Pekka toveri tuossa taas ehdotteli Ahvenanmaan linnoittamista ja ehdotus oli ainakin omissa silmissäni silkan populistinen ja historiantajuton. Ihan koska siinä oltiin tietävinään että Affenanmaan rauhanominaisuus olisi neuvostoliiton vaade vaikka pienikin googlaus paljastaa ettei näin ole. Joten tehdään demilitarisointiin pieni historiankierros.
Olen aiemminkin ottanut kenraali-kansanedustaja Pekka Toverin silmätikukseni kun tällä on lähteny jutut laukalle. Ostin kerran jonkun aikakausilehden "Ukrainan sota" jossa oli artikkeleita ukrainansodasta ja siinä se kirjoitteli ihan asiallisia ja viileän analyyttisia arikkeleita. Se siis osaa halutessaan mutta aina iltalehtien sivuilla se vetää överiksi. Niin tälläkin kertaa. Se mm ehdottaa ahvenanmaan demilitaroisinnin olevan ajastaan jäänyt muinaismuisto joka on syntynyt pariisin rauhansopimuksessa 1947. Nykyisin enää Venäjän vaateesta oleva asia. Pieni googlaus paljastaa että rauhansaarella on yli 200 -vuotinen historia. Kumma ettei kenraali edes tätä tiedä?
Rauhansaaren alku on herrassa nimeltään Alfred Thayer Mahan (1840-1914), jonka teos The Influence of Seapower Upon the History oli lajissaan ensimmäinen merisotaeoriaa käsittävä teos. Sen sisältö oli harvinaisen selvä; valtiot ilman merireittejä ovat tuhon omia ja sodassa on pyrittävä katkaisemaan nämä ensitöikseen ja vastaavasti toisen on puolustettava merenkulkuaan. Teesit olivat toki tuttuja entuudestaan mutta nyt se oli paperilla asti. Erityisesti tämä ymmärrettiin silloin imperialismin kukoistuskauttaan eläneessä Iso-Britanniassa.
Yksi brittien merireitti kulki pohjoiseen Ruotsiin josta noudettiin niin puuta kuin rautamalmia. Kun Kriminsota syttyi, salvaksi muodostui Ahvenanmaalla oleva Bomarsundin linnoitus. Syttyi se kuulu Oolanninsota kun brittilaivasto moukaroi sen olemattomiin.
Kriminsodan jälkeen ymmärrettiin miten keskeisessä asemassa Ahvenanmaa onkaan merireittien kannalta ja järeät rantakanuunat voivat salvata minkä tahansa kauppakulun. Tällöin päätettiin nahkapäätöksellä että toiste ei Venäjän suuriruhtinaskunta uhkaa Englannin imperialistisia verisuonia. Päätettiin että saaresta tulee kirjaimellisesti rauhansaari.
Asia nousi uudelleen tapetille kun Suomi itsenäistyi. Saari nähtiin uhkana Ruotsissa, sillä ei voinut tietää mihin suuntaan juurikin itsenäistynyt Suomi olisi poliittisesti matkalla. Mikäli sen suhteet Ruotsiin tulisivat vihamielisiksi, ahvenanmaan rannikkotykit pystyisivät asettamaan Tukholman ja Uppsalan merisaarrokseen. Vastaavasti kaikki siitä pohjoiseen olevat ruotsalaiset rannikkokaupungit joutuisivat taloudelliseen kriisiin. Eikä kyse ollut pelkästään suomalaisista vaan myös heidän mahdollisista liittolaisistaan. Ahvenanmaa miehitettiin 1918 saksalaisvoimin ja käytännössä se tiesi Ruotsin ajautumista saksalaisvaltikan alle, mikäli saarelle kiikutettaisiin järeitä tykkejä. Saksalaiset olisivat jopa voineet pakottaa ruotsalaiset sotimaan kanssaan. Tämä oli se syy miksi Ruotsi halusi 1920 Ahvenanmaan itselleen. Vastaavasti tätä vastustettiin tietenkin Suomen puolella koska tällöin laivareitti Turkuun - se kuulu "portti länteen" jäisi ruotsalaisten armoille ja kauppakululla kiristäen Suomi ajautuisi takaisin ruotsalaisten alamaiseksi. Oli molemmanpuoliset syyt miksi saarta ei haluttu aseistaa.
Vuoden 1920 suomi-ruotsi kiistassa ahvenanmaan omistuksesta on jäänyt muistoksi kaksi erilaista karttaa ahvenanmaasta. Suomalaiset eivät koskaan esitä sitä ilman että mukana on ahvenanmeren saaristo ja näin ikään kuin se on saariston kautta kytköksissä Suomen mantereeseen.
Ruotsalaisissa kartoissa tänä päivänäkin Ahvenanmaa esitetään kuin osana Ruotsin rannikkoa ja joka kuuluu loogisesti Ruotsille. Nämä kaksi tyystin erilaista karttaa ovat olemassa edelleen ja ilmentää miten vaikea kysymys tämä saari edelleen on.
Kun toinen maailmansota päättyi, suomalaiset joutuivat rauhanehtojen mukaisesti vuokraamaan Porkkalan. Sodan loppumetreillä he joutuivat antamaan myös Turun sukellusvenetukikohdan venäläiskäyttöön josta käsin nämä tekivät hyökkäyksiä baltian tyhjentämistä tekeviä aluksia kohtaan. Mikäli Ahvenanmaalle olisi sodan aikana rakennettu sukellusvene- tai laivastotukohta, olisi Stalin ottanut sen omistukseensa muitta mutkitta. Näin ei kuitenkaan Suomen - ja erityisesti ahvenanmaalaisten - onneksi koskaan tehty. Porkkalahan menetti strategisen merkityksensä jo 1956 ja palautettiin Suomelle mutta Ahvenanmaan sukellusvenetukikohta olisi ollut ajaton - mikäli sellainen olisi ollut. Se olisi siinä ollut neuvostotukohtana vielä 1980-luvulla sillä olihan se suoraan Tukholmaa vastapäätä. Myös Kekkonen ymmärsi että mikäli näin olisi ollut, se olisi sitonut Suomen vahvasti itäblokkiin. Kun Pariisin rauhansopimuksessa 1947 päätettiin ettei kukaan aseista saarta, se oli kaikkien merivaltioiden etu. Jopa Neuvostoliiton joka olisi nähnyt sen uhkana Kaliningradin laivastotukikohtaa vastaan.Se että joku nyt väärentää historiankulkua ja antaa ymmärtää kuin koko demilitarisointi olisi syntynyt vasta tällöin, huijaa ihan tietoisesti.
Tällä hetkellä homma näyttää simppeliltä; länsi vastaan Venäjä. Jopa vielä puolueeton Ruotsikin. Ahvenanmaa kuuluu Suomen määräysvaltaan mutta Suomi ei ole pelkkä Suomi. Se on myös EUn ja Naton jäsen ja kuka osaa sanoa mihin kaikkeen tullaan lähivuosikymmeninä sekaantumaan. Kuka osaa sanoa mikä on asetelma 50 tai 100 vuoden päästä ja kuka liittolainen ja kuka vihollinen. Ahvenanmaan aseistaminen omaa siis valtavan poliittisen painolastin päällään. Se muodostaa uhan kaikille mikäli sen rantavedet ovat täynnä tykkejä. Jotenkin kenraalitason mies Pekka Toveri ei vain halua ymmärtää millainen leimahtava tulitikku ahvenanmaa voi tulevaisuudessa olla.
Toisaalta uskon että Toveri vain kalastelee irtopisteitä ja puhuu muuten vaan tyhmyyksiä suosiota saadakseen. Sitä luulisi että suomalaiset ovat ylpeitä ahvenanmaasta ja sen omaleimaisesta merikulttuurista jota muualta ei tapaa. Sillä on oma kieli, autonomia ja sitä voi pitää eksoottisena rauhansaarena. Jopa niin lähellä paratiisisaarta kuin haluaa pitää sillä siellä ei leipäjonoja ole. Näin ei tietenkään oikeasti ole. Manner-suomalaisten jutuista kuulee että ahvenanmaalaisia ei oikein pidetä suomalaisina, ja saari on valtiolle pelkkä painolasti. Ahvenanmaalaisia pidetään vapaamatkustajina yhteiskunnallisista velvoitteista kuten asepalveluksesta tai verotuksesta. Siihen on suhtauduttu puoliavoimen vihamielisesti, katkerasti ja erityisesti kadehtien. Aina on joku jolla on ahvenanmaasta jotain ikävää sanottavaa. Juuri tällä asenteella Pekka Toveri on lähtenyt ratsastamaan, tietoisena että sieltä pinnan alta nousee se katkera asenne ahvenanmaalaisia kohtaan.
Jukkis