Pitkästä aikaa katsaus Ukrainankin sotakentälle kun siellä alkoi vihdoin viimein tapahtua. Olihan se tietenkin odotettavissa kun ajattelee että Venäjä sotii vaivaisella armeijalla, niin ennemmin tai myöhemmin hyökkäysaloite liukuu vastapuolelle. Varsinkin kun näin vähäisellä määrällä on pakotettu käymään enemmän asema- kuin hyökkäyssotaa. Nyt se sitten tapahtui ja luonnollisesti Harkovan edustalla jossa venäläiset ovat heikoimmillaan.


Tähän mennessähän ehti tapahtua että ukrainalaiset olivat itä-ukrainan pussissa tyystin altavastaajan asemassa. Rintamalinja joka pelottavasti muistuttaa muinaista Verdunia, sai vastaanottaa venäläistä tykkitulta kolmesta suunnasta. Päivittäiset tappiot olivat kauhistuttavia.

Saadakseen paineen niskastaan, suunniteltiin etelä-Ukrainan Khersonin rintamalohkolla laajaa vastahyökkäystä. moraalia kohottaakseen Zelensky ilmoitti tämän vielä ääneen televisiossa, joka lienee ennätys tyhmyydessä. Sillä kuten arvata voi, vastapuoli alkoi vauhdilla varustamaan linjaansa tulevaa hyökkäystä varten. Ja kävi kuten kävi, saatuaan etuvartiot vallattua alkoi sen jälkeinen tulihelvetti. Ukrainalaisten hyökkäys kerta kaikkiaan murskaantui olemattomiin. Tämä varmaan olisi aiheuttanut Ukrainan hallinolle syvän kriisin, ellei Harkovan hyökkäys olisi pelastanut tilannetta.

hatunnosto tietenkin Harkovan operaatiolle. Se oli suoritettu oikeaoppisesti, heikoimpaan kohtaan motorisoiduilla joukoilla jotka ryhtyivät välittömästi laajentamaan murtumakohtaa. Klassista saksalaistyylistä Mansteinia joka muuten soti samalla alueella 1943-1944 täysin samanlaisin metodein. Tämä hyökkäys vähentää painetta Harkovan edustalla joka nyt saa hengittää vapaammin, vaikka päähyöty koituukin moraalipuolelle. Ei ole vaikea arvata että vaikutus on sama mikä Tolvajärven taistelulla oli Suomen Talvisodassa. Nyt saa Zelenskykyn häpeämättömästi nimittää Khersonin epäonnista hyökkäystä vain harhautusmanööveriksi. Selvästi siellä koetettiin tosissaan, mistä hautuumaan hautaristit ja täpötäydet sotasairaalat todisteena. Toisaalta on tunnustettava että jos omaa 40-miljoonaisen kansan, on varaakin uhrata sotilaitaan tyhjän takia - sen kun kauhoo uusia tilalle.

mansteinin ihme
Kuvtuskuvana ns. Mansteinin ihme eli Harkovan kolmas taistelu vuodelta 1943. Käytännössä tämänhetkisen sodan Harkovan hylkkäys on lähes täydellinen kopio siitä minkä saksalaiset tekivät jo silloin.


Ensi viikolla viimeistään harkovan hyökkäys pysähtyy. Kenties työnnetään aavistus taaksepäinkin, se jää nähtäväksi. Putin -setä ei varmasti ole hyvillään ja kiukuttelee kenraalistolle. Kenties jo hakee syntipukkiakin. Raaka totuus on että jos haluaa torjua hyökkäyksiä ja hyökätä mieluiten itsekin, se tarvitsee resurssia. Tähän asti venäläiset ovat noudattaneet harvinaisen omituista sodan logiikkaa. Vain muutamalla sadallatuhannella miehellä monikymmenmiljoonaisen kansan kimppuun. Mahdollisimman nuukasti ja pihtaillen. Tälläinen arviovirhe on tietenkin puolustusministerin vika jonka pitäisi ymmärtää resurssien kokoluokka, ja järjestää logistiikkakin sen mukaan. Myös sodanjohto on tuntunut olevan haluton hyödyntämään panssareita ja erityisesti hävittäjäkoneita. On käytetty vain jalkaväkeä ja tykistöä. Se on kuin pelaisi shakkia vain moukilla ja torneilla.

Ilmeisesti venäläiset eivät välttämättä edes suunnittele vastahyökkäystä tai paineen lisäämistä vakauttaakseen Harkovasta saadut menetykset. Pelaavat venäläisittäin vain aikaa talventuloon jolloin mutavellikausi alkaa. Antavat vihollisen vallata sitä odotellessa mitä valtaavat. Tässä alkaa oppia että venäläiset sotivat jotenkin erikoisella logiikalla, jota ei voi klassisella tavalla edes ymmärtää. Yleensä kun tapahtuu läpimurto, sitä vastaan heitetään kaikki voima mitä on, ja vihollinen pakotetaan joko perääntymään lähtökuoppiinsa tai jäämään mottiin. Venäläiset tuskin. Taitavat olla salaa vain hyvillään että nyt on yksi rintamalohko vähemmän jolloin se näkyy kulungeissa. Aivan kuin sota ei saisi maksaa mitään ja jos jonkun on kuoleminen, mielellään joku afrikkalainen tai syyrialainen palkkasoturi. Ymmärtäkää tätä nyt joku.

Jukkis