupolissa saarrettuna ja odottaa tuhoamistaan. Voinee odottaa ettei heistä montaa vankia oteta. Sehän on ollut itä-ukrainan rauhantien pahin kanto kaskessa ja olisi varmasti sitä myös tässä sodassa. Jos Zelensky menisi allekirjoittelemaan Oikea Sektori natsipataljoonineen ilmeisesti syrjäyttäisi hänet samoin tein. Nyt on Ukrainan presidentillä liikkumatilaa.

Jos joku toiveajattelee vaihtoehtona että Putin syrjäytetään epäonnisen sodan vuoksi tai kansa perustaa rauhanopposition, saa pettyä pahasti. Putinilla on valttikortti ukrainalaisesta Svoboda-puolueesta joka on tässä välissä tehnyt parikin jytkyä vaaliuurnilla. Svobodat ovat kunnon mustapaitoja ja heidän arkkivihollisensa on kaikenlainen ryssäläisyys. Muutkin puolueet ovat ottaneet venäläisvastaisuuden teemakseen joka on laskenut Svobodan suosiota mutta itse venäläisvastaisuus on kasvanut Ukrainassa kun siitä on tullut yleisteema. Venäläiset nähdään ali-ihmisinä joiden vaikutus pitää kitkeä juurineen ja itä-ukrainalaiset ajaa rajan yli tykkitulen avulla jotta viimeinkin soppi Ukrainasta arjalaistuisi. Voitte varmaan kuvitella miten keskiverto Venäjän kansalainen on loukkaantunut sydänjuuriaan myöten näistä porukoista ja heidän aatteistaan? Jos nyt Putin tasaa heidän tönönsä panssareillaan niin kaikkein vähiten rivikansalainen sitä asettuu vastustamaan, hän olisi mielellään siellä itsekin mukana tuhoamassa fasisteja kuten ukkinsa aikanaan. Sitähän tämä venäläinen Z-liike on mistä se voimansa ammentaa. Siihen korttiin ei kannata asettaa panoksia että Putinin suosio tekisi muuta kuin kasvaisi.

Nyt siis odotellaan koska Zelensky saa tarpeekseen. Sen hän tekee kun katsoo tilanteen menetetyksi, ei aiemmin. Se menee näin koska se noudattaa sodankäynnin lainalaisuuksia. Tietenkin jos Venäjän armeija olisi parempi mitä se on tähän asti esittänyt, rauha olisi jo. Samalla kun Zelensky raapustaa nimeään, päättyy myös itä-ukrainan loputon ja ikuinen sota jota Ukraina itse ei edes tahtonut lopettaa. Putin ehkä aloitti tämän sodan, mutta lopettaa kaksi. En silti antaisi hänelle Nobelin rauhanpalkintoa vaikka viime kädessä hänen tarkoitusperänsä eivät olekaan niin pahat kuin mitä annetaan ymmärtää. Erikoisoperaation voi yhtä lailla nähdä venäläisittäin rauhaanpakottamisprosessina, temppu joka aikanaan tehtiin serbeille. Pommitettiin niin kauan kunnes rauha rupeaa kroaattien kanssa maistumaan.

Jos joku ottaa asiakseen suivaantua näin kyynisestä esityksestä niin laskekoon ensin kymmeneen. Tämä on sodan realismia ilman mitään tunnepitoisia hehkutteluja. Asiat tulevat menemään juurikin näin. Ukrainan etu on kuitenkin siinä että heti kun se on valmis taipumaan ylpeydestään, sota loppuu. Suomalaisille ei Talvisodassa tätä vaihtoehtoa edes tarjottu vaan sen piti sotia verissäpäin kuukaudesta toiseen ilman toivoa sodan loppumisesta. Saatatte nyt ymmärtää miksi olen tässä sodassa niinkin venäläisten puolella, muu tapa ei sodan loppumiseen ole mahdollinen. Toivon tietenkin ettei venäläiset voita liikaa vaan juuri sen verran että rauhanoprosessi alkaa.

Jukkis