Näin joulun alla huomio kiintyi lehtiartikkeliin Tampereen leipäjonoista, jotka nyt on mitattu 450 metriä pitkäksi. ja pitenee vaan. Puuttumatta itse sosiaalipolitiikkaan sen takana joka pakottaa jonotteleen hernekeittopurkkia, voidaan tutkia jonoa itseään. Kysyä sopii, onko tarkoitus nöyryyttää jotenkin tuota jonokansaa.
Olen minäkin kerran pari ruokakassin hakenut. Silloin 90-luvun lamavuosina. Silloin mentiin sisään diakoniaan jossa ootteli sellanen lämmin huone jossa oli penkkejä. Siinä oli sit pari ennen mua ja varsinaisen kassin pääsi hakeen kymmenen minuutin odotuksen jälkeen. Siinä se. Sit sitä saapasteli kotiinsa eikä kukaan vastaantulija olisi voinut arvata mitä kädessä oleva muovipussi on, ja mistä se on haettu. Anonyymius on kaikki kaikessa. Nykyisin niissä joutuu seisoon jonoissa joiden pituus on neuvostolaisessa mittapuussa.
Veikko Hursti aloitti varsinaiset leipäjonot. Ihmisten auttaminen hädässä on toki aina rock, ja sitä tekee kukin säällinen kristitty. Vielä enemmän ihmisluontoon kuuluu tehdä se mahdollisimman näyttävästi. Hei kaikki, kattokaa! Mää ojennan ny köyhälle rovon! Se on ikään kuin palkkio altruismistaan, saa maineen ja hyvän sellaisen. Loppujen lopuksi kun tekee avustuksellaan peeärrää, ei sitä kannata tehdä kuin pyhä Nikolaus. Pukeutua tunnistamattomaksi joulupukin tamineisiin ja avustaa salassa ettei kukaan tiedä kuka hyväntekijä on. Paljon parempi jos moni ympärillä näkee kuka avustaa - mieluiten median kautta koko maa. Ettei kuhmolaiselle mökinmummollekaan jää epäselväksi kuka on helsinkiläinen kristitty. Irtoaa kova brändi.
Takavuosina kävin Helsingissä ja törmäsin leipäjonoon. Otin oikein kuvankin kun oli niin eksoottinen näkymä. Nythän sama jono näyttäytyy Tampereellakin
Niksi on jonossa itsessään. Se on näyttävä ja huomiota herättävä. Sen voi luoda silkalla matematiikalla. Ajatellaan että avuntarvitsijoita on vaikkapa tuhat. Jos jakaa kasseja perjantaisin vaikka klo 10-14 välisen, tämä tuhat jaetaan neljällä eli jonossa on kunakin tuntina n. 250 ihmistä. Se on sopiva korttelin mittainen näkymä joka kääntää katseet. Vaan mitä jäädä puolinaisuuksiin? Lyhennetään aukioloa ja sovitaan että kasseja saa hakea enää klo 12-14 välisen ajan, jolloin jonossa onkin jo 500 ihmistä. Se ulottuu taatusti jo kulman ympäri ja naapurikorttelinkin puolelle. Siitä saa toimittajat raflaavia valokuvia ja otsikoksi muodostuu kuinka Hursti auttelee köyhiä. Viranomaisetkin huomaavat tämän ja alkavat suhtautua positiivisesti Hurstin avustushakemuksiin. Jokaisesta jonottajasta saa tietyn summan, miten sen laskeekin. Homma alkaa kasvamaan isoksi bisnekseksi sillä kun jonottajien määrä kasvaa, tarvitaan myös palkallista henkilökuntaa. Ei voida luottaa että homma pyörisi talkoilla luotettavasti. jokaisella jonottajalla on tietty kappalehinta.
En nyt sano että eläissään Hursti oikeasti olisi ollut näin kyyninen ja laskelmoiva mutta siitä pidän kiinni että osasi olla showmies ja loi nuo jonot ihan tieten, jonkinlaisena mediaspektaakkelina. Nyt on sitten Tampereen seurakuntayhtymäkin hoksannut hurstilaisen brändin. Pitää luoda isot jonot. Syytä en tiedä. Saman asian kun voisi hoitaa salavihkaakin. Pitää kassitoimistoa auki joka päivä klo 08-16 välisen ajan jolloin niissä vain piipahdetaan nopeasti ja huomaamatta.
Onko tässä taustalla jotain ikiaikaista agraarisäädystä periytyvää? Köyhän pitää antaa jotakin vastineeksi. Jos ei sitten muuta niin seistä nöyryytettävänä paremman väen edessä kun keskiluokka ajaa mersuillaan ohi. Joka kassin hintana on arvokkuudesta luopuminen. Sekä tietenkin mukavuudesta sillä ulkosalla jonotellen on myös sään armoilla. Varsinkin näin joulukuussa pakkasmittari pysyy miinuksella ja sitä koristaa raaka viima joka käy luihin ja ytimiin. Väliin sataa jääkylmää tihkua. Oikeastaan tämä on eettinen kysymys. Sellaista etiikkaa jota ei ole osattu edes kysyä koska näillä poloilla ei edustajaa ole joka kyseenalaistaisi systeemin. Rehellisesti sanoen, pidän tätä jakosysteemiä puhtaasti ihmisarvoa alentavana. jos en muuta toivo, niin että tämä kirjoitus avaisi vähän silmiä niiltä, jotka tätä hommaa pyörittävät.
Jotain lohtua sentään antaa että ruokajono juontaa inflaatiosta ja se vuorostaan Ukrainan sodasta. Tulee se päivä jolloin otsikot puhuvat rauhanneuvotteluista aseavustusten sijaan.
Jukkis