Kaikkihan me puhutaan valtion talouspolitiikasta vaikka siitä emme mitään ymmärräkään. Vielä vähemmän vallitsevista talousjärjestelmistä saati siitä miksi velkaa otetaan ja miten maailma oikeasti pyörii. Aihe on silti kuin säästä puhuisi; taloudesta on puhuttu vaaliteemana jo Kekkosen ajoista ja puhutaan vielä seuraavat pari sataa vuotta.
Marinin hallituksen talouspolitiikka oli yhtä poikkeuksellinen kuin koko aikakausikin. Sehän nojasi niin vahvaan elvytyspolitiikkaan, ettei vastaavaa tule heti mieleen. Täytyy mennä jo tuonne Kustaa III aikoihin, jolloin suoritettiin mittava maareformi Isojaon nimellä, ennen kuin vastaavan kokoluokan ilmiötä löytää. Sehän mullisti koko silloisen Suomen ja sitä teki takavuosina nähty koronaelvytyskin.
Näin taustatietona että talous hengittää sisään ja ulos. Se on kuin puutarhanhoitoa jossa on aika kastella ja on aika niittää. Näin sen opetti Peter Sellers elokuvassa Mr Chance. Elvytys on kastelua ja lannoittamista, leikkauspolitiikka niittämistä. Jälkimmäinen ei ole koskaan toiminut. Leikkauspolitiikkaa on koetettu talouden kohentamisena jo tuolta faaraoiden ajoista vuosituhannesta toiseen ja aina se on johtanut vain lamaan ja kurjistumiseen. Silti aina löytyy politiikko joka puhuu leikkausten puolesta, niin hämmästyttävää tyhmyyttä kuin se onkin. Taloushistoriasta voi oppia että ainoa tapa selvitä suurista lamoista on aina ollut elvytys ja elvytys on muutenkin nostanut kansakuntien varallisuutta. Tietenkään kaiken aikaa ei voi elvyttää vaan on etsittävä tasapaino missä menee investoinnin ja silkan tuhlailun raja.
Marinin hallituksen koronaelvytys oli vallankumouksellinen ja mitä sillä sai ? Ainakin kunnat joiden tili oli ollut miinuksella jo vuosikymmenten ajan, osan ollessa lähellä vararikkoa, huomasivat yllättäen taloutensa kääntyneen plussalle. Tällä rahapaketilla ne ottivat väkeä töihin; joku korjasi kuopat tiestä, johtajatar palkkasi hoitajan kaksi lisää palvelutaloon ja palkattiin virkamies nopeuttamaan byrokratiaa. Tämä ja monet muut syyt olivat syynä, että työllisyysaste ei noussut yksinomaan luvattua 70% vaan 80%. Samaten kitkettiin köyhyyttä olemattomiin; sosiaaliturva nousi ja sosialistien lupaamaa vappusatasta ei nähty, vaan nähtiin jopa 200e.
Nuoret, korkeastikoulutetut ja nopeaälyiset naiset hallituksessa. Oppositiossa odotteli vuoroaan ne keski-ikäiset miehet jotka haluavat palauttaa keskinkertaisuuden politiikan. Omalla tavallaan ei ole ihme että naisvaltainen hallitus oli maailmanluokan brändi joka puhutteli ympäri maailman.
Kivijalkayrittäjät saivat hakea saman verran mitä tienasivat vuotta aiemmin ja oman alansa ennätys taisi olla, että yrittäjät saivat hakea työttömyyskorvausta. Tämä oli aikas vallankumouksellinen päätös siinä mielessä, että kun alkaa yrittäjäksi, samalla hyvästelee kaikki yhteiskunnan tukimekanismit ja on kirjaimellisesti omillaan. Tärkein taisi olla tuo investointituki jolla sai luotua näkyvyyttä, mainostilaa ja parantaa nettimyyntiä - kukin oman osaamistasonsa ja liikevaistonsa luotsaamana. Tärkeintä siinä taisi olla tuotekehittely.
Koronan jälkeen elettiin siis aikaa jolloin kunnilla, yrityksillä ja työväestöllä pyyhki hyvin. Jopa harvinaisen hyvin. Poikkeuksellisen hyvin. En sano että tämä on Sanna Marinin ansiota. Sen suunnitteli ja toteutti silloinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen - kenties tämän maan paras talousosaaja.
Sitten tuli ne vaalit ja siinä oikeisto lähti vaaleihin kuin vanha isäntä; autoilla vaan ajellaan ja mettiä hakataan...milläs sen luulet iänkaiken piisaavan? Tämä vanhanisännän narina osuu ja uppoaa. Kukaan ei tainnut huomata että talous paranee itsekseen vallitsevan inflaation avustuksella joka yleensä tasapainottaa taloutta. Sehän tarkoittaa että velka periaatteessa halpenee koko ajan kun taas valtion oma kassa vahvenee. Toinen parannus tulee täystyöllisyyden aiheuttamasta verokertymästä ja tämä jälkimmäinen oli Marinin strategiakin korjata tilanne. Sitä ei annettu. Kuuden miljardin vaje. Siitä haastaja Petteri Orpo muistutti. Kukaan ei muistuttanut siitä että moinen summa on tarkoitettu avoimena shekkinä Puolustusvoimille joka uusii kalustoaan juuri tuolla summalla. Erona vain oli että Marin ajatteli sen maksaa lainalla ja Orpo sillä että revitään ne rahat leskien ja vanhusten ruokalautaselta. Ei sillä, sama keino on Pohjois-Koreallakin. Sielläkin armeija elää lihavasti ja kansa taistelee saadakseen kupin riisiä.
Ei tässä ole pohjimmiltaan kyse millaista talouspolitiikkaa tehdään vaan vastakkain on nerokas ja hienovireinen talouspoliittinen ajattelu vastaan silkka keskinkertaisuus. Tuleva pääministerimme on silkka keskinkertaisuus Sanna Mariniin verraten. Hän ei tule tekemään yhtäkään suurta tekoa, ei ainakaan maailmanluokan mittapuulla. Hän tekee keskinkertaisia päätöksiä hiihtäen keskinkertaisuuden latuja. Hidasjärkisyyttä me tulemme nimittämään maltillisuudeksi ja päättämättömyyttä ja riskinkaihtoa harkitsevaisuudeksi.
Apua ei varmasti tarjoa Perussuomalaiset jotka on rahvaan puolue eikä siinä ole älymystöä ensinkään. Heidän on ylipäätään vaikea sisäistää suuria kuvioita. Heitä voisi verrata taloyhtiön hallituksen normiasukkaisiin. Sellaiset pistää nukisematta ja miettimättä nimensä paperiin kun isännöitsijä lyö nenän alle 1.2 miljoonan lainahakemuksen julkisivuremonttiin. Jos samalla asialistalla on 350e arvoinen pyöräteline, siitä sen sijaan alkaa kaksituntinen polemiikki. Tavallinen ihminen ymmärtää jotakin pyörätelineestä mutta ei isoista rakennushankkeista ja niiden kustannuksista yhtikäs mitään. Näin se on perussuomalaisillakin. He ymmärtävät jotakin kehitysavusta mutta talouspolitiikka budjetteineen on jo korkeampaa matematiikkaa. Pahinta että tulevassa hallituksessa valtiovarainministerin paikka menee melko varmasti Persuille. Kuka tässä istuukaan on luultavasti täysin pääministerin ja virkamiesten tahdoton välikappale.
Eräs tuttava minulle kerran sanoi että Suomessa on vallalla keskinkertaisten mafia. Näin se onkin ja heillä on valtavankokoinen hegemonia. Saimme kuitenkin häivähdyksen Sanna Marinista ja hänen hallituksestaan millaista on kun joku johtaa ylitse tämän keskinkertaisuuden. Keskinkertaisuus tarkoittaa että jo syksyllä pääsemmme kitisemään niistä tutuista aiheista joiden luulimme Sannan lopullisesti häivyttävän historiaan ja että maamme nousee pykälän kaksi ylöspäin ja ottaa uudet, isomman kokoluokan haasteet vastaan. Näin ei tule käymään. Kohta on tutut narinat vanhustenhoidosta. On taas se 2000-3000 hoitajan vaje kun samaan aikaan vastaava määrä vastavalmistuneita hoitajia suuntaa Norjaan tai Britanniaan. Pian kuulemme kuinka opettajien määrä laskee ja kaikki nuoret eivät mahdu opiskelemaan. Heistä tuleekin hyvää katujengien rekryyttiä ja kohta taas huudetaan poliisille määrärahoja, ihan kuin se ratkaisisi ongelman ytimen. Näin muutamia esimerkkejä mainiten. Keskinkertaisilla ihmisillä on keskinkertaiset murheet.
Omaa elämääni tämä sivuaa niin että on aika totutella tasapaksuun ja latteaan politiikkaan. On aika innostua yleisistä asioista ja on aika keskittyä vain omiin asioihinsa. Nähdä edes joskus politiikassakin valonpilkahduksia ja ihmisiä jotka ovat fanittamisen arvoisia mutta toki vain ohimenevän häivähdyksenomaisesti. Panen laihan lohtuni siihen että Persut töppäävät jotain josta saa edes vähän vahingoniloa sillä siitähän ne on kuuluisia. Toisaalta tulemme myös oppimaan millaista on kun valtiovallan ruorissa on töppääjien lauma ja parhaimmillaankin saamattomia keskinkertaisuuksia.
Jukkis