Tasa-arvo sanana tietenkin särähtää monen uroksen korvaan. Uskokaa silti kun sanon että siinä tuntuu olevan potkua sillä on pelkkää pintaa nähdä miten päiväkodeissa kuuluu lapsia opastaa. Todellisuudessa tutkimus tutkii vallan mekanismeja, talouden rakenteellisuutta ja ylipäätään yhteiskunnallisia arvoheijastumia tavalla joka saisi Foucaultinkin höristämään korviaan. Se on jopa uskomattoman laadukasta kaiken bulkkitieteen keskellä.
Eikä sukupuolirooli –ajattelu sinänsä rajoitu vain naistenoikeuksien polkemiseen vaan sillä on oleellista tekemistä myös ns. miehen kriisin kautta. Jotenkin olen vain alkanut ajattelemaan että sukupuolirooleilla täytyy olla jokin pohjasyy miesten itsetuhoisuudelle; väkivallalle, alkoholismille ja sille, että vankilajärjestelmä on rakennettu yksinomaan miehiä ajatellen. Miehet syrjäytyvät jo koulumaailmasta alkaen ja ovat sisimmissään onnettomia sukupuoliroolin henkisesti supistavan kilpailullisuuden ja sosiaalisen pakon edessä.
Metoo ja sitä rataa...
No joo.. se alustuksesta. Kansanlehdessä näkyi olevan Marjo Nurmisen haastattelu, joka käsitteli naisten diskirminoivaa roolia tieteenteossa. Yllättävä dejavu iski kun luin tämän lauseen:
”Mutta tämäkään ei tarkoittanut, että kuka tahansa olisi saanut sanoa mitä tahansa siitä tutkittavasta maailmasta. Esimerkiksi nainen ei ollut oikea tiedon subjekti. Nainen oli sysätty tieteen instituuteista ulkopuolelle, koska oli katsottu ettei nainen ole pätevä puhumaan totuuksia maailmasta”.
ja parempaa seuraa:
– Samalla tavoin kuin sukupuoli, myös yhteiskuntaluokka rajoitti. Vaikka sikopaimen olisi ollut kuin fiksu, ei hän silti ollut pätevä henkilö puhumaan tieteestä.
Niin? Saako sikopaimen olla fiksu?
Minähän taidan itse olla tälläinen sikopaimen, eli maallikkopohjalta ponnistava tietokirjailija. Tiettävästi olen kaksi kertaa ollut vähän itseäni parempien analysoitavana. Toinen oli tämä legendaarinen Muinaistutkija –lehden artikkeli jonka kirjoitti Janne Ikäheimo. Siinä solvattiin allekirjoittanutta peräti kahdeksan sivun verran ja itse asiaani ei oltu lähestytty kertaakaan, kun oli niin kiire iskeä asianesittäjän itsensä kimppuun. Toki myönnän että olihan se sellaista hardcorea, etten ole pitänyt tätä Ikäheimoa ihan järjissään olevana, mutta kumman sitkeästi sitä tavataan siteerata allekirjoittanutta vastaan, vaikka se on käytännössä pelkkä pilkkakirjoitus joka on laadullisesti mutasarjaa. Ikäheimon helmasynti on essentialismi eli olemusajattelu: hän olettaa allekirjoittaneen olevan natsismiin hurahtanut maanikko, jolla on akateemikoihin jonkinlainen oidipaalinen vihavaihe menossa. Ei sillä, Nurminen toteaa että kautta historian on naisia kohdeltu juuri näin kun ovat pyrkineet sanomaan jotakin oleellista.
Toinen on sitten tämä Inkeri Koskisen Villi Suomen historia josta itse ainakin pidän, koska se käsittelee allekirjoittanutta oikeudenmukaisesti, mikä on hyvin harvinaista, ja vaikka viitekehys olisi, että on huuharien seurassa pulisemassa jotakin järjetöntä, eivät he ole virheitä jutuistani löytäneet vaikka on oikein proffatason tyyppejä niitä ollut kaivamassa. Kyllähän se vähän imartelee. Rehellisesti sanoen en varmaan kuuluisi olla koko kirjassa mutta teeman huomioiden, on ollut pakko mainita, vaikka huuharimaine siinä onkin keinotekoista laatua. Jotain haukuttavaahan on pakko löytää.
Toisaalta Koskisen kirjan voi nähdä protektionismina, akateemisen maailman itsessuojeluna maallikkoja kohtaan etteivät nämä mene edes teoriassa ohi vasemmalta ja oikealta.Tämä on varsin tyypillinen asenne ja jättääkin kysymyksen onko meillä päteviä tyyppejä elämän eri saroilla joita ei koskaan noteerata koska eivät omaa riittävää yhteiskunnallista statusta – ja menetämmekö me jotakin kun emme koskaan hyödynnä heidän potentiaaliaan? Toisaalta tässä näkee tietynlaisen paradoksin. Inkeri Koskinen on nainen, se hänelle tietenkin suotakoon, ja vielä miesmuisti taaksepäin ja olisi ollut mahdotonta ajatellakaan, että nainen olisi ollut merkittävässä asemassa yliopistolla – saati yliopistolla ollenkaan. Tätähän se Nurminenkin tutkii, naisen alistettua osaa tässä maailmanhistoriassa. Nyt kun naiset ovat sitten pätevöityneet yliopistotutkijoina, onkin aika vetää uusi rajalinja yliopistojen ja sikopaimenten välillä. Ironisesti oppineet naiset ovat päässeet viimein aidan toiselle puolen ja välittömästi alkavat itse vähättelemään ja tekemään naurunalaiseksi maallikkoja. Varsinaista tasa-arvoa ei siis ole päässyt syntymään – jossa jokaista arvioidaan sanottavansa perusteella – vaan on vain syntynyt uudenlainen demarkaatiolinja, jossa myös naiset voivat ottaa diskirminoivan roolin. En sano tätä tietenkään Koskiselle vittuillen, vaan kun tiedän hänen tämän vielä joskus lukevan, soisin hänen ajattelevan sisäisesti onko kukaan sittenkään toistaan parempi ja millä eväillä kukin sellainen kuvittelee olevansa.
Kaltaiseni maallikko tietenkin vetoaa kansaan, tavallisiin ihmisiin ja olisi vähättelyä sanoa, etten olisi sieltä saanut paljon kuulijoita ja kannustusta. Myönnän kyllä että mikään yleisesti hyväksytty kansankynttilä en ole koskaan ollut, ja syy varmaan löytyy Nurmisen sitaatista:
– Juuri vähän aikaa sitten fysiikan emerita professori Jyväskylän yliopistosta kertoi kokemuksistaan 1960-luvulta. Kun naisen piti saada opetuspaikka, vt.professori sanoi, ettei voi laittaa tätä opettamaan, koska ”kukaan ei usko mitä sinä sanot”.
Niin… se uskottavuus. Sitähän ei voi maallikolla juurikaan olla. Itse asiassa hän on vapaata riistaa kenen tahansa tolvanan haukuttavaksi, vähän sellaisessa asemassa kuin joku 1800-luvun piika, joka pätee matematiikan saralla. Sellaiseen ei usko kukaan. Jotenkin vaan sukupuolirooleja tutkiessani olen oppinut näkemään itseni oikeassa avaruudellisessa asemassa, jäyhien sosiaalirakenteiden puristuksessa, vaiettuna valtamedian taholta, arvostusta saanee kenties vasta kuolemansa jälkeen jos on saadakseen, ja oppineiden ylimielisyydessä ja nettimaailmassakin saa aina riesakseen jonkun 22-vuotiaan vihaisen nuoren besserwisserin joka kinaa ihan vaan kinaamisen ilosta, ja joka vaan toistaa miten itse on ”tieteellinen” selittämättä sitä sen tarkemmin. Kenties tätäkin viimeistä ilmiötä voisi ymmärtää miesmaailman kilpailuvietin kautta?
mutta yhteenvetona että tutkimus sukupuolirooleista – tai siis tasa-arvotutkimus – on kenties yksi vaikuttavimmista humanistisen tieteen tutkimusaloista jos sitä vain ymmärtää syvällisesti. Toivottavasti tähän aihepiiriin voidaan palata joskus toistekin ja muutenkin kuin puhumalla itsestään.
Jukkis