Tätä kirjoittaessa Ukrainan odotettu keväthyökkäys lienee jo pysähtynytkin - murskatappioon. Sieltä tihkuu sen verran ristiriitaista tietoa että lienee syytä tehdä aiheeseen yleiskatsaus. Strategisella tasolla voi todeta että jos hävisi Venäjä voiton jo alkumetreillä Kiovan moottoritielle, nyt vuorostaan hävisi Ukraina voittonsa.
Näin lähtökohtaisesti Ukrainalla varmasti oli hyökkäyssuunnitelmia myös Dneprin alajuoksulla mutta Kakhovkan padon tuhoutuminen katkaisi sen suunnitelman. Tekojärven tuhoutuminen tietää Ukrainan valtiolle melkoista kriisiä, sillä maanviljelyn keinokastelu oli siitä hyvinkin riippuvainen. Varsinaisesti tulvan alle ei jäänyt kuin 10 000 hehtaaria joka ei ole paljon kun ajattelee että viljelypinta-alaa on 33 miljonaa hehtaaria. Sen sijaan ilman kastelua tulee jäämään puoli miljoonaa hehtaaria joka tietää Ukrainalle katovuotta. Onhan se 4% koko tuotannosta. Ei kuulosta paljolta mutta se on.
Viime vuonnahan Ukraina sai vielä viljansa vietyä käyttäen verukkeenaan että ne menevät Afrikkaan. Seikka jota edes Putin ei voinut jättää huomiotta koska on solminut suhteita sinne suuntaan. Oikeasti häntä vedettiin linssiin sillä vain yksi laiva seilasi Afrikkaan ja loput Eurooppaan, lähinnä ammuslastien maksuksi. Tänä vuonna viljalaivat saattavat jäädä menemättä kokonaan. Ajatusta tukee ammoniakkiputken katkaisu jota ilman eivät Ukrainan pellot paljoa lannoitu vaikkakin asia varmaan ratkaistaan toisin - länsimaiden ammoniakilla. Samalla kun satonäkymät ovat kehnot, se vähentää myös painetta sotarintamalla. Ukraina on koettanut lähes apinanraivolla raivata itselleen merireittiä viljalaivoilleen ja sen pitäisi saada venäläiset siivottua pois Odessan edustalta. Sillä jos viljat joutuu kuljettamaan rataverkkoa pitkin, se vaatisi 5000 täyspitkää junaa, jollaisia ei Ukrainalla ole. Asiaa ei helpota että Puola on osoittanut olevansa varsin nihkeä kauttakulkumaa ukrainalaiselle viljalle, kun omankin maan sato pitäisi saada myytyä. Tämä voi tuntua varsin olemattomalta episodilta mutta sillä on kriittinen merkitys sotatalouden kannalta.
Patoaltaan murtuminen tietää Ukrainalle osittaista katovuotta. Viljan maailmanmarkkinahinta nousee ja sehän tietää vain hyvää venäläisten viljasadolle.
Niinpä ei ole kumma että läpimurtoyritys on tapahtunut etelässä Robotynen alueella Melitopolin pohjoispuolella. Venäjän puolustusministeriön sivuilla mainitaan venäläisten ohjusjoukkojen tuhonneen ukranalaisilta peräti 93 ranskalaista tykkiä eli patterikaupalla. Sen myötä itse hyökkäyskin tyrehtyi lähtöruutuun.
Varsinainen päähyökkäys on tapahtunut Zaporizzian alueella ja sekin on mennyt mönkään. Tuhoutuneiden Leopard-vaunujen määrä kielii että niitä on alkujaankin hajautettu jalkaväen tukiaseeksi joka heikentää niiden tulivoimaa ja hyökkäys oli alkujaankin huonosti suunniteltu. Voisi mainita myös hyökkäysyrityksen Donetskissa mutta se pysähtyi jo 200 metrin päässä muhkeisiin tappiolukuihin, joten ei siitä sen enempää. Luonnollisesti Ukrainan korkein sotilasjohto kiistää koko keväthyökkäyksen koska muuten se menettäisi kasvonsa näin epäonnisen manööverin jälkeen. Korkeintaan on tehty tiedusteluhyökkäyksiä, uskoo ken tahtoo.
Asialla on syvällisempi puolensa. Se että Ukraina lähti alunalkaenkin venäläiseen kulutussotaan, oli sille suuren luokan virhe. Sillä venäläisillä oli ja on 8-10 -kertainen ylivoima tykistössä ja se jauhaa ukrainalaisjoukkoja joka päivä 200 miehen päivävauhtia. Sen olisi pitänyt sotia liikesodalla. Se olisi vaatinut tietenkin väliaikaista maaston tietoista luovuttamista joustavan puolustuksen nimissä, seikka johon monoliittiseen puolustukseen jämähtänyt Ukrainan sodanjohto ei psykologisista syistään voinut suostua. Vielä vähemmän Zelensky itse joka olisi vähentänyt hänen taikaansa suurena sotapäällikkönä. Niinpä tässä jauhamisessa Ukrainan aktiivijoukot ovat kuluneet ensimmäisinä, ja sitten se parempi reservi, ja nyt on tyrkyllä enää heikosti koulutettua nostoväkeä. Niiden myötä jokainen hyökkäys on tuomittu epäonnistumaan koska laatu ei anna kuin venäläistyyppisiä massahyökkäyksiä jotka päättyvät verilöylyyn. On siis syntynyt noidankehä vääränlaisen sodankäynnin myötä joka on johtanut joukkojen laadulliseen alamäkeen. Asiaa ei helpota nämä epäonniset hyökkäykset jossa miestä kuluu keskivertoa enemmän. Ukrainalta alkaa ajan kanssa sulamaan armeija alta ensimmäisenä.
Ukraina on menettänyt määrällisesti 300 000 tuhatta miestä joka on 17-20% miesvahvuudesta. Tilalle astuu koko ajan täydennykseksi pikakoulutettua nostoväkeä jolla ei manöövereja tehdä. Kuten olen aiemmin sanonut, suuressa mitassa ongelma on, että pienempänä maana ukrainalaisia kuluu suhteessa enemmän kuin vastapuolen armeijaa. Venäjä on niin suunnaton maa, että se on vuoden ajan kyennyt sotimaan vain marginaalisilla yksiköillä, eikä varsinaisia venäläisiä eli Venäjän venäläisiä ole sodassa vielä nähtykään kuin takaportaassa. Venäjällä on aikaa odottaa miespuolisten ukrainalaisten sulamista olemattomiin ja moinen väestökato pudottaa Ukrainan pieneksi ja avuttomaksi kehitysmaaksi, josta ei enää uhkaa venäläisille ole.
Ymmärtääkö tämän ajatuksenjuoksun jokainen. Otan kiintoisan esimerkin historiasta. Aikanaan Paraguay kävi vuosien 1862-1870 välisenä aikana sotaa Brasilian, Urugyaun ja Argentiinan muodostamaa kolmiliittoa vastaan. Paraguayn presidentti Francisco Lopez oli todellinen armeijansa tapattaja, oman aikansa verinen Caligula. Lopulta kun hän oli tapattanut, ei vain armeijaansa vaan maansa koko miespuolisen väestön, hän kutsui seuraavaksi naiset aseisiin ja perusti näistä omia amatsoonijoukkoja. Kun sota viimein päättyi - Lopezin kuolemaan - oli Paraguayn väestöstä, jota alkujaan oli 1 337 000, jäljellä enää 221 000 joista miehiä vaivaiset 28 000. Lopez tapatti kansansa sukupuuttoon ja hänen jälkeensä Paraguay oli pelkkä autiovaltio, vain nimellisesti itsenäinen.
Putin on laskenut Ukrainalle Paraguayn kohtalon. Lopulta jäljelle jää rauniovaltio jossa konkkailee epämääräinen määrä sotainvalideja kainalosauvoineen. Siltä tulee menemään sukupolvi jos toinenkin, ennen kuin se nousee edes sille tasolle jossa nyt on. Ei ole kysymys rintamasta tai sodanvoitosta vaan kokonaisen valtion ajamisesta tuhoonsa. Siitä että jäljelle jää maa, jonka resurssit ovat pikkuvaltion luokkaa, ja sen uhoilut sen myötä yhtä tyhjän kanssa. Vaaraton valtio, venäläisittäin katsottuna. Kaikki jotka huutavat Ukrainan puolesta voittoa sotarintamalla, tavallaan pelaavat Putinin pussiin. Sillä mitään voittoa ei enää ole, tämänkertainen hyökkäys sen todisti ja nyt on enää kysymys kauanko Ukraina antaa itseään jauhaa, kunnes on aika astua diplomatian tielle.
Jukkis